Vanha uusi minä

27.6.14

Olen jonkin aikaa miettinyt sitä, kuinka jotkut ikäiseni, tai miksi ei nuoremmat/vanhemmat myös, saattavat ajatella, että elän "yksinkertaista ja tylsää" elämää. Tiedättekö, kun jotkut suhtautuvat kotiäitien tai -isien elämään sillä tavalla. Saatoin varmaan itsekin sortua lapsettomana ajattelemaan, että kotiäitinä eläminen on jollain tietyllä tapaa tyhjää. Ja ehkä sellainen pienen pieni osa minusta edelleen miettii, pitäisikö minun häpeillä tätä elämäntyyliäni. Sitä, että minä vietän päiväni pitkälti sidottuna lapseen enkä niinkään elä täysillä itselleni. Pitäisikö minun häpeillä sitä, että päätin hankkia lapsia tähän aikaan sen sijaan, että olisin pyrkinyt vaikka ansiokkaaseen työpaikkaan tai matkustellut. Joku voisi ehkä kysyä, etkö toivo elämältäsi muuta kuin kakkavaippoja ja kahleita, mitä vauva tuo.

Voi hyvinkin olla, että se on vain omassa päässäni oleva kuvitelma, että muut ikäiseni/opiskelijatoverini todella ajattelisivat noin elämästäni. Mutta silti joskus tuntuu siltä kuin muut kysyisivät: "miksi nyt jo?". Enhän sinänsä ole mikään hirmuisen nuori äidiksi, mutta kuitenkin nuorempi kuin keskimääräinen äidiksi tuleva suomalainen. Toisaalla ymmärrän myös ihmisten ihmetystä, koska kyllähän itsekin pitäisin itseäni liian nuorena äidiksi, jos olisin vaikka 20-vuotias. Minun tilannetta ihmettelevät 26-vuotiaat eivät siis ehkä itse ole ainakaan ajatuksen tasolla valmiita vanhemmiksi. Eikä muutenkaan taida olla mitään yleistettävää ikävuotta, milloin ihminen olisi sopiva äidiksi/isäksi. 

Jäin sitten eräs päivä miettimään, kuinka se lapseton 20-vuotias minä suhtautuisi nykyiseen minään. Se varmaan ajattelisi, että olen ottanut hirmuisen vastuun harteilleni. Sellaisen vastuun, joka varmasti on tärkeä ja rakas mutta kuitenkin niin kokonaisvaltainen, että olisi tylsää, jos oma elämä olisi niin rajoitteista. Lapseton minä saattaisi kysyä nykyiseltä minulta, tapahtuuko elämässäsi mitään jännää?

Vastaisin hänelle jotakuinkin näin: 
"On totta, että elämäni pyörii hyvin suuresti lapseni ympärillä. On totta, että hetkittäin se on todella tylsää. On hetkiä, kun kaipaan niitä vapauksia, mitä lapsettomana sain. Elämäni ei ole myöskään jännää varmaan sillä tavalla kuin sinä jännän käsität: en juokse baareissa tai ylipäänsä tapaa kovin usein vieraita ihmisiä tai edes ihmisiä. Ymmärrän myös, miten minun elämäni saattaa näyttää tylsältä, koska ajatus siitä, että täytyisi elää ensisijaisesti jotain toista ihmistä varten, on mahdollisesti rajoittava. Maailma ei pyöri enää oman navan ympärillä, vaan se pyörii sen pikkunavan ympärillä, joka on vauvasi vatsassa. Ymmärrän siis, miten sinusta tuntuu siltä, että vauvan myötä joutuu luopumaan hyvin paljosta. Sanoisin kuitenkin, että vauva antaa niin paljon takaisin, että sen voi ymmärtää kokonaisuudessaan vasta sitten, kun se lapsi on. Lasta rakastaa niin paljon, että osittain sitä toimii kuin robotti: tekee päivittäin samoja asioita ja tyydyttää suuren osan ajasta lapsen tarpeita. Tällainen rutiinien toisto vaikuttaa sinusta tylsältä, mutta kun sinulla se lapsi on, niin saatatkin huomata, että päivissäsi on nyt hirmuisen paljon enemmän merkitystä, vaikka tekisitkin niin tylsää hommaa kuin vaihtaisit vaippaa. Saatat myös huomata, kuinka sinua alkaa itkettämään jo pelkästään lastasi katsoessa, koska niin tärkeä ja rakas hän on. Ja se, että sinulla on jotain sellaista maailmassa, tekee elämästäsi kaikkea muuta kuin tyhjää. 

Tämän sanottuani en kuitenkaan kehoita, että nyt lapsia tekemään, jotta elämäsi olisi merkityksellisempää. En väitä myöskään, että lapsellisten elämä olisi merkityksellisempää kuin lapsettomien. Yritän lähinnä korostaa sitä seikkaa, että elämä, mitä pidät nyt arvossa, todennäköisesti muuttuu lapsen myötä -jos sellaisen joskus saat. Niin ja ehkä jollain tapaa saatatkin lapsen myötä pitää elämääsi jotenkin tylsempänä, mutta se, onko elämäsi jännittävää ei ole enää prioriteetti vaan lapsesi on."

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ihana teksti! Olen miettinyt tätä samaa asiaa viimeaikoina. Mitä kaikkea voisin tehdä ilman lasta. Varmasti matkustelisin paljon, jos työt antaisivat periksi. Istuisin iltaa ystävieni kanssa useammin. Valvoisin myöhään katsoen hömppää telkkarista, jotta voin nukkua pitkään ja jatkaa aamulla.
    Kuulostaa hyvälle, mutta tuolloin jäisi moni asia pois nykyisestä. Lapsen tuoksu sylissä pideltäessä. Leikin/touhuilun seuraaminen. Ilon hetket joistain ihan käsittämättömistä asioista. Ja se hetki, kun saat katsoa lapsesi nukahtavan onnellisena viereesi. Mm näitä asioita en vaihtaisi. Ja kuten totesit. Äitiyttä ei voi ymmärtää ennen kuin on itse äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin joitain asioita on ikävä, mutta ei sitä kuitenkaan osaisi enää elää kuin ennen.

      Poista