Yksinäinen saman katon alla.

1.6.14

On hetkiä, jolloin tuntee itsensä todella yksinäiseksi. Ei yksinäiseksi yleisesti vaan sillä tavalla yksinäiseksi, että ei saa huomiota haluamaltaan ihmiseltä. Nyt tässä tapauksessa puhun miehestäni.

Meillä menee miehen kanssa hyvin, oikeastaan todella hyvin. On kuitenkin hetkiä, jolloin kaikki ei ole ihan parhaiten. Useimmiten suhdettamme rasittaa nämä kaudet, kun elämänrytmimme poikkeavat toisistaan. Viimeisen viikon mies on pitkälti yöt valvonut ja nukkunut sitten keskelle päivään. Lopulta kun hän herää, niin hän on sitten vielä huonotuulinen ja tuntuukin kohentuvan mieleltään vasta alkuyötä kohti enkä minä silloin hänen kanssa voi ruveta seurustelemaan, koska minun täytyy mennä unille tai muuten joudun heräämään aamulla puoliunessa Antonin takia. Miehen huonoihin ominaisuuksiin kuuluu ehdottomasti tämä, että hän tavallaan ottaa itselleen valtuuksia nukkua miten haluaa. Monet kerrat saarnaan hänelle asiasta, kuinka minua ärsyttää, että aina se täytyy olla minun, joka nousee aamulla Antonin kanssa. Ei se olisi niin ärsyttävä asia, jos mieskin vaikka heräisi tunnin tai kahden päästä sen sijaan, että parhaimmillaan minä olenkin viettänyt koko aamu- ja iltapäivän Antonin kanssa. Ja minua ärsyttää olla myös se, joka joutuu tästä asiasta nipottamaan.

Ja kyllä, useimmat äidit ovat pienten lastensa ja vauvojen kanssa kaikki arkipäivät kaksin. Mutta kun meillä on mieskin kotona. Vaadin häntäkin osallistumaan silloin, jos hän ei tunnu aikaansa käyttävän opiskeluun.

Eräs päivä, kun heräsin päiväunilta, huomasin että mieheni oli laittanut tiskit. Olin niin iloinen, että teki mieli itkeä. Kyllä hän siis tiskejä täällä taloudessa laittaa, mutta melkein aina se on minä, joka pyydän häntä tekemään niin. Ruoanlaitosta on aika turha edes puhua. Mies kyllä laittaa ruokaa, mutta vain silloin kuin hänellä on nälkä ja silloin hän myös useimmiten tekee ruokaa vain itselleen ellen minä nyt satu itse sanomaan, että minäkin voisin syödä. Näitäkään tilanteita ei ole kovin usein, koska aika monesti hänelle on aamiainen valmiina kerta minä olen noussut aikaisemmin ja tehnyt jotain meille molemmille. Teen myös meille päivällisen, koska minä hoidan aina muutenkin ruokakaupassa käynnit. Toki huomioin myös ruokakaupassa sen, että mies valvoo yöt ja siksi hänelle useimmiten löytyykin jotain helppoa laitettavaa kaapeista. Eilen ostin myös hänen pesuainettaan, jotta se ei vaan pääsisi kesken loppumaan.

Minä teen meillä siis hyvin paljon eikä se useimmiten minua haittaakaan. Mutta silloin, kun vaikka haluaisin halata miestäni ja hän selvästikin tuhahtaa sen tapaisesti, että haluaisi työntää minut pois, niin silloin se satuttaa. Jos jotain tahtoisin palkaksi kaikista niistä hommista mitä teen, niin halin tai suukon useammin kuin mitä nyt saan. Haluaisin, että mieheni keskittyisi minuun tietokoneen ruudun sijaan. Tätä kirjoittaessani itken ja mietin, viitsinköhän julkaista tätä. En haluaisi puhua julkisesti pahaa miehestäni, mutta samassa haluan olla kuitenkin suora siitä, millaista meillä on. Ja tämä tekstini on siis vain yksi puoli arjestamme, yksi niistä ikävistä monien hyvien joukossa.

Mieheni rakastaa minua ja minä tiedän sen. Mutta joskus sitä pitäisi kuitenkin enemmän näyttää eleillä ja sanoilla. Joskus toivoisin huomaavaisuutta, että minäkin ehkä haluaisin levätä aamulla rauhassa sen sijaan, että joudun nousemaan, koska mies ei vaan reagoi Antonin liikkeisiin/ääniin. Haluaisin mieheni myös ymmärtävän, että vaikka olemmekin saman katon alla melkein 24/7 niin se ei ole sama kuin olisimme yhdessä. Mies tarjoaa ratkaisuksi sen, että minun pitäisi yrittää kiinnostua enemmän samoista asioista kuin hän -eli pitkälti peleistä. Mutta jotenkin sekin tuntuu siltä, että keskiössä olisi pelit eikä niinkään me. Usein parhaita yhteisiä hetkiä onkin ollut ne, kun molemmat makaamme sängyssä yömyöhällä ja keskustelemme. Tai kun aikoinaan kävimme usein yhdessä suihkussa ja siinä samassa juttelimme. Taitaakin olla, että minä haluaisin olla vain ja ainoastaan mieheni kanssa. En kaipaa siihen mitään erityisempiä tekemisen muotoja mukaan. Mies ei ole samanlainen ja yritän ymmärtää sen.

Mutta silti minusta on välillä todella surullista, että aika usein kaikista ihmisistä ikävöin eniten miestäni, vaikka hän on miltei jatkuvasti minun kanssa saman katon alla. Mutta siitä olen kuitenkin iloinen, että edelleen haluan niin kovasti olla hänen kanssaan. Voisi asiat huonomminkin olla.

You Might Also Like

0 kommenttia