Äidin tyylikatsaus

20.8.14

Tänään nyppiessäni rehottavia kulmakarvojani rupesin miettimään omaa naisellisuuttani ja tyyliäni. Aika paljon muutenkin puhutaan siitä, vaihtuuko kotiäidillä hameet verkkareihin ja laitetut hiukset ponihäntään. Minä en verkkaita varsinaisesti käytä (tosin tuskin käyttää enää kovin monikaan), mutta  muuten taidan kuitenkin kuulua niihin äiteihin, jotka ei erityisemmin itseään laita. Tosin en tiedä, vaikuttaako äitinä oleminen tähän niin voimakkaasti kuitenkaan.

Olen ollut jo aika monta vuotta normipäivät ilman meikkiä. Muistan, että aloitin meikkaamaan ollessani yhdeksännellä luokalla. Meillä oli näytelmä, jota varten täytyi aina meikata ja usein meikkasin sitten kotona valmiiksi. Siitä tuli rutiini ja tapa, joka kuitenkin alkoi rakoilemaan lukion kolmannella vuodella. Ehkä se oli nimenomaan sitä, kun tuli ylioppilaskirjoitukset, joihin luettiin kotona ja en nähnyt syytä meikata kun istuin kotona nenä kirjan ääressä. Sitten en enää oikein osannutkaan meikata kovin säännöllisesti. Yliopistoon tullessani meikkasin usein luennoille ja tietenkin kaikkiin iltarientoihin. Hiljalleen en jaksanut kuitenkaan herätä aikaisemmin vain sen takia, että olisin voinut laittaa meikit naamaan, joten menin välillä luennoille ilmankin. Kukapa siellä minun pärstääni kauheasti katselee, ajattelin.

Sitten kun varsinaiset luennot vähenivät ja opiskelusta tuli itsenäisempää hommaa, niin meikkaaminenkin väheni entisestään. Nyt parina vuonna, kun olen ollut raskaana ja hoitanut Antonia, niin olen lähinnä meikannut niinä muutamina erikoispäivinä, jos on vaikka jotkut juhlat. Tosin kesällä päädyin laittamaan vain ripsiväriä juhliinkin. Tästä meikittömyydestä on jopa seurannut se, että pidän itsestäni enemmän ilman meikkiä. Tai jotenkin tuntuu, että helposti meikin kera tulee vanhemman näköiseksi -huonolla tavalla. Mies on sanonut, että olen kyllä paremman näköinen ilman meikkiä, mutta muutos ei ole mitenkään merkittävä. Tavallaan onkin hauskaa, että aikaisemmin oli jokseenkin mahdoton ajatus, että oma meikitön pärstä olisi sosiaalisessa mediassa ja nykyään miltei kaikki julkiset kuvanikin ovat meikittömiä. Nykyisessä facebook profiilikuvassani minulla on vain sitä ripsiväriä. Yritin tähän nyt etsiä jonkinlaista vertauskuvaa tekstiäni kuvittamaan:


Vasemmalla naamani kaikessa loistossaan. Kulmakarvat on tosiaan nyppimättä, mutta en minä niitä hirmu usein jaksa edes nyppiä. Kesä on tuonut myös normaalia enemmän kesakoita naamalle ja muuten minulla on paikoin taipuisuutta punaisuuteen kasvoilla. En muista, miksi sitä punaisuutta ihotyyppinä kutsutaan. Oikealla taas juhlameikki, joka ei ole kovin paljon sekään. Kulmia en oikein ikinä ole tottunut laittamaan enkä myöskään koe huulipunia miellyttäviksi.

No se siitä meikkaamisesta. Mitä sitten tulee tyyliini, niin en tiedä, onko minulla erityisemmin sellaista. Pukeudun hyvin simppelisti. Pääsääntö taitaa olla, että alaosa on melkein aina yksivärinen -usein joko musta tai farkun sininen. En pidä kovin monimutkaisista vaatteista, mutta joskus kyllä ihastun joihinkin kuosiin. Esimerkiksi tuo kukkamekko, joka minulla oli Antonin synttäreillä, on ihanan erilainen lisäys vaatekaappiini. Saatan usein ihastua myös johonkin leikkaukseen. Tässä kesällä erityisesti isot ja erikoiset leikkaukset on houkutellut ostamaan. Esimerkiksi ne haaremihousut, jotka täällä esittelinkin ja se valkoinen ponchoneule, minkä ostin toukokuussa. Vaatekaappiini päätyi tässä kuukausi sitten myös "taiteilijakaapu", nimitän sitä noin, koska siitä tulee minulle jokseenkin sellainen fiilis. Jos muistan, niin kuvaan sen tässä joku päivä.

Niin ja vaatteeni ostan näistä perusketjuliikkeistä, mitkä on enimmäkseen suunnattu nuorisolle. Ne on minulle sopivia paikkoja hintansa, mutta myös erityisesti kokojensa suhteen. Mitä sitten asusteisiin tulee, niin niitä(kään) en osaa oikein käyttää. Korvikset minulla välillä on, mutta on yleisempää, että olen ilman niitäkin. Erityisesti nyt, kun ne tuntuvat aina kiinnittävän Antonin huomion.

Olen tässä tutkiessani tyyliä kuvannut nyt kuluneina päivinä niitä vaatteita (tosin mekkokuva on joskus heinäkuussa otettu), mitkä on päälleni päässeet. Esimerkkeinä toimii perinteiset peilikuvat, koska niin on helppo kuvata koko vartalo:



Niin että eipä tuosta tyylistä nyt mitenkään paljon ole sanomista. Mutta mielestäni vaatevalintani ovat kuitenkin hyviä kaikessa tavanomaisuudessaan. Olen myös tosi iloinen, että nyt olen saanut pitkät hiukseni takaisin. Noin vuosi sitten tosiaan ajattelin, että niitä täytyy lyhentää käytännön syistä ja heti leikkauksen jälkeen kuitenkin kaipasin vanhoja hiuksiani. Harvoin niitä jaksan laittaa, mutta silti koen oloni nätimmäksi, kun hiuksissa on tuolla tavalla pituutta. Vaikka ne nyt päätyykin aika usein sille ponihännälle.

Palatakseni kirjoituksen alkuun: tyylini ja laittautumiseni ei ole siis erityisen paljon muuttunut Antonin myötä. Toki vaatevalintani erityisesti yläosien suhteen on nykyään väljempiä, koska olen hyvin itsetietoinen vatsastani. Imetyksen runsaimpina aikoina välttelin myös paitoja, joissa oli isompi kaula-aukko, koska rinnat vaikuttivat niin isoilta, että en tosiaankaan halunnut korostaa niitä millään tavalla. Nyt olo on jo mukava sellaisessa perustopissa, mikä näkyykin tuossa mintun värissä. Sanoisin kuitenkin, että eniten tähän meikittömyyteen ja karvojen laiskaan ajeluun/nyppimiseen vaikuttaa juurikin kotona oleminen. Jos lähtisin töihin, niin kokisin asiakseni laittautua "asialliseksi" mutta jos käppäilen kaduilla vaunujen kera ja käyn vaikka ruokakaupassa, niin kokisin oloni ehkä vaivaantuneemmaksi meikit naamalla. Kai tuo on pitkälti tottumuskysymys ja nyt olen tottunut tällaiseen pitkälti meikittömään tyyliin.

Siihen en osaa vastata, kulutanko itseeni paljon vai vähän koska sehän on täysin suhteellista. Jollekin tonni vuodessa on paljon ja toiselle vähän. Arviolta käytän sisävaatteisiini n. 200-250 euroa vuodessa, kengät ja ulkovaatteet sitten erikseen ja niitä ei nyt joka vuosi tarvitsekaan uusia. Ei tietenkään sisävaatteitakaan, mutta niistä osan uusin. Sisävaatteisiin en tosiaan laskenut rintaliivejä, jotka nyt kuluneena vuonna on ollut aika suuri menoerä, kun rinnat vaihtaa muotoaan niin usein ja välillä oikea koko löytyi vain niistä kalliimman puolen malleista. Meikkeihin minulla menee alle 50e vuodessa ja muuta kosmetiikkaa, kuten voiteita, en käytäkään. Koruja en nykyisellään osta, koska käytän niitä niin harvoin ja korulippaat on tosiaan jo turhan täynnä niiltä vuosilta, kun tykkäsin koruja hankkia. Asusteita hankin ehkä yhden laukun verran vuodessa (joka useimmiten maksaa 20-30e) ja siitä puheenollen, tämän vuoden osalta se yksi laukku onkin nyt hankittu:


Näin tämän & Something daily -blogissa ja kun blogin kirjoittaja kertoi, että oli sen Glitteristä löytänyt kymmenellä eurolla, niin minun täytyi suoraan lähteä katsastamaan Jyväskylän Glitter. Näytin kuvaa myyjälle ja hän kertoi, että laukut on valitettavasti loppuunmyyty. Ehdin jo kuopata haaveeni tuota laukkua kohtaan, kunnes heti samana päivänä, kun vierailin Glitterissä uudelleen etsiessäni syntymäpäivälahjaa ystävälleni, oli tuo laukku ihme kyllä ilmestynyt hyllyyn. Myyjä sitten kertoi, että oli löytänyt yhden kuormasta juuri sanottuaan minulle, että niitä ei ole... Eli miten sattuikaan, että päädyin tuonne vielä menemään uudestaan. Mieleni teki oikeasti kiljua. Hiukan ehkä typerää, mutta niin paljon ihastuin tähän laukkuun.

Tuntuu, että tästä asiasta olisi paljon asiaa mutta paras lopetella, koska tästä on tullut jo kilometrin pituinen. Sellainen on minun tyyli. Kiinnostaako teitä muuten yleisesti nämä tällaiset tyylikirjoitukset? Luetteko joitain varsinaisia tyyliblogeja?

You Might Also Like

0 kommenttia