Kahden viivan välissä

1.7.14

Minulla on viime aikoina koskenut taas paljon päähän. Se ei ole ollut mitään hirmuisen kovaa kipua, mutta kuitenkin jatkuvaa ja sellaista, mihin särkylääke/ulkoilu ei ole tuntunut auttaneen. Yksi päivä valitin miehelleni taas monettakohan kertaa tuota päänsärkyä ja havahduin siihen ajatukseen, että Antonia odottaessani minulla oli samanlaista päänsärkyä alkuraskaudessa. Sitten heti perään muistin sen yhden kerran, kun unohdin tässä kuussa ottaa pillerin ja tietenkin seksiä harrastettiin juuri tuona päivänä.

En pitänyt raskauden mahdollisuutta mitenkään suurena, mutta tietenkin se hyvin pienikin mahdollisuus pyöri mielessä. En pidä teitä tämän enempää jännityksessä ja voin kertoa, että raskaustesti oli negatiivinen. Mutta en oikein osaa sanoa, oliko tuo onni vai mitä se oikein oli. 

Tunnen hyvinkin vahvasti, että haluan lisää lapsia. Ennen Antonin syntymää kaavailin, että ideaali olisi, jos toista ryhtyisi yrittämään, kun Anton on kaksivuotias. Sitten Anton syntyi, oli sektio ja siitä toipuminen ja aloin miettimään, että ehkä haluankin odottaa pidempään. Nyt sitten viime aikoina huomaan miettiväni valintaa uudelleen.

Noina muutamina päivinä, kun odottelin sopivaa aikaa raskaustestin tekoon, ehti ajattelemaan kaikenlaista. Tavallaan päädyin rakastamaan jo sellaista, mitä ei ole. Sillä tavalla pystyn samaistumaan vahvasti siihen, miten joillekin tulee "vahinko"vauvoja, mutta silti heitä rakastetaan yhtä paljon kuin muitakin vauvoja. Mielessä myös kävi, miten mahdotonta surua he mahtavatkaan kokea, jotka kovasti lapsen haluavat, mutta syystä tai toisesta raskautuminen ei onnistu. Vaikka siis olin hyvin varma, että ehkäisy tuskin pettää yhdestä pillerin unohduksesta, niin silti päädyin ajattelemaan vatsaani ja sitä, kuinka perheeseeni tulisi lisää rakastettavaa. Ikään kuin toiselle lapselle olisi jo oma paikka.

Toki mietin myös sitä, että ei meidän ole nyt sopivaa saada toista lasta. Molemmilla on edelleen gradun tekoa ja valmistuminen edessä. Pitäisi mennä töihin. Näihin nyt tähtään, mutta silti jäin pohdiskelemaan, milloin minulla olisi oikeus yrittää laittaa toinen lapsi alulle. Mietin myös, että tällä nykyisellä logiikalla minulla kai ei olisi ollut oikeutta tehdä Antoniakaan.

Tässä kirjoittaessani huomaan kiinnittäväni huomiota sanontaan "tehdä lapsi". Jotkut paheksuvat tuota ja korjaavat: "lapsia ei tehdä, niitä saadaan." Sinänsä aivan oikea pointti, mutta ihmiselle, joka päätti yrittää tehdä lasta ja sai sen hyvin pikaisesti, tuntuu toivottavasti ymmärrettävästi siltä, että lapsi tehtiin. Enkä pidä minään itsestäänselvyytenä, että saisin jatkossakin lapsia yhtä helposti, mutta kuitenkin ajattelen lapsien yrittämisen aktina, jolloin siitä helposti muodostuu sanaparit "tehdä lapsi."

Mutta palatakseni alkuperäiseen asiaani: En ole raskaana, mutta huomasin kuitenkin jossain määrin asiaa haluavan. Ei minulla kauheasti ole järkisyitä sille, miksi tekisin nyt toisen lapsen. Se olisi kaikin tavoin varmasti rankempaa. Mutta jokin osa minussa rakastaa jo sitä toista olematonta lasta. Jokin osa minussa haluaa pitää huolta toisesta pienestä ja täydentää meidän perhettä. Ehtisin kyllä valmistumaan ennen kuin toinen lapsi syntyisi. mutta työelämään en pääsisi kiinni. Mutta toisaalta taas, en minä muutenkaan ajatellut, että odottelisin seuraavat viisi vuotta ennen kuin yrittäisin saada lisää lapsia. 

Mitä mieltä mies sitten on? Hän on sanonut, että ei toistaiseksi aktiivisesti toivo lisää lapsia mutta jos nyt olisi pilleriunohduksesta sellainen tullut, niin hän on asian suhteen hyväksyväinen. Mitä sitten tulee siihen, että tietoisesti päättäisimme yrittää, niin hänen ensisijainen vaatimus on se, että minun täytyy olla nykyistä paremmassa kunnossa. Polvet on jokseenkin reistaillut viime aikoina, äiti arveli että raskaus löystytti niitä. Hullultahan sekin tuntuu, että nyt keho hyvään kuntoon ja laihemmaksi ja sitten taas koko vauvaurakka uudelleen.

Tulin myös yleisesti miettineeksi tätä ehkäisyasiaa, tai lähinnä niitä minipillereitä. Aloitin ne jälkitarkastuksen jälkeen ja minulla minipillerit on tehnyt aina sen, että kuukautisia ei ole. On kieltämättä ollut kivaa, että ei ole tarvinnut kuukautisia kärsiä mutta nykyisin minua hiukan mietityttää, toimiiko keho ns. normaalisti. En päässyt näkemään, milloin kehoni olisi ollut ovulaation osalta valmis hedelmöittymään uudelleen. Tuolta osin tekisi mieli laittaa pillerit hetkeksi syrjään ja katsoa, tuleeko ne kuukautiset milloin. Toisaalta taas mietin, että ehdin ennenkin käyttää pillereitä noin kaksi vuotta ja kun lopetin ne, niin kehoni palautui kuukauden sisällä. 

On hyvin todennäköistä, että hautaan nämä vauvahaaveet vielä toistaiseksi. Anton on kuitenkin vielä pieni, meillä on kaikkea muuta vielä edessä ja vaikka kuinka ihana asia uusi raskaus ja lapsi onkaan, niin osa minusta ajattelee, että ihan hullun hommaa tämä lapsien tekeminen. Ne vie ihan suunnattoman määrän energiaa ja aikaa. Sitten pitäisi kokea vielä kaikki Klexane-piikitykset, sektio ja toipumiset uudelleen. Puhumattakaan siitä ikkupikku-vauvasta, joka tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa -ja siihen päälle vielä läheisyydenkipeä Anton. En voi sanoa olevani kuitenkaan helpottunut tai iloinen negatiivisesta tuloksesta, olisin kylläkin varmaan ollut iloinen positiivisesta, mutta olisin ollut myös stressaantunut. 

Tämä onkin vähän vaikeampi juttu selittää itselleni: miksi olisin ollut iloinen kahdesta viivasta ja jos olisin ollut iloinen, niin miksi en kuitenkaan pyri siihen kahteen viivaan? Vastaus kai on siinä, että on helpompaa sopeutua tietynlaiseen tilanteeseen kuin sitten tietoisesti valita se. Tiedän, että rakastaisin toista lasta vaikka se tulisi suunnittelematta, mutta koska se olisi ollut vahinko, niin silloin sen tekemistä ei olisi tarvinnut perustella/oikeuttaa. Kun pohdiskelin näitä asioita eräälle henkilölle, sanoi hän minulle: "Mitäpä se muille kuuluu, millon te toisen lapsen saatte?". Niin, tavallaan se ei kai kuulukaan mutta sitten taas kuuluu kerta emme ole taloudellisesti riippumattomia. Ja jokaisella on aina mielipiteensä, ei sen muodostamiseen lupaa tarvita. Rikoin perinteistä kaavaa jo kerran, kun Antonin sain. En tiedä, uskaltaisinko rikkoa sitä toiste.

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Harvemmin tulee kommentoitua, mutta kommentoinpa nyt. Sinä vissiin imetät vieläkin? Imetyshormonit on samoja kuin raskaushormonit ainakin relaksiinihormonin osalta eli sitä niveliä löysyttävää hormonia erittyy. Mulla on sama ongelma, nivelet ovat oikeastaan pahemmassa kunnossa kuin raskaana ollessa tai lähinnä niitä pitää muistaa varoa, etenkin liikuntaa harrastaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan, kyllähän tuon muistin vielä joskus imetyksen alkuaikoina mutta päässyt sittemmin unohtumaan. Polvivaivat on pahentunut nimenomaan nyt, kun olen lisännyt liikunnan määrää. Tosin jo ennen raskautta fysioterapeutti ilmaisi, että polvissa on yliliikkuvuutta niin se on nyt varmaan entisestään pahentunut. Tuntuu tuo toinen polvi naksuvan tosi usein.

      Poista
  2. Olen ajatellut kirjoittaa samasta aiheesta, mutta eipä tästä kirjoituksesta paljon paremmaksi pistetä. :) Olen toivonut toista lasta jo kauan, mutta sektion vuoksi suositellaan odottamaan ainakin se vuosi. Välillä on tullut semmonen olo, että olisin raskaana. Kerran olin jo melkein varma, koska menkat oli jo yli viikon myöhässä, mulla oli pahoinvointia ja jotkut ruuat ällötti. Me oltiin jo tosi ilosia, mutta kun tein testin ja se näytti negatiivista, "raskausoireet" hävisi heti. Jotenkin sisimmissäni varmaan toivoin lasta niin kovasti, että sain aikaseksi nuo oireet. Tämä pisti kunnolla ajattelemaan, kuinka paljon sitä toista lasta oikein toivon. Ehkä meille se toinen lapsi vielä tulee, aika vaan näyttää milloin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoita ihmeessä, kuitenkin se on aina eri juttu kun itse kirjoittaa ajatuksiaan ylös ja sinulla varmasti on oma "ääni" vaikka samoja asioita käsittelisitkin :) Niin, minä hiukan säikähdinkin tuota, että jos olisin raskaana ja sektiosta ei ole kulunut vielä vuotta. Tosin lueskelin, että se on aika sellainen varma aika eikä kenenkään raskautta ole lopetettu, jos olisikin raskautunut aikaisemmin. Mutta toki se vuosi on hyvä odottaa kerta lääkäri on niin neuvonut.

      Itse mietin kanssa samaa, miten suuresta toiveesta saattaa johtua, että keho oikeasti luulee olevansa raskaana. Onhan koirillakin niitä valeraskauksia.

      Yritättekö nyt siis aktiivisesti toista vai? Oletko miettinyt, haluatko kokeilla alatiesynnytystä seuraavalla vai haluatko toisella kertaa myös sektion?

      Poista
    2. Mitään ei ole vielä "lyöty lukkoon", sillä mieheni on vielä vähän epävarma asiasta. On kyllä halukas jo saamaan toisen, mutta en halua häntä millään tavalla painostaa tässä asiassa. Ollaan kuitenkin oltu aika huolimattomia ehkäisyn kanssa, joten ihan tietosesti ollaan yhdessä otettu se "riski" että lapsi saisi alkunsa. Hmm.. Monimutkaista. :D

      Synnytyksen jälkeen olin sitä mieltä, että seuraava on varmasti sektio. Mutta mieli muuttui nopeasti ja toivon todella että saisin yrittää alatiesynnytystä. Kuulostaa varmaan kummalta, mutta jotenkin haluaisin kokea sen..

      Olikos sulla myös kiireellinen sektio, vai muistanko ihan väärin? Ootko sä miettinyt, haluatko kokeilla alatiesynnytystä?

      Poista
    3. Juu, ymmärrän. Kovin aktiivisesti ette lasta yritä, mutta ajatus kuitenkin muhii taustalla :)

      Oli mulla kiireinen sektio siinä suhteessa, että sitä ei oltu suunniteltu. Lähinnä sen takia leikattiin, kun oli lapsivettä niin vähän jäljellä ja synnytys ei edennyt käynnistämällä. Epäilivät myös, että vauva ei ehkä pääsisi laskeutumaan. Mitään vaaraa ei siinä synnytystilanteessa siis kuitenkaan ollut.

      Olen ajatellut, että vaatisin seuraavalla suoraan sektion. Lähinnä sen takia, että se poistaisi stressiä odotusajalta. En haluaisi taas päätyä käynnistykseen/synnytyssaliin sillä asenteella, että no katsotaan josko se nyt tulis alakautta. Sektiosta toipuminen vie kylläkin aika paljon aikaa, mutta se tuntuu myös tutulta vaihtoehdolta nyt. Ja luin inhottavia juttuja siitä, miten kohtu saattaa revetä supistusten voimasta, jos sektio on tehty. On vissiin harvinaista, mutta silti aika pelottava ajatus! Tietysti näistä asioista täytyy keskustella vielä tarkemmin neuvolassa, jos joskus vielä raskaana on.

      Poista