Käyttäjäarvio Samsung NX2000 kamerasta

4.7.14

On pitänyt jo pidemmän aikaa kertoa muutama seikka siitä hankkimastamme kamerasta: Samsung NX2000 -mallista. Tuohan on ollut minulla käytössä nyt päälle kuukauden, joten aika hyvin kokemusta siitä jo löytyykin. Kamera näyttää siis tältä:


Samsung NX2000 on hyvä kamera, mutta siinä on aika selkeitä ongelmia. Yritän tehdä esittelyni mahdollisimman yksinkertaiseksi ja helposti luettavaksi. Kokeillaas:

Näyttö ja runko
NX2000 on suurimmaksi osaksi kosketusnäytöllinen kamera. Siinä on suuri näyttö, jonka kautta näpytellään erinäisiä toimintoja ja valikkoja. Oikealla reunalla on kuitenkin pääasiallinen rulla, jolla voidaan myös valikoida ja myös selata mm. eri kuvaustyylejä. Suuri näyttö on toki kiva ja oikeastaan tarpeellinenkin, koska etsintähän tässä kamerassa ei ole. Eli tuolla kameralla ei silmän kautta tiirailla kuvauskohdetta vaan kuvataan katsomalla näytöstä. Koska kamera on niin riippuvainen näytöstään, niin nousee näyttöön liittyvät ongelmat myös suuremmiksi. Ulkona kuvatessa on lähes mahdotonta nähdä näytön kautta, millainen kuva on tulossa, jos aurinko paistaa taivaalla; heijastus näyttöön on niin kova. Kosketusnäyttö ja tuo oikea rullapainike ovat myös ongelmallisia, jos kuvaat pystykuvia vauhdissa. Hyvin helposti käsi meinaa ottaa kontaktia noihin molempiin ja siten kamera seikkaileekin kuvauksen aikana valikkoihin, joihin et suunnitellut meneväsi. Minulla sentään on kuitenkin vielä pieni käsi, joten miten lie ottaisi häiriötä sitten isosta kämmenestä... Mutta muuten kameran runko on suunniteltu todella hyvin käteen sopivaksi. Siinä on tuollainen miellyttävä kaari ja vaikka kamera onkin kosketusnäytöllinen, niin se on suunniteltu niin, että kuva-asetuksia on mahdollista muuttaa kaksin käsin niin, että et joudu irroittamaan käsiä lainkaan kamerasta. Samsungin objektiiveissa on niin kutsuttu i-Function nappi, jota painamalla näyttöön avautuu kuvausasetus-valikko ja niitä pystyt valikoimaan oikean puolen rullanäppäimellä. (Tuli tässä mieleen, kun tuo kamera on selvästikin suunniteltu oikeakätisiä ajatellen, niin onkohan tehty mitään kameraa vasenkätisille?) Kameran runko on muovia, joka saattaa antaa vaikutelman lelukamerasta, mutta minua asia ei ole ulkonäöllisesti häirinnyt. Huomaan tosin käsitteleväni kameraa varovaisemmin ja kammoan ajatusta, jos kamera tippuisi -kestäisikö se kolhuja? Muuten kamera on kooltaan ollut todella näppärä ja on ihanan kevyt. Aikaisemmin Canonin suurikokoinen järjestelmäkamera jäi pitkälti vähälle käytölle koonsa vuoksi, Samsungin voi napata pieneen käsilaukkuun mukaan.

Järjestelmä
Alkuun vähän jännitti vaihtaa merkkiä, koska olen aina käyttänyt Canonin kameroita ja niissä olevat järjestelmät ovat siten olleet hyvinkin tuttuja. Samsungissa oli toki alkukankeutensa, mutta sen yli pääsee vain käyttämällä kameraa ja sen järjestelmää. NX2000 järjestelmä on kyllä pyritty tekemään helpoksi ja yksinkertaiseksi, ainakin siltä osin, jos haluat käyttää valmiiksi määriteltyjä kuvausohjelmia. Kun päärullaa selaa oikealle, niin näyttöön avautuu neljä vaihtoehtoa: Auto, Smart, Asiantuntija, Wifi.

Autolla kuvataan kaikki automatisoidusti. Senkun itse vaan tähtäät kuvattavaan ja painat nappia. Smartissa on erinäisiä valokuvaustyylejä: maisema, kauniit kasvot, täyteläinen sävy, makro, panoraama, toiminnan pysäytys, parhaat kuvat, valojälki, ilotulitus, yö, auringonlasku, vesiputous. Jos näistä tuntuu hankalalta valita, niin voit ottaa myös "luova kuvaus" -vaihtoehdon ja antaa kameran päättää puolestasi. Asiantuntijassa taasen on kaikkea mahdollista, mitä voit säätää itse. Siellä on kuitenkin myös välimuotoja, että osan kamera katsoo kuvauskohteen mukaan ja osan määrität itse. Aukkoautomatiikka ja suljinautomatiikka on yksi esimerkeistä, en tässä yhteydessä lähde tarkemmin itse noihin valokuvaamisen termeihin. Pääpointtina kuitenkin kamerassa on se, että sinun on mahdollista valita hyvinkin tarkkaan, mitä ominaisuuksia haluat automatisoida ja mitkä haluat valita itse. Asiantuntijassa on myös kuvaus-asetukset mustavalkokuville, muotokuville, metsälle ym. 

Järjestelmävalikot toimii melko moitteettomasti, mutta itse järjestelmä ei niinkään. On ollut yllättävän monia kertoja, kun kamera on jäätynyt/tiltannut. Veikkaan tuon johtuvan tästä "smart" ominaisuudesta, kamera on siis verrattavissa kännykkään ja saattaa jäädä jumittamaan kännykän tavoin. Ongelma hoituu kyllä aina akun poistamisella ja uudelleen laittamisella, mutta hyvän laitteen ei tietenkään kuuluisi toimia noin. En osaa sanoa, onko tuo jumitusongelma yleinen Samsungeissa tai tämän tyylisissä kameroissa ylipäänsä vai sattuiko minulle nyt vaan huono kappale.

Wifi toimii melko hyvin, mutta näin jälkikäteen en laittaisi sille niin suurta painoarvoa. Olisi ollut hyvä, jos kameran olisi voinut asettaa niin, että se automaattisesti lataa kuvat OneDriveen, mutta sen sijaan käyttäjän täytyy itse valikoida siirrettävät valokuvat ja kuvia voi maximissaan siirtää kerrallaan muistaakseni 7-9 kpl. Facebookkiin olen siirtänyt myös kuvia kameran kautta, mutta FB pyytää aina minua vielä hyväksymään ne koneella. En tiedä, johtuuko tuo jostain FB-asetuksistani sitten. Niin ja tuo Wifin käyttö nyt pitkälti rajoittuu kotiympäristöön, koska se sen netin tarvitsee ja jokaisen ilmaisen nettiyhteyden liittäminen kameraan tuntuu liian turhalta. Melko sama on siis kotioloissa siirtää kuvat vaan suoraan koneelle - se on loppupeleissä nopeampaakin kuin wifin käyttö. Se kylläkin toimii hyvin, että kameran aktivoi tabletin kanssa ja kuvat menee suoraan tabletille. Tästä taas ei ole siinä suhteessa kauheasti hyötyä ellei tabletilla satu olemaan tajuttoman iso muistikortti... ja harvoilla on.

Mainittakoon vielä, että akunkesto on hirmuisen paljon alhaisempi kuin aikaisemmassa Canonissani. Siinä missä latasin Canonin ehkä pari kertaa vuodessa - toki käytin sitä myös harvemmin - niin Samsung täytyy ladata päivittäin. Tämän takia onkin ollut helpotus, että kameralaukkuni mukana tuli toinen akku mukana. Niin ja kameralaukussa tuli myös sellainen akkulatausalusta. Muutenhan tuo kameran akku ladataan itse kameran kautta, samaan tapaan kuin siis kännykätkin. Ja ongelmallistahan tuossa on se, että ilman tuollaista latausalustaa, sinun ei olisi mahdollista valokuvata samalla kun kamera lataa itseään. Akkukesto ei ole ollut siis minulle ongelma kahden erillisen akun myötä, mutta yhdellä akulla ei tuolla kameralla lähdetä esim. päivän reissulle, jolla aiot kuvata paljon. 

Valokuvat
No sitten itse niihin valokuviin. Tässä ei ole lainkaan niin paljon negatiivista sanottavaa kuin muissa osa-alueissa. Kameralla saa otettua hienoja, tarkkoja ja kauniita kuvia. Kamera myös ottaa ne, ainakin minun mielestä, nopeasti. Siinä missä jouduin Canonillani melkein aina käyttämään salamaa, niin Samsungilla en käytä oikeastaan koskaan. (Salama on muuten irrallinen, mutta tulee kameran mukana. Itse pidän sitä aina kamerassa kuitenkin varmuuden vuoksi kiinni.) 

On kuitenkin huomioitava, että käytössä oleva objektiivi vaikuttaa paljon itse kuvaan. Samsung NX2000 mukana tuli ja usein tulee 20-50mm objektiivi. Se on sellainen perushyvä, pitkälti peruskuvaamiseen tarkoitettu. Mieheni kanssa kuitenkin hankimme kameraan lisäksi 45mm objektiivin, joka on tarkoitettu kohdekuvaukseen kuten muotokuvaukseen. Tuossa 45mm objektiivissa on siis kiinteä polttoväli, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että zoomia siinä ei ole lainkaan vaan kohteen välillä liikutaan siten kuin sen haluaa rajata. Tuntui alkuun vähän erikoiselta, koska olin tottunut zoomattaviin mutta 45mm on ollut ehdottomasti hyvä hankinta. Tavallaan tuntuu siltä, kuin objektiivi ottaisi hyvät kuvat puolestani. 45mm on Samsungin objektiiveista halvimmasta päästä ellei jopa halvin, mutta silti objektiivien hinnat on melko korkeita halvimmillaankin. Kannattaa siis miettiä kahdesti, onko järjestelmäkuvaus sellainen, johon haluaa panostaa. Ja kamerarungon myötä tietty sitoutuu myös runkoon sopiviin objekteihin ellei sitten halua ostaa erinäisiä muuntajia, jolla saa eri merkin objektiiveja kiinni. Samsungilla on kyllä mielestäni melko hyvä objektiivitarjonta.

Blogissani ollaankin nähty jo näitä kameran kuvia, mutta tässä vielä joitain esimerkkikuvia:

Nämä on otettu tuolla perusobjektiivilla, 20-50mm:







Nämä taasen 45mm objektiivilla:









Itse suosin kyllä aika paljonkin tuota 45mm, koska se se kykenee ottamaan paljon myös valoa sisään. Toki siinä on se oma haittansa, että mitään laajakuvia ei sillä oikein oteta mutta niin se vähän menee tässä järjestelmäkameraharrastuksessa, että jos haluat saada kaiken irti niin pitäisi olla tilanteisiin sopivat objektiivit. Uskon kuitenkin pärjääväni näillä kahdella melko hyvin. Joskus tulevaisuudessa ostaisin varmaan laajakuvaukseen sopivan objektiivin.

Kokonaisuusarvio
Arvioni on siltä osin tietenkin rajoittunut, että kovin useasta kamerasta minulla ei ole kokemusta. En ole testannut, miten Samsung NX2000 kilpatoverit toimivat. Kuten varmaan huomasitte, niin tässä Samsung NX2000 mallissa on aika paljon vikoja, vaikka se tekee kuitenkin sen tärkeimmän: eli sillä saa hyviä kuvia. Jos itselleen miettii kameraa niin aluksi miettisin sitä, haluaako nimenomaan järkkärin. Nykyäänhän kuvalaadut on jo niin hyviä, että jokin pokkarikamera voi olla aivan riittävä. Mutta toisaalta ymmärrän kyllä senkin, että järjestelmäkamerat on jo suht edullisia, joten helposti saattaakin haluta sijoittaa sen vähän enemmän järkkäriin. 

Samsung NX2000 onkin sellainen arkiharrastelijan järjestelmäkamera. Se tarjoaa paljon valmiita vaihtoehtoja, mutta antaa myös tilaa näpertämiselle ja omille säädöille, mikäli sille tuulelle tulee. Itsehän kuvaan aika paljonkin loppujen lopuksi automaateilla, koska kuvaan paljon menossa ja arjessa ja ei silloin oikein ehdi jokaista kuvaa ruveta säätämään itse. Varsinkaan, kun kuvattavana on tuollainen vajaa yksivuotias. Enkä sinänsä häpeile ollenkaan sitä, että en ole niin teknisiin seikkoihin keskittynyt kuvaaja. Mutta toki jos valokuvaustermejä tuntee ja osaa ymmärtää valotusaukkojen ja iso-arvojen päälle, niin se auttaa ja antaa enemmän valokuvausmahdollisuuksia. 

En ostaisi tätä kameraa sillä hinnalla, millä tätä myydään. Suomessa hinta taitaa olla 400€, itse tilasin Englannin amazonista sen sata euroa halvemmalla. Mutta koska olin myynyt vanhan kamerani siskolle, niin lopulta varsinaista maksettavaa jäi hiukan päälle 100€. Kameran virheet eivät siis haittaa minua niin suuresti, koska en tähän rahallisesti sijoittanut täyttä summaa. Mutta muuten suosittelisin katsomaan jotain muita malleja ja ohittamaan tämän. Samsungin NX300 taitaa olla tästä seuraava tullut malli, jossa on mm. kääntyvä näyttö, joka ehkä auttaa jo tuossa ulkokuvauksessa. Itse päädyin Samsungiin siksi, koska se on muissa laitteissa todistanut hyvän hinta-laatu suhteensa. Niin ja koska Samsung on edelläkävijä noissa wifi-ominaisuuksissa. Jos järjestelmäkameraa itselleen miettii, niin vilkaisisin myös millaista objektiivitarjontaa mihinkin malliin on. 

Siinä oli nyt enemmän kuin muutama sananen kamerastani. Jos jäi vielä jotain mietinnän päälle, niin vastaan kyllä mikäli osaan.

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Kiitos paljon nx2000 liittyvistä kirjoituksistasi! Niistä oli paljon hyötyä minulle kun harkitsin kyseisen kameran ostoa ja lopulta myös ostin sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Täytyy kyllä sanoa, että olen ollut kameraan näin vajaan vuoden käyttökokemuksen jälkeen vielä tyytyväisempi kuin mitä tässä kirjoittelin :) Esimerkiksi nuo kameran tilttausongelmat poistuivat, kun kameraan latasi netin kautta päivitetyn käyttöjärjestelmän.

      Olen aikeissa jokin kerta kirjoittaa myös Samsungin objektiiveista, meiltä kun löytyy niitä neljä kappaletta.

      Poista
  2. Heips, löysin kameran alehyllystä hintaan 249,00. Kannattaako hakea pois kuljeksimasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Itse sanoisin, että kyllä kannattaa. Arvioni olisi nyt vuoden käyttökokemuksen jälkeen vielä positiivisempi. Kannattaa tosiaan heti alkuun päivittää kameran käyttöjärjestelmä ajan tasalle, niin pääsee pois mahdollisista jämähtämisongelmista (tai meillä noin ainakin kävi).

      Jos valokuvaus tosiaan kiinnostaa, niin sitten suosittelen satsaamaan myös Samsungin objektiiveihin, koska niillä erityisesti pääsee kamera kunnolla oikeuksiinsa :)

      Poista
  3. Hei!

    Kuinka toi kamera toimii sulla vielä? Onko ostamisen arvoinen jos saisin kameran kaupanhyllystä noin 200e :D ? Ootko paljon videota ottanut että onko kameran sisäinen mikki hyvä? Että onko tullut jotain vikoja tai muuta nyt tosta kun kirjoitit tämän arvostelun! Ja kiitos paljon arvostelusta! Sai hyvin tietoa, oon hyvin tarkka ostaessani kameraa kun teen paljon vertailuja ja hinta vertailuja!

    Kiitän paljon jos vastaat! :)

    Terveisin
    Niilo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaan aikaan tuli kommenttisi nimittäin kyseinen kamera meni rikki tässä viikko sitten. Ilmeisesti jonkinlainen sulkijaongelma, joka ilmenee satunnaisesti. Takuutahan kameralla on kaksi vuotta. Muutenkin nämä smart camerat eivät ole odotetustikaan yhtä pitkäikäisiä kuin sellaiset jykevärunkoiset järkkärit, mutta kieltämättä aika nopeasti tuo rikki meni. En osaa sanoa, onko tuo ollut yleistä vai sattuiko minulle huono kappale.

      Muuten olen pitänyt kamerasta ja ajan mittaan sen ominaisuuksiin on tykästynyt enemmän. Usein nuo järkkäreiden mukana tulevat objektiivit ovat kuitenkin melko heikkoja ja kuvan laatu paranee huomattavasti, jos ostaa paremman objektiivin.

      Videokuvaukseen olen kameraa käyttänyt aika vähän eikä se minusta olekaan sellaiseen kovin otollinen ellei tosiaan halua kuvata jotain lyhyitä klippejä muistoihin. Videokuvaus on kuitenkin kokonaishintaansa odotetun kaltainen, ei heikko mutta ei se kuitenkaan videokamera ole.

      Vaikea siis sanoa, ostaisinko sinuna. Jos tarkoituksesi on harrastaa valokuvausta ja olet valmis satsaamaan myös objektiiveihin, niin osta pois - runko kamerassa on tuohon hintaan nähden hyvä. Kamera sopii kyllä siinä tulevan objektiivin kanssa kuvaamiseen, mikäli salaman käyttö ei haittaa (itse kun suosin kuvaamista ilman salamaa ja se taasen vaatii valovoimaisen objektiivin).

      Poista
    2. Okei! :)

      Hmm... täytyypä harkita asiaa sitten uudelleen! :D

      Mutta onko toi kun kamera mennyt rikki ihan normi käytössä? vai ootko tiputellut kameraa :D ? muuten itse saatan kokeilla Sonyn DSC-WX350 Digikameraa kun saisin sen noin 170e kaupan hyllystä alennuksella, sillä saa 4K kuvia ja 1080p 60fps videota mikä ominaisuus olisi hyvä myös ja 2 vuoden takuu tottakai! :)

      Ja kiitokset taas paljon kommentistasi, auttoi paljon! :)

      Poista
    3. Ei se pudonnut ole, ihan vaan yhtäkkiä alkoi tuo ongelma. Toki siihen saattaisi joku syy olla, mutta mieleen ei tule mitään. Ja tosiaan, yhdestä kamerasta ei voida vielä tehdä yleistystä että kaikki olisivat samanlaisia :)

      Sonyn kamerat ei ole mulle tuttuja, joten vaikea kommentoida, kumpi noista on parempi. Jos aikomuksesi on hankkia kameralle jotain lisäosia esim. objektiiveja, niin sitten kannattaa ennen ostoa tarkistaa, millaista on millekin kameramerkille tarjolla ja mihin hintaan.

      Suosituin kameramerkki ainakin minijärkkäreiden osalta on nyt Olympus, joten siinä taitaa olla samassa myös paras jälleenmyyntiarvo mikäli kameran haluat joskus myydä eteenpäin.

      Poista
  4. Hei, oletko yrittänyt tai saako samsungilla vietyä kuvat googlen pilvipalveluun kamerasta suoraan wifin avulla. Windows pilvi kun on maksullinen isommille kuvamäärille? Terv Manu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyllä tullut kokeiltua. Käytän wifiä lähinnä siihen, että lähetän kamerasta sähköpostiini kuvan/kuvia, mikäli tarvitsen nopeasti jotain tiettyä kuvaa. Muuten lataan perinteisesti piuhan kautta koneelle :)

      Poista
  5. Tämä kamera ottaa kokoisekseen pikkukameraksi aivan törkeän hyvälaatuisia kuvia. Minulla on itselläni Nikon D3200 eli halvan pään järkkäri joka on about saman hintainen, mutta 3 kertaa kookkaampi kuin Samsung NX2000. Omistin ennen tuon Samsungin myöskin, ja valitettavasti rikoin sen kuvauskeikalla ja vieläkin harmittaa. Se oli oikeasti parempi kuin Nikonin järkkäri! Tietty riippuu mitä hakee, mutta jos haluaa lähteä vaikka ulkomaille kuvailemaan niin ei sitä Nikonin järkälettä jaksa edes ottaa mukaan. Kuvat jää ottamatta. Samsung NX2000 pannukakkuobjektiivilla mahtuu taskuun - ja kuvanlaatu on vähintään sama.

    Mielestäni tässä blogikirjoituksessa on vähän turhan paljon nillitystä näytöstä ja muusta sellaisesta. Toki, käyttöliittymä ei ole aivan yhtä näppärä kuin esim. tuossa Nikonissa. Mutta ottakaa huomioon erilaiset käyttötarkoitukset. Samsungin pieni koko on ehdoton valttikortti jos harrastaa muutakin kuin tietoisia kuvauskeikkoja ja taidekuvausta, eli jos ihan joka päivä haluaa kanniskella kameraa mukana mutta pokkari ei riitä, NX2000 on loistava valinta siihen.

    Tälläkin hetkellä etsiskelen ihmistä jota kiinnostaisi vaihtaa Nikonini tuohon Samsungiin.. :)

    VastaaPoista
  6. Moi! Itselläni on tämä kamera ollut nyt ehkä kolmisen vuotta käytössä ja olen tykännyt todella paljon. Olen kuvannut sillä jopa sisällön kirjaan, sekä mainontaa. Tuohon Wi-fiin täytyy sen verran sanoa, että se kyllä toimii ilman mitään ulkopuolista yhteyttä. Kamerassa on tätä varten oma ja näin ollen sillä saa kännykkään yhteyden todella helposti vaikka missä (olen käyttänyt usein myös vaikkapa ulkomailla). Puhelimeen siirtäminen on kätevää, kun haluaa viedä kuvia esim. Instagramiin.

    VastaaPoista