Perhepedin ja pinnasängyn rajamailla

20.6.14

Olen viime aikoina miettinyt aika paljon vastakkainasetelmaa: perhepeti vs. pinnasänky. Raskaana kun olin, niin ajatuksen tasolla tuntui omituiselta, että nukkuisin vauvani kanssa. Pelotti se ajatus, että unissani kierrähdän hänen päällensä. Sitten syntyi vauva. Muutamat ensiviikot hän nukkuikin pinnasängyssä, kun mies huolehti hänet sinne imetyksen jälkeen. Kunnes mieskin nukahti kesken imetyksen ja siihen se vauva sitten jäi viereen nukkumaan. Jonkin aikaa Antonia yritettiin nukuttaa pinnasänkyyn, mutta aina se oli hirmuista huutoa ja hän lähinnä itki itsensä uneen siitäkin huolimatta, että hänen kanssaan koko ajan oltiin. Huomasimme sitten, kuinka helppoa Anton oli nukuttaa meidän sänkyyn ja sinne hän jäi. Ajateltiin, että kyllä hänet vielä ehtii pinnasänkyyn myöhemminkin totuttaa.


Nyt sitten viime päivinä on Antonia yritetty siirtää sinne pinnasänkyyn. Tähän päätökseen vaikutti pitkälti se, että Anton on ruvennut nukkumaan yönsä täysin putkeen. "Eipähän tarvitse meidän ravata pinnasängyn luona nyt", ajateltiin. Ehei, ei se ihan noin ole mennytkään. Kaikkina öinä, kun Anton on pinnasängyssään nukkunut, niin hän on heräillyt muutamaan kertaan. Sitten, kun taas Kuopiossa hänen oli nukuttava minun vieressä, niin poika nukkui tyytyväisesti yönsä kokonaan. Ja edelleen se pinnasänkyyn nukuttaminen on aiheuttanut Antonissa hirmuista huutoa.


Kovin kauaahan meillä ei olla pinnasänkyyn vielä yritetty totutella, mutta silti mietin, että ehkä vielä ei ole sopiva aika. Enkä oikeastaan löydä hirmu hyviä perusteita sille, miksi hänen pitäisi nukkua omassa sängyssä. Toki, meidän täytyy olla aina skarppina sen suhteen, että Anton ei pääse tippumaan. Se on suurin syy, miksi epäröinkin pitää häntä vielä meidän sängyssä. Niin ja parisuhteen kannalta toki olisi parempi, että miehen ja minun välissäni ei olisi aina tuota pikkuista otusta. Mutta sitten taas on ilmiselvää, että Anton nukkuu paremmin ja syvemmin, kun saa olla meidän sängyssä. Antonilla on myös tapana liikkua paljon juuri ennen nukahtamistaan ja sekin voi olla osasyy siihen, miksi häntä pinnasängyssä ahdistaa. Meidän pedissä hän möyryää aikansa, kunnes lopulta löytää asennon, johon nukahtaa.


Olen myös yrittänyt tiedostaa, että ehkä osasyy siihen, miksi tuntuu että Antonin pitäisi nukkua pinnasängyssä tulee siitä, että "niin nyt vain kuuluu tehdä". Ja tuohan on typerin ajattelutapa ikinä. Useat ovat meiltä ihmetelleet, miksi Anton nukkuu vieressämme ja sekin on osoittanut sitä, että perhepetiä ei pidetä ainakaan vielä kovin yleisenä nukkumismuotona. Jos asiaa miettii, niin biologisesti on normaalia, että poikanen nukkuu emonsa lähellä. On myös ollut normaalia, että ennen ihmiset nukkuivat lapsiensa kanssa. Sitten jossain  vaiheessa ilmestyi pinnasänky ja siitä tuli normi. En ole perehtynyt siihen, mistä tuo aidattu sänky on peräisin.


Jonkin verran olen nyt kuitenkin lukenut tutkimuksia perhepedin puolesta ja vastaan. Pääpointit taisi olla vastaan siksi, koska kätkytkuoleman todennäköisyys kasvaisi -mutta oli myös puolesta, että kätkytkuoleman todennäköisyys alenisi, koska lapsi hengittää äitinsä mukaisesti. Sitten on niitä väitteitä, että lapsi ei ikinä opi nukkumaan yksin ja hänestä tulee ns. mammanpoika. Pötyä. Oli myös vastakkaista, että lapsesta tulee rohkeampi ja itsevarmempi, koska kokee olonsa turvallisemmaksi vanhempiensa vieressä. Tuossa voikin olla perää, mutta uskoisin, että tuollainen asia ei ratkea ainoastaan sillä, nukkuuko lapsi yksin vai vanhempiensa kanssa. Muukin elämäntapa vaikuttaa. Sen kylläkin uskon, että lapsi nukkuu levollisemmin ja syvemmin vanhempiensa lähellä. Senkin uskon, että jos lapsi stressaa pinnasängyssä niin siitä voi tulla rasitusta hänen sydämelleen. Mutta takuulla on myös lapsia, jotka nukkuvat yönsä pinnasängyssä ihan huoletta. Esimerkiksi pikkuveljeni kuulema nukahti aina suoraan ja vaivatta yksin, kun hänet pinnasänkyyn laitettiin.


Mitä mieltä nyt sitten olen: jatkammeko pinnasänkyyn totuttamista vai annetaanko Antonin edelleen nukkua vieressämme? Taidanpa kääntyä sen perhepedin puolelle vielä toistaiseksi. Suurimpana syynä tässä valinnassa on se, että Antonin iho on näyttänyt merkkejä taas huonontumisesta ja olen aika varma, että pinnasängyssä nukutut levottomat yöt ovat syynä. En myöskään halua huudattaa lastani joka ilta, kun pinnasängyssä nukkuminen ei tarjoa niin paljon hyötyjä. Joudun toki itse luopumaan osasta sänkytilasta ja mahdollisuudesta kieriä mieheni kainaloon, mutta niitä ehtii kyllä vielä. 

Antaa nyt pojan nukkua siellä, missä hänen on hyvä olla.


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hyvä kirjotus! Meillä nukuttiin ensimmäiset 10,5kk perhepedissä, mutta kun öistä tuli tosi levottomia päätettiin kokeilla pinnasänkyä. Taidettiin siirtää tyttö omaan sänkyyn juuri oikeaan aikaan, sillä se kävi helposti ja nyt herätään enintään kerran yössä (aamuyöstä viiden aikaan, jolloin imetän ja annan nukkua meidän välissä aamuun saakka).

    Ehkä Anton ei ole vielä valmis omaan sänkyyn? Anna vain hyvillä mielin vielä nukkua vieressä, kyllä se aika sitten tulee kun on siihen valmis. :) Ja samaa mieltä olen, että lapsen paikka on vanhempien vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anton liikkuu myös nykyään aika paljon eikä nukahda tissille vaan pitää saada sitten vielä möyriä. Silti tuo meidän sänky tuntuu nyt olevan vielä parempi vaihtoehto, koska harvoin siellä Anton herää ja jos herääkin niin hän osaa itse jatkaa uniaan. Teillä on osunut hyvälle hetkelle tuo siirto. Pitänee kokeilla pinnasänkyilyä taas vaikka kuukauden päästä :)

      Poista