Kotona taas

19.6.14

Noniin, nyt on reissut reissailtu ja meilläkin ystävät vierailleet. Juhannus siis vietetäänkin rauhallisesti kotona tällä perusperheellä. On vielä jokseenkin väsynyt ja uupunut olo. Johtunee siitä, kun ystävien kanssa meni ilta normaalia pidemmäksi ja muutenkin tuollainen juhlimismeininki väsyttää. Ei sitä enää "vanhana" jaksa. Mutta mukava oli nähdä akkoja taas pidemmästä aikaa. Yksi heistä muistuttikin, että tänä vuonna elokuussa tulee kymmenen vuotta täyteen siitä, kun kaikki tavattiin. Samassa kauhistelin valokuvista, miten sitä onkaan rupsahtanut. Jotenkin tämä vauvavuosi on kuitenkin jättänyt jälkensä, koska erityisesti kasvot näyttää nykyään vanhemmilta. Ei siis ihme, että kukaan ei kysy enää henkkareita. Kriiseilisin asiaa muuten, mutta väsyttää liikaa, joten riittäköön nyt vain sanat: "voi voi". 

Kuopiossa nähtiin Antonin isoisovanhempia, käytiin syömässä Puijon Majalla, käväistiin Matkuksessa ja sen sellaista. Paljon sanoivat sukulaiset sitä, että Anton on viime kerrasta kasvanut ja muuttunut hirmuisen paljon. Ja kyllähän tuo poika on nyt ottanut taas melkoisen harppauksen kehityksessä. Kuopiossa ollessa Antonin suusta kuultiin ainakin "kukkuu", "kakka", "haloo" ja eilen soittaessani miehelle oli mies pitänyt kännykkää kaiuttimella ja Anton sanonut "äiti", kun aloin puhumaan. Niin suloinen! 

Tässä vielä kuvakatsausta kuluneelta viikolta:


Melkein kuin Kekkonen!

Isovanhemmat ostivat Antonille kaksi lelua, tuo rinkiläjuttu tuli kotiin, mutta Megabloksit jäivät mummolaleluiksi.



Haloo!

Anton mutusteli leipää, joka on hiuksien, paperin ja murujen ohella ainoa mikä menee oikeasti suuhun asti omin käsin.


Pikkuveljistäni pienin, joka on nykyään kuitenkin 20cm minua pidempi.


Akkojen iltana.

Ikea-reissu oli varmasti ikimuistoinen. Oltiin oltu jo pidemmän aikaa liikkeellä, niin Anton alkoi turhautumaan ja huusikin sitten kaikkialla muualla paitsi minun sylissä. Siinä minä sitten kannoin häntä lähes koko Ikean ympäri ja tietenkin, kun päästiin kassoille ja minun oli pakko laskea Anton vaunuihin, niin sitten poika oli tyytyväinen kuin mikä. Ehkä hän aisti, että nyt lähdetään pois.

Ja kerta nyt matkalla päästiin testaamaan Antonin turvaistuinta ensimmäistä kertaa ja vielä kolmessa eri autossa, niin voin kertoa, että hyvin toimi kaikissa. Pakettiautoon se mahtui parhaiten, henkilöautoissa tuli suht lähelle keskimmäistä paikkaa, että kahden ihmisen on hiukan ahtaampaa istua turvaistuimen kera takapenkillä. Anton oli tuolissa myös tyytyväinen, paitsi ensimmäisen kerran itki hiukan pelokkaasti, mutta rauhottui hyvin nopeasti, kun auto lähti liikkeelle. Seuraavilla kerroilla Anton jo ymmärsikin, mistä on oikein kyse, kun hänet siihen tuoliin "teljetään". 

Niin ja Anton nousi tänään ensimmäisen kerran itse. Mies oli nostanut Antonin tuolille lähelle tietokonettaan ja eikös se tietokone kiinnostanut niin paljon, että Anttu otti kiinni pöydästä ja veti itsensä seisonta-asentoon.

Nyt Anton heräsikin päiväunilta ja tässä olikin sopiva paikka lopetella. Muutama kirjoitus on mielessä, mutta niihin sitten kun on aikaa.

You Might Also Like

0 kommenttia