Mieheni: isä.

25.7.14

Meillä on miehen kanssa hyvin samankaltaiset kasvatusperiaatteet, mutta kuitenkin vanhempana hän on hiukan erilainen. Nyt olen vuoden seurannut mieheni isyyttä ja tällaisia huomioita olen hänestä tehnyt.


Mieheni näki poikamme ennen minua. Kun minä olin vielä leikkauspöydällä nukutuksessa ja heräämössä sen jälkeen, piteli mieheni vauvaamme rinnallaan. Olen paljon kysellyt noista hetkistä, kun mieheni sai kokea tuon erityisen hetken, kun vauva on juuri saapunut maailmaan. En ole kuitenkaan mitenkään katkera, toivon vaan että mieheni osaisi arvostaa tuota hetkeä, minkä hän sai kokea. Onneksi joitain kuvia minäkin olen päässyt näkemään Antonin ensihetkistä.

Synnytyssairaalassa mieheni oli muutenkin hirmuisen keskittynyt vauvaan. Huomasin hänessä sellaista vakavuutta, mitä en ehkä aikaisemmin ollut nähnyt. Sellaista vakavuutta, että hän selvästi oli uuden asian edessä ja pyrki keskittymään siihen. Mies jopa osallistui imettämiseen siten, että kiinnitti hirmuisesti huomiota, kuinka se tapahtuu ja millä tavalla Antonin olisi paras syödä. Oli muutama hetki, kun halusin huomauttaa hänelle kyseessä olevan minun tissit mutta en tehnyt niin, koska ymmärsin hänen välittävän niin kovasti. Miehestäni oli muutenkin aivan hirmuinen apu sairaalassa ja kun kotiuduttiin.


Kotona ensiviikkoina mies valvoi yöimetyksillä siinä missä minäkin. Sektion takia minun oli hidas liikkua, joten mies toi Antonin rinnalle ja sen jälkeen röyhtäytti ja laittoi takaisin pinnasänkyyn. Mies myös hoiti pääosin  vaipanvaihdot melko pitkään. Minä vaihdoin lähinnä silloin, jos mies oli jossain käymässä. Miehen vastuulla oli myös kotihommat jonkin aikaa, tosin taisin minä niihin kuitenkin osallistua vaikka se kuukaudeksi kiellettiinkin.

Muistan myös, kuinka minä menin joskus ennen Antonia nukkumaan ja mies jäi olohuoneeseen hänen kanssaan. Anton kun on aina ollut melkoinen yökyöpeli. Oltiin sovittu, että mies tuo Antonin aina tissille tarvittaessa, mutta välillä hän oli omatoimisesti antanut kuitenkin pullosta rintamaitoa. Josta minä saatoin välillä sitten vähän suutahtaa, koska se johti melko pikaisesti tissien täyttymiseen. Miehen tarkoitusperät olivat kuitenkin ihanat: hän halusi antaa minun nukkua.


Antonilla ja miehelläni on aina ollut niitä omia juttujaan, kuten tuo pianon soitto. Jo ensimmäisestä viikosta lähtien Anton on ollut miehen sylissä, kun hän soittaa ja Anton on päässyt itsekin tavalla tai toisella pimputtelemaan. Pikkuisena vauvana Anton usein nukahti sitteriin, kun mies soitteli. Hyödynsin tuota sitten välillä yksin niin, että laitoin ihan vaan pianomusiikkia soimaan ja Anton nukahti itsekseen. Myös kitaraa pojat välillä soittelevat ja täällä onkin aikoinaan nähty se video, kun Anton tanssii miehen kitaransoiton tahtiin.


Miehen rooliin on aina myös kuulunut se, että hänen kanssaan riehutaan ja pelleillään. Pienenä Anton ryhtyi aina vilkkaaksi tiettynä kellonaikana, koska oli tottunut että silloin pelleillään iskän kanssa sängyllä. Minä olenkin sanonut varmaan monta kertaa "varovasti", kun heidän touhunsa on välillä näyttänyt niin jännittävältä.


Antonin hoito on periaatteessa mennyt meillä tasan. Periaatteella tarkoitan sitä, että molemmat ovat hyväksyneet sen, että kummankin tulisi tehdä yhtä paljon mutta väistämättä minulla on kuitenkin ollut enemmän Antonin osalta hommaa. Jo senkin takia, koska Anton haluaa olla enemmän minun kanssani ja minä imetän. Kuitenkin mieheni on melko usein 1-2 tuntia Antonin kanssa kaksin, jos minä käyn jossain.


Mieheni sanoi jo ennen Antonin syntymää, että hän odottaa erityisesti sitä, kun Antonia voi opettaa. Tässä näkyykin vahvasti se, millainen isä mieheni on. Toki hän huolehtii ja on huolehtinut Antonin tarpeista, mutta mies odottaa myös sitä, että Anton on omatoimisempi. Mies haluaa päästä juttelemaan Antonin kanssa. Mies odottaa sitä, kun Anton kyselee kaikesta. Kyllä minä välillä näen, kun mies vähän hempeilee Antonin kanssa mutta muuten mieheni ei ole sellainen "pusipusihalihali"-vanhempi kuin taas minä olen. Tässä suhteessa meillä on miehen kanssa välillä ollut erimielisyyttä, että jos Anton "kitisee" sitä, että haluaa syliin niin mies on välillä perustellut toimimattomuutensa niin, että ei Antonilla ole mikään hätä. Kun taas minä näen sen sylitarpeenkin tarpeena, joka tulee täyttää. Toki mieskin ottaa Antonin syliin, mutta ei reagoi näihin asioihin yhtä herkästi kuin minä.


Koska mies ei ole niin herkkä Antonin itkulle, niin mies on myös saanut hoitaa esimerkiksi niitä kertoja, kun olemme yrittäneet totuttaa Antonia pinnasänkyyn. Mies on myös saanut aina pitää Antonia sylissä, kun häneen on laitettu rokotukset. Iiiks. Parempien voimien takia mies hoiti aikoinaan myös aina Antonin kylvetykset, mutta nykyään kun suihkussa käydään niin se hoitaa, kumpi nyt vaan sattuu olemaan paremmin vapaana. Minä en ole vielä kertaakaan muuten leikannut Antonin kynsiä, se on ollut mieheni homma.


Kaiken kaikkiaan pidän miestäni hyvänä isänä. Toki näen, että hän voisi joitain asioita tehdä paremmin/aktiivisemmin, mutta yritän myös ymmärtää, että me olemme ihmisinä erilaisia, joten me olemme myös jossain määrin vanhempina erilaisia. Miehen rooli tuntuu kuitenkin koko ajan kasvavan ja olenkin ihan varma siitä, että mitä enemmän Anton alkaa osoittaa mielenkiintoa kaikkea ulkomaailmaa kohtaan, niin sitä enemmän mieheni Antonia opettaa. Tosin välillä mietin, millaistakohan Antonin teinielämä tulee olemaan... Mieheni kun on sellainen vahva järki-ihminen, joka odottaa toiselta hyvää argumentointia sen sijaan, että heittäytyy tunteidensa vietäväksi.


Parasta miehessäni on isänä se tärkein eli rakkaus Antonia kohtaan. Hän pitää Antonista huolta ja kuolisi hänen vuokseen. Hän haluaa kasvattaa Antonista älykkään ja huomaavaisen ihmisen. Olemme olleet koko perheenä onnekkaita siinä suhteessa, että olosuhteista johtuen olemme kaikki viettäneet tämän vauvavuoden yhdessä kotona. Mielelläni teen tämän miehen kanssa joskus tulevaisuudessa lisää lapsia.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hienosti kirjoitettu!
    Meillä on työnjako aika samanlainen. En ole koskaan leikannut Neelan kynsiä ja meillä mies sai hoitaa myös kylvetykset. Monesti olen kyllä ajatellut että kuinka yksinhuoltajat pärjäävät ja jaksavat. Ihanaa kun on aina toinen vierellä auttamassa ja tukemassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, itse olen myös miettinyt millaista tuo vauva-aika olisi ollut, jos olisin ollut päivät kaksin Antonin kanssa äitiysloman.

      Poista