Vauvavuosi takana: palautumisesta

24.7.14

Kun tätä kulunutta vauvavuotta miettii, niin on aluksi vaikea tarttua mihinkään, koska siihen sisältyy niin paljon muistoja. Ja vaikka aika onkin mennyt melkoisen nopeaa, niin silti tuntuu siltä kuin olisi osakseen elänyt täysin erilaista elämää viime syksynä kuin nyt. En keksi muuta selitystä tuolle ilmiölle kuin sen klassisen, että vauvavuosi saattaa mennä tietynlaisessa sumussa.

Emme olleet missään vaiheessa järkyttävän väsyneitä. Oikein koskaan Anton ei huutanut hirmuisen paljon yöllä. Toki voin muistaa väärin, mutta selvästi on niin, että ainakaan mitään traumoja vauvavuodesta ei ole jäänyt tuon asian tiimoilta -tuskin muidenkaan asioiden jäljiltä. Mutta silti vauvavuosi tai ainakin yli puolet siitä oli sellaista aikaa, että on vaikea palauttaa mieleen, millaista se nyt oikein sitten oli. Mistä tämä sumu sitten oikein tulee?

Virkistin muistiani sitten selailemalla tätä blogiani ja ajattelin pilkkoa näitä vauvavuoden kokemuksia osiin, koska muuten tästä tulisi kilometrin pituinen postaus. Nyt vuorossa ensimmäiseksi palautumisesta.

Kun muistelen nyt sektiosta palautumista, niin tuntuu että se olisi kestänyt ihan kuukausia. On siis jäänyt vahvasti mieleen, kuinka rajoittavaa oli, kun ei voinut kunnolla liikkua. Olen myös jokseenkin pyöritellyt mielessäni, miten ihmeessä jaksaisin uudelleen tuon toisen lapsen myötä, mutta hiukan lohdutti, kun luin, että olin kirjoittanut neljä viikkoa sektiosta seuraavaa:

 Liikkumisesta on myös tullut helpompaa ja tänään havahduin vaunulenkillä siihen, että käveleminenhän tuntuu jo täysin normaalilta -ainakin lenkin alkuun. Huomasin kyllä, kun kävelin tuossa yksi päivä noin 6km niin illasta oli sitten tuo haava-alue eri tuntuinen, ei mitenkään selkeän kipeä mutta rasittunut.

Eli ei nyt mitenkään ihan monia kuukausia sentään mennyt, että pystyin kävelemään normaalisti. Mutta kerroin tuossa samaisessa postauksessa painavani 53,5 kiloa, mikä on täsmälleen saman verran kuin näinäkin päivinä. En siis taida kuulua niihin onnekkaisiin, joita imettäminen laihduttaa. Itse sektiohaava on edelleen osittain erikoisen tuntuinen, hermot eivät ole yhdistyneet ihan täysin tavallisiksi. Tai ainakin arvelen, että siitä se johtuu. En oikein osaa ilmaista sitä muuten, kuin että jos kosken sormella sille alueelle niin se tuntuu vähän siltä kuin alue olisi puudutettu. Mutta on siihen kuitenkin tullut ajan myötä huomattavasti enemmän tuntua ja tuo hermojen palautuminen onkin varmaan melko hidas prosessi.

Yksi merkittävä ja suuri päänvaiva tässä vuoden aikana on ollut ne rinnat. Ne inhottavan ja rasittavan isot imetystissit. Päähän on painunut ikuiseksi muistoksi se, kun eräs aamu synnytyssairaalassa kävelin suihkuun ja katsoin itseäni peilistä. Voin valehtelematta kertoa, että ensimmäisenä mieleen tuli lehmä. Tisseistä tulikin sitten hirmuinen päänvaiva, koska sopivien liivien löytäminen tuntui täysin mahdottomalta. En missään vaiheessa löytänyt täysin hyviä imetysliivejä. Kaarituelliset kävin ostamassa Changesta ja maksoinkin niistä pienen omaisuuden. Vaatekaappia täytyi uudistaa, koska paidat eivät mahtuneet päälle. Ostin toppeja miesten puolelta XS koossa, koska niissä oli riittävästi rintamustilaa olematta sitten muuten järkyttävän isoja. Syyskuussa viime vuonna kirjoitinkin:

Enpä olisi osannut odottaa, miten paljon vaatekaappiaan joutuu laittamaan uusiksi synnytyksen jälkeen. Tuntuu myös, että jotenkin oli helpompi löytää vaatteita raskaana kuin nyt. Tissit on nyt hirmuisessa epäsuhteessa muuhun vartaloon, G-kuppi ja 150cm ei sovi kovin hyvin yhteen. Valivalivalitissitvalivalivali.

Olin tuolloin kuitenkin vielä väärässä kupin suhteen. Huvittavaa kyllä, raskausajan G-kuppi muuttuikin vielä J-kupiksi. Ainakin tämän Change-liivikaupan mitoituksen mukaan. Voitte ehkä siis ymmärtää, että hartia ja niskakivut ovat olleet melkoiset tässä vuoden aikana. Siihen, kun yhdistää vielä sen itse imettämisen ja imetysasennot niin aaah, mitkä krooniset selkäkivut.

Mutta voin nyt kuitenkin onnekseni kertoa, että tilanne on helpottunut aika paljon. Tuntui tosin, että tissien pienentymistä sai odotella turhan pitkään, mutta vihdoin se tapahtui yöimetyksien lopettamisen jälkeen. Onhan noilla palleroilla edelleen kokoa, mutta ne ei ole lainkaan enää niin raskaat ja olen onnistunut löytämään Lindexiltä yhtä sopivaa liivimallia. Ei siis tarvitse enää tukeutua noihin kalliimman puoleisiin liiveihin.

Kirjoitin tänne maaliskuussa tekstin otsikolla "Kuollut seksihuone". Tuo kirjoitus käsitteli seksielämäämme ja sitä, miten raskaus ja vauva on siihen vaikuttanut. Kuvailin, miten seksi ei tuntunut samalta kuin ennen ja arvelin imetyksen olevan tuohon yksi suuri tekijä. Niin se varmasti olikin, koska nykyään sekin tilanne on palautunut. Ehdin jo hiukan murehtia, miten seksi niin merkittävästi muuttuisi tuntumaltaan, mutta kun ne yöimetykset loppuivat, niin keho alkoi normalisoitua tuon(kin) asian tiimoilta. Emme edelleenkään nai kuin pupuset, mutta tilanne on kuitenkin kaikin puolin parantunut. Ja koska tämä nyt käsittelee tätä palautumistani, niin siltä osin ajattelin tästä asiasta mainita.

Vuosi on ollut kaiken kaikkiaan keholleni aika raskas ja sitä onkin useampaan otteeseen ihmetellyt, miten oma vartalo oikein toimii. Luin tässä eräs päivä, että naisen vartalo palautuu synnytyksestä 18-24 kuukaudessa, joten jos tuo pitää paikkansa, niin en ole vielä täysin palautunutkaan. Tiedä sitten, miten tuo palautuminen nyt määritellään, koska eihän se koskaan tule oikeasti palautumaan. Vatsani on hyvin erilainen kuin ennen, siinä on jälkiä ja pieni roikkuva pussi. Tissit eivät ole lainkaan niin kiinteät kuin ennen ja muutenkin suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut hyvin paljon. Lantio on jäänyt jotenkin leveämmäksi ja lantiokoppa tuntuu suuremmalta. Kiloja on jäänyt tasaisesti kaikkialle vartaloon. Yritän kyllä muistaa olla armollisempi omaa kehoani kohtaan, mutta vieläkin se tuntuu osittain vieraalta. Koen itseni isoksi ja löllykäksi. Mutta toisaalla, kun tänään katsoin näitä kuvia, mitkä mieheni minusta otti niin hiukan yllättäen totesin itselleni: "En minä näytäkään ihan niin pahalta kuin ajattelin". 

Tässä siis minä olen, melkein vuosi sektion jälkeen. Kuvat ovat hiukan epäselviä, koska oli niin huono valaistus. En jaksanut lähteä tekemään kuvavertailua, mutta kuvia palautumisesta löytyy vanhemmista postauksista.




Raskausarvet on tosiaan mielestäni suht hyvin häivyttyneet ihon väriin. Sektiohaavasta on myös tullut tuollainen ruskeampi punaisuuden sijasta. Maharöllykkä on se häiritsevin osa, tiedä sitten häviääkö se koskaan vai kestääkö iholla hirmu pitkään vetäytyä. En ole näissä kuvissa vetänyt vatsaa lainkaan sisään, mutta kuvat on otettu aamulla, mikä varmaan tekeekin sen, että ne ei näytä minun silmääni niin pahalta. Iltaa kohti kun mennään, niin kaikki päivällä syömäni pullistuu vatsasta ulos ja sitten näytetäänkin siltä kuin olisi taas raskaana. 

Mutta tuntuu aika hiton hienolta kuitenkin. Olen yllättynyt siitä, miten yllättyneesti välillä havahtuu siihen, kun tuntee itsensä normaaliksi. Tuntuu kuin olisi se entinen minä. En koskaan ole oikeasti enää se entinen, mutta on kuitenkin mukava saada osa siitä takaisin.

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Vartalo kokee valtavan muutoksen raskauden myötä. Tissit kasvaa ja tissit lähtee. Mulla on lähtenyt kaikki muodot ja kilot ja olen täysin erilaisessa kropassa kuin ennen raskautta ja ison työn kautta alkanut sen vasta vuosi synnytyksen jälkeen hyväksymään. :)

    Sulla on hyvä blogi. Liityn lukijaksi. Tervetuloa vierailulle jos kiinnostaa :D.

    Krista / newmaam.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on ja paljon siitä "varoitellaan", mutta kuitenkin se onnistui yllättämään.

      Kiitos! Toivottavasti tykkäät jatkossakin. Kävin vilkaisemassa, mutta käyn ajan kanssa katsomassa kunhan tässä yksivuotissynttärivalmistelut ja juhlinnat on ohi :)

      Poista
  2. Hmm.. eikö ole uskomatonta miten paljon n. vuodessa kerkeää tapahtumaan, niin kehossa kuin mielessäkin. Oma poikakin täyttää kohta vuoden ja huomaan nyt jotenkin kelaavani kulunutta vuotta ja ihan ensi päiviä vauvan kanssa.. huoh mikä pyöritys se alkoikaan syntymästä :) itse keräsin 24 raskauskiloa ja niistä 4 jäljellä.. ihan samoin ajattelin vasta, että ihanaa kun alkaa tuntemaan itsensä nyt jotenkin "samaksi kuin ennen" vaikkei täysin olekaan. Minulla myös sektioarpi, mutta se ei minua haittaa, olen jopa vähän ylpeä siitä- minun rakas poikani on sieltä saatu maailmaan! ;) jotenkin sitä on armollisempi itseään kohtaan. Vaikka "röllykkä" arven päältä olisi kiva saada pois ja vartalo timmiksi, mutta ajan kanssa, no stress. Jatka samaan malliin blogiasi, yksi parhaista joita luen! Kivaa kesänjatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, paljon mahtuu yhteen vuoteen! Minulla on kanssa tuo nelisen kiloa jäljellä, mutta prosentuaalisesti niitä jäi enemmän kerta niitä kertyi 12kg. Ei minuakaan sektioarpi lainkaan haittaa, mutta tuo röllykkä kyllä mutta en sentään yöuniani tai mielenterveyttä sen takia menetä :) Tosi kiva kuulla, että blogistani tykätään! Kiitos samoin! :)

      Poista
  3. Tästä on tullut kyllä ihan mun lemppariblogi! :) Teksti on sujuvaa ja kuvat laadukkaita. Lisäksi nämä syvällisemmät postaukset aika ajoin ovat mukava lisä rennompiin aiheisiin. Kiitos ja jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, ne toivat paljon hymyjä kasvoilleni :)

      Poista
  4. Meilläkin syntyi poika sektiolla reilu vuosi sitten. Mulla roikkuu löysä nahka sektiohaavan päällä. Ei todellakaan kaunis näky. Toivoin että se vähän vetäytyisi mutta eipä se taida:) Mullakin taisi neljä viikkoa olla sitä pahinta aikaa sektion jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin roikkuu sitä ylimääräistä juurikin noin. Oletko yrittänyt treenata tai kiinteyttää vatsaa? Se saattaa todellakin olla hidas prosessi, että sen saisi pois. Toki voi myös olla niin, että iho ei siitä muutu :/ Kyllähän se itseäni vaivaa, mutta jossain määrin se on hyvä myös hyväksyä :)

      Poista