The Man

16.6.14

Minun täytyisi tai olisi hyvä olla jo nukkumassa, mutta pää kertoilee asioita. On tarve kirjoittaa. On tarve kirjoittaa miehestäni.

Minä olen tällä hetkellä Kuopiossa ja mieheni Jyväskylässä. Mies lähti kotiin eilen ja itkin asiaa monta kertaa. Usein ihmettelen sitä, kuinka aikuiselle ihmisille voikaan tulla suunnaton eroahdistus toisesta. Onhan se hiukan naurettavaa parkua, kun joutuu toisesta olemaan erossa vain muutaman vuorokauden mutta se kun vaan ei ole kivaa. Mieheni on varmaan sellainen perusturva. Hänelle voin aina kertoa, miltä tuntuu. Ehkä se on myös tottumusta, vaikka en hänen kanssaan kotona kauheasti asioita tekisikään, niin silti haluan olla hänen kanssaan samassa tilassa. Olen myös huomannut, että nukahdan huomattavasti helpommin ja rauhallisemmin, mikäli mies on samassa huoneessa hereillä puuhaamassa jotain.

Mieheni on myös yksi älykkäimpiä ihmisiä keitä tunnen. Jos Mensaa haluaa pitää jonkinlaisena meriittinä, niin hän on läpäissyt ne testit mutta on ehkä älykkäämpi olla maksamatta, että kuuluisi virallisesti heidän "liigaansa". Mutta kyllä mieheni tyhmäkin osaa olla tietyllä tapaa. Joskus tuntuu, että hyvin analyyttiset ihmiset epäonnistuvat paikoin sellaisessa tunneälyssä. Mieheni varmaan inhoaisi, että teen nyt tällaista jakoa, mutta voivoi. 

Haluan nyt kuitenkin keskittyä niihin hyviin asioihin. Mikä tekee miehestäni sellaisen, että koen suurta eroahdistusta. Miksi rakastan häntä niin kovasti kaikkine hänen pienine ja suurine vikoineen. Siksi, koska:

Hän osaa miltei aina vastata minun "miksi"-kysymyksiin. Hänellä on ihanat huulet. Hän käyttää alkoholia harvakseltaan ja tajuaa noudattaa sopimusta, että jos on viihteellä niin seuraavana päivänä hän hoitaa Antonin hoitamisen myös eikä vain nuku krapulaansa pois. Hän ei myöskään tupakoi. Hänelle useimmiten riittää, että sanoo kerran jostain hoidettavasta asiasta. Hän on musikaalinen. Hän osaa piirtää. Hän on taitava sanoistaan. Hän ei pidä kiroilusta. Hän ei paljon koskaan menetä malttiaan. Hän hieroo miltei joka kerta kun pyytää. Hän saa minut nauramaan. Hän saa Antonin nauramaan. Hänellä on välillä ilmiömäinen tapa omistautua jollekin asialle. Hän esimerkiksi siivoaa asunnon todella tarkkaan, mikäli sille tuulelle sattuu. Hän auttaa minua selvittämään ongelmia. Hän rohkaisee minua. Hän pyrkii olemaan hyvä ihminen ja tunnistamaan omia paheitaan. Hän haluaa olla hyvä mies ja isä. Hän haastaa minua. Hän osaa olla hassu. Hän on erinomainen sängyssä. Hän antaa minulle aina parhaan tuolin. Hän tekee vuokseni asioita, joita ei muuten haluaisi tehdä. Hän antaa minulle usein vapaat kädet tehdä asioita, kuinka minä haluan ne tehdä. Hän ei oikein vaadi mitään. Hän kutsuu minua söpöillä nimillä. Hän on mielenkiintoinen. 

Hän ei ole suinkaan lähelläkään täydellistä, mutta häneen minä olen ollut rakastunut nelisen vuotta. 

Kiitos Mies. Olet rakas, vaikkakin olet välillä myös maailman rasittavin ihminen. On ikävä.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Onpa sinulla avoin tyyli kirjoittaa, ihailtavaa!

    Tuo kumppanin raju ikävöinti on kyllä jännä ilmiö.. Luuletko että se lievenee jossain vaiheessa? Onko myös miehesi kova eroahdistuja? :)

    Olen kanssasi ihan samaa mieltä tuosta analyyttisten ja fiksujen ihmisten ajoittaisesta tunneälyn puutteesta! Omakin (erittäin fiksu ja raivostuttavan analyyttinen) puolisoni saattaa vaikuttaa esimerkiksi riidellessä tai arvokysymyksistä keskusteltaessa joskus jopa tunnekylmältä/välinpitämättömältä, näin herkän ja tunteella elävän ihmisen näkökulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein se pahin hetki on juuri se, kun erotaan. Harvoin itken enää jälkikäteen asiaa, vaikka ikävää kokisinkin. Nyt varsinkin, kun Anton on täällä kanssani niin se pitää minut melko kiireisenä. Eilen yöllä Antonin nukkuessa oli toki taas aikaa ajatella miestäni. Ehkä se lievenee sitten jos/kun vietämme vähemmän aikaa yhdessä, ehkä. Mies ei ole samanlainen, kyllä hänkin saattaa herkistyä minun tunteista mutta muuten on välillä ihan mielelläänkin yksin.

      Jep, tuo kuulostaa tutulta. On myös jokseenkin raivostuttavaa, kun mieheni välillä takertuu mielestäni epäolennaisuuksiin, kuten vaikka sanamuotoihin kiistellessämme eikä varsinaiseen asiaan. Tosin mieheni tähän sanoisi, että on mahdotonta puhua oikeasta asiasta, jos siitä ei puhu ns. oikealla tavalla.

      Poista