Lemppareita

14.5.14

Tässä kun lounastan samalla, niin ajattelin aikani ratoksi täyttää tällaisen iloisen ja kevyen "lempijutut"-kyselyn. Tätä on jonkin verran blogeissa nyt pyörinyt, mukaan vaan!

Lempiruumiinosani on kämmenet. Vaikka nyt onkin jäänyt kynsien laitto useammaksi kuukaudeksi.
Lempivaatteeni mukavuudeltaan on tämä neule, jota löytyykin kahdessa eri värissä: 


Sitten toki on erikseen lempimekkoa, lempitoppia, lempihousua jne... Mutta nämä paidat on ahkerassa käytössä erityisesti kotona ollessa.
Lempikirjani on vaikea nimetä, koska muistiin jääneitä on useampi mutta ei ole mitään tiettyä lempparia. Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän -romaanista on jäänyt muutama sitaatti mieleen.
Lempiautonvärini olisi varmaan hopea tai punainen.
Lempikauppani on H&M ihan vaan sillä perusteella, että sieltä ostan eniten johtuen koosta ja hinnasta.
Lempijäätelöni on suklaa, joko Ainon tai sitten Valion perinteinen suklaa.
Lempikatuni on joko kauppakatu, koska siellä on elämää tai vastapainona rauhallinen Rantaväylä, joka vie yliopistolle.
Lempikukkani on ehkä orkidea, koska se on erikoisen näköinen olematta kuitenkaan liikaa. Tyylikkäästi näyttävä ja minimalistinen. Tulppanit on myös nättejä kimppuina.


Lempitreenivaatteeni on yhdet perusmustat treenihousut, jotka tällä hetkellä omistan.
Lempimausteeni on valkosipuli. Nam, nam, nam.
Lempinäyttelijäni on aina niin ihana Meryl Streep. Helen Mirren on kanssa tosi kova.


Lempiblogini on varmaan tämä omani, koska sitähän minä kirjoitan. Haha. Muut lukulistallani olevat samanarvoisia.
Lempikakkuni on hankala nimetä, koska en erityisemmin välitä kakuista. Mieluiten ottaisin varmaan suklaakakkua sellaisen hyvin hyvin pienen palan ja sen kera ison lasillisen vettä, koska tuollaiset imelät janottaa aina kauheasti.
Lempijuhlani on joulu, koska siinä on eniten tunnelmaa ja on mukava antaa ihmisille lahjoja.


Lempikauneustuotteeni on MaxFactorin False Lash Effect Fusion -ripsiväri.
Lempilenkkimaisemani on järvi/veden äärellä. Kodin lähellä tuollainen on se rantaväylä.
Lempielokuvani on Hiljaiset sillat ja Piano.
Lempihammastahnani taitaa käytön perusteella olla Pepsodentin super fluori tai joku vastaava.
Lempiluonteenpiirteeni... Hmm, tätä joutuukin ihan miettimään... ehkä huumorintaju, koska se nyt ainakin tarjoaa eniten iloa eri piirteistä.
Lempikulkuvälineeni on polkupyörä. Ei saastuta, saa hyötyliikuntaa, mutta myös suht nopeasti pääsee paikasta toiseen!
Lempisuklaapatukka taitaa olla Daim tai Pätkis.
Lempihömppäsarja olisi varmaan Sinkkuelämää, mutta sen jaksot muistaa nykyään aivan liian hyvin. Jotkut tosi tv-ohjelmat on myös ihanaa hömppää, mutta tosiaan vaan jotkut.
Lempikuvioni on mahdollisesti erilaiset abstraktit muodot, joissa vallitsee hallittu kaaos. Kuten nyt esimerkiksi tässä ylistämässäni paidassa: (Mutta toisaalta en kyllä tiedä, tuo on niin tapauskohtaista... toisena kivana kuviona on nuo minun kännykuoret.)


Lempihedelmäni on vesimeloni.
Lempipuuhasteluni on jonkun hyvän ohjelman katsominen ja syöminen samaan aikaan. Heh. Tai sitten jonkun projektin suunnitteleminen.
Lempivuodenaikani on kesä, mutta toisaalta kevät koska silloin iloitsee eniten juurikin siitä, että kesä on lähellä.
Lempikoruni on erilaiset pöllökorvikset.


Pari vuotta vanha kuva, mutta suurin osa näistä löytyy edelleen. Jonkin verran on uusia ja jonkun verran olen heittänyt pois.

Lempityylini pukeutumisessa on melko klassinen, mutta ei kuitenkaan sellainen virallinen toimistotyyli. Ehkä joskus saan tehtyä tästä laajemman postauksen.
Lempijuustoni on perus Oltermanni leivällä tai sitten mozzarellaa pizzassa/salaatissa.
Lempieläimeni on Anton. 
Lempilihas... jotenkin todella outo "lempijuttu"... Listasin päässäni kaikkea, mikä ei ole lihasta mutta sanotaan nyt sitten vaikka miehen pakaralihas. Sitä on kiva välillä läimäytellä.
Lempimusiikkini tulee aika laajalta skaalalta. Helpompaa on nimetä tyylilajit, mistä en tykkää: raskas musiikki ei uppoa ollenkaan vaan alkaa ärsyttämään, samoin useimmat rap-kappaleet. Todella koneistettu musiikki on myös hermoille käyvää. Muutenkin vanha musiikki miellyttää yleensä enemmän kuin listahitit.

Ei tämä ollutkaan ihan niin vaivaton kysely kuin ajattelin, mutta tuli nyt tehtyä kuitenkin. Mitkä on teidän lemppareitanne?

You Might Also Like

0 kommenttia