Se yksi hyvä kuva

28.6.14

Tänään on ollut useampikin tilanne, kun toivoin, että olisipa mahdollista jäädyttää Anton paikoilleen. Hänen valokuvaamisensa on siinä suhteessa aivan mahdotonta, että ihan turha toivo yrittää kaavailla jotain tietynlaista kuvaa. Anton liikkuu jatkuvasti tai no ainoa paikka, missä hän olisi paikoillaan, on minun syli. Totta kai siis hyvä ja hienoa, että hän liikkuu mutta valokuvatessa kieltämättä turhautuu siihen, kun poikaa ei voi vaan asetella nätisti jollekin lakanalle ja odottaa, että hän antaa minun ottaa valokuvia.

Sitten sain ajatuksen: musta lakana alle ja poika tissille. Niinpä hän sitten nukahti päiväunille ja sain kerrankin otettua jotakuinkin suunnitellun valokuvan:


Jokseenkin odotan, mitäköhän tulee sitten kuukauden päästä, kun olisi aika ottaa yksivuotiskuvat. Suunnitelma minulla jo on, mutta katsotaan, miten onnistuu sitten toteutus. Mutta täytyy kyllä sanoa, että on aivan ihanaa, että on tällainen pikkumalli kotona. Hänen kuvauksessa on vielä se hyvä puoli, että Anton on niin pieni, että hän ei ollenkaan ujostele tai vierasta kameraa -hän on sitä mitä on. Samassa se toki tekee valokuvaamisesta myös haastavaa. Niin ja en suinkaan aina kuvaa Antonia niin, että pyrin mahdollisimman tyylikkääseen kuvaan. Varmasti täällä blogissakin on nähty niitä ihan perinteisiä arkikuvia. Mutta välillä haluaa yrittää luoda kauneutta tai muulla tavalla mielenkiintoista valokuvaa. Ja jos niitä valokuvia ottaa runsaasti, niin yksi hyvä kuva sieltä saattaa joukosta löytyä.

You Might Also Like

0 kommenttia