10kk neuvolakuulumiset

22.5.14

Tänään oli pidemmän tauon jälkeen neuvolakäynti, edellinen oli maaliskuun puolivälissä. Tällä kertaa menimme myös uuteen neuvolaan ja tietenkin uudelle neuvolahoitsulle, koska olimmehan muuttaneet toiselle alueelle. Ajattelin, että käynti olisi ollut sellainen pikainen, missä otetaan tosiaan vaan ne mitat mutta siellähän hurahti miltei tunti. Toisaalta ymmärrettävää, koska uusi hoitaja halusi varmaan kartoittaa meidän tilannetta.

Kerrottiin, miten meillä on nukuttu eli aiemmin oli paljon heräämisiä, kunnes nyt ollaan saatu nukuttua neljä viimeisintä yötä putkeen. Mietiskeltiin johtuko tuo heräily hampaiden puhkeamisesta vai siitä, että parin yön olin antamatta tissiä ja nukutin pelkästään rauhoittamalla käsin. Tällä tavalla ehkä pääsimme yöimetyksistä eroon. Voi siis olla, että Anton heräili aiemmin tottumuksesta, koska halusi tissille eikä niinkään siitä syystä, että olisi nälkäinen. Tosin ei hän yleisesti ottaen ole herännyt niin tiuhaan kuin muutamat viime viikot.

Kerroin myös siitä mannapuuroepisodista, kun siitä nousi niin voimakkaat allergiareaktiot. Eipä tuo hoitajakaan osannut sanoa, mikä aiheuttanut kun muuten maito ja vehnä ruuissa ei ole aiheuttanut mitään. Nyt sitten aloitellaan myös niitä hapanmaitotuotteita ja täytyy katsella, mitenkä Anton niihin reagoi. Mehän ei miehen kanssa erityisen paljon maitotuotteita käytetä juustoja lukuunottamatta eli täytynee itsekin tutustua tarjontaan vähän tarkemmin.

Mutta sitten niihin varsinaisiin mittoihin:

22.5.2014
Paino 8555g
Pituus 69,5cm
Päänympärys 45,4cm

Arvelin itse, että ei mene se 9kg rikki. Sen verran solakammalta Anton nykyään näyttää. Antonhan painoi viime maaliskuun neuvolassa 8500g, joten painoa on tosiaan tullut hyvin niukasti. Mutta se selittyy pitkälti sillä, että nykyään Anton liikkuu hirvittävän paljon enemmän. Pituutta oli tullut Antonille se perinteinen n.1cm/kk. Hemoblogiini myös mitattiin, joka liikkui Antonilla juuri rajalla. 110 näytti mittari ja hoitaja sanoi, että tuli ehkä huonosti otettua tuo näyte, kun kudosneste tai jokin vastaava helposti pienentää tuota lukua. Mutta ei sitten kuitenkaan ruvennut pistelemään enää toista kertaa, joten tarkistetaan hemoglobiini uudelleen yksivuotisneuvolassa. Mutta pääasia on kuitenkin lapsen yleinen hyvinvointi ja Anton vaikuttaa terveeltä ja iloiselta. Jep jep.

Neuvolakorttiin kirjoitettiin seuraavaa:

"Anton on hyväntuulinen, aktiivinen liikkumaan konttaamalla. Puheenymmärrys kehittyy,
tavuja jokeltaa. Hyvä ruokahalu. Hb 110." 

Heh, varsinaista toistoa Antonin neuvolakortissa, kun miltei jokaisessa lootassa lukee "hyväntuulinen/tyytyväisen oloinen". Tosin minua tällaisena mustan huumorin ystävänä välillä naurattaa ajatus, että neuvolakorttiin olisikin kirjoitettu jotain negatiivista tyyliin: "Ärsyttävän oloinen lapsi, huutaa ja itkee." 

You Might Also Like

0 kommenttia