Elämää pillereiden lopettamisen jälkeen

16.8.14

Minulla ei pahemmin koskaan ole ollut ongelmia Cerazette-minipillereiden käytössä. Käytin niitä noin kaksi vuotta ennen ensimmäistä raskauttani ja nyt Antonin syntymän jälkeen aloitin ne jälleen. Viime kerralla, kun ne lopetin niin muistan, että rintoja särki julmetusti joku parisen viikkoa. Kuukautiset tuli jonkun kolmenkymmenen päivän jälkeen. Sitten tulinkin jo raskaaksi.

Nyt kun pillereiden lopetuksesta on se 16 päivää, niin keho voi aika surkeasti. Pahimpana lienee miltei jatkuva uupumus. Ei siis nukuta, vaan uuvuttaa niin että lähinnä tekisi mieli vaan maata sängyssä. Olen kuitenkin yrittänyt pakottaa itseäni lenkille ja ainoa, mitä voin siellä ajatella on se, kuinka ei jaksaisi. Väsymyksen lisäksi alavatsassa on tuntunut sellaista menkkajomotusta jo yli viikon päivät, välillä sattuu aika kovastikin. Alapääeritteistä ehdin jo miettiä, lieköhän ovuloin kun se oli sen verran runsasta, mutta sitäkin on nyt jatkunut useampi päivä. Että ota nyt siitäkään sitten selvää.

Niin ja hiukset ja naama rasvoittuu hirmu nopeasti. Sekä hiuksia tuntuu lähtevän päästä normaalia enemmän. Mielialakaan ei ole mikään tasaisin, välillä käydään alamaissa ilman mitään syitä -kuten täällä olen maininnutkin. Pari päivää oli myös hirveä jano koko ajan.

Aika moni oire näistä viittaisi myös raskauteen, mutta en millään usko, että siitä olisi kyse koska nämä tosiaan alkoivat niin pian pillereiden lopettamisesta. Joten laitan nämä nyt siihen piikkiin, että keho etsii omaa tasapainoaan pillereiden lopettamisesta. Sinänsä jännä, että mitään varsinaisia muutoksia en koskaan huomannut, kun pillerit aloitin. Niin paitsi sen yhden suuren, että niitä kuukautisia ei oikein ikinä ollut. Mikä taasen käytännön osalta on tietenkin tosi kiva juttu.

Mutta nyt hiukan kiroan niitä pillereitä ja vähän jo mietin, haluanko aloittaa niitä enää jatkossa. Mutta en kauheasti tuolla kuitenkaan päätäni vaivaa, yritän nyt vain keskittyä siihen, että palautuisin. Joidenkin netin kauhutarinoiden mukaan ihmisillä on voinut mennä puolisen vuottakin, että keho on normalisoitunut ja joillain mennyt yli vuosi siihen, että kuukautiset ovat tulleet takaisin. En mitään tuollaisia kauhuskenaarioita vielä haluaisi ajatella ja yritänkin luottaa siihen, että keho toimisi samalla tavalla kuin viimeksi lopettaessani. Enhän nyt ole syönyt edes noita pillereitä niin pitkään, ehkä suunnilleen yhdeksän kuukautta käytin tällä kertaa.

Mutta niin, kylläpä uuvuttaa.

You Might Also Like

0 kommenttia