Mammanpoika

2.4.14

Anton on aina ollut läheisyydenkipeä, mutta nyt se on saanut taas uusia ulottuvuuksia. Äidin täytyy olla miltei joka hetki lähellä tai muuten inistään ja vingutaan. Jos iskä on kotona myös, niin silloin ei ihan niin paljon olla äidin perään. Mutta iskällä on nyt ollut paljon menoja, joten päivät on mennyt pitkälti niin, että Antonin täytyy kulkea koko ajan minun mukana. En saisi kauheasti edes seisoa vaan aina pitäisi olla samalla tasolla Antun kanssa.

Sanomattakin siis varmaan selvää, että muuttohommat eivät ole kovinkaan tässä edistyneet. Vielä on hujanhajan joitain tavaroita, mutta Anton kainalossa niitä on hankala sijoitella omille paikoilleen. Illalla taas väsyttää niin, että ainoa mikä kiinnostaa on olohuoneen sohva ja sänky. Tuparit laitettiin ensi viikon lauantaille, siihen asti olisi aikaa saada asunto kuoseihinsa.

Voihan tuo myös olla, että Anton reagoi tähän muuttoon tällä tavalla: haluaa turvaa ja läheisyyttä. Tai sitten se voi olla niin, että kun nyt asunnossa onkin tilaa liikkua ja äiti pääsee liikkumaan huoneista toisiin eli pois Antonin silmistä, niin Anton reagoi vinkumalla. Ja on muuten Antonkin ruvennut liikkumaan enemmän, jopa eteenpäinkin. Tosin hän ei vielä ryömi, vaan nostaa itseään eteenpäin.


Siinä kuvakollaasi Antonin ja minun aamuhetkestä. Itse en ole mitenkään edustavimmillani, mutta se ei haittaa, koska Anton näyttää niin iloiselta ja onnelliselta. Pitäisi ehkä tehdä Antonille body, jossa lukee "mammanpoika".

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. voi ihanat te! :) Meillä on havaittavissa myös tällasta mammanpoikaa, tosin meillä ONNEKSI kelpaa isikin mutta ei kukaan muu. Mun jalassa kuitenkin suurin osa ajasta roikutaan kun isi on päivät töissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin se isi kelpaa, mutta välillä selvästi katsoo minua ikään kuin kertoakseen, että olisi mieluummin minun sylissä.

      Poista