Baareista hiekkalaatikolle

5.4.14

Miehen ystävällä oli tai on viereisessä talossa synttärit. Koska juhlat olivat niin lähellä, niin pääsimme oikein koko perheen voimin paikalle. Minä sitten kotiuduin Antonin kanssa hetki sitten ja mies jatkoi. En kauheasti ole ollut tuollaisissa biletys/juhlatapahtumissa ja jälleen se nostikin jonkin verran tunteita ja ajatuksia pintaan.

Tavallaan harmittaa, että en osaa rentoutua samalla tavalla kuin ne muut. En pysty ottamaan alkoholia tai muutenkaan vapautumaan. En osaa uppoutua tilanteeseen täysin, koska aina Anton vie jonkin verran huomiota. Selitinkin juhlissa eräälle ihmiselle siitä, miten osaan muistella, miltä niistä muista juhlijoista tuntuu vaikkakaan he eivät sinänsä varmaan kiinnitä huomiota heidän "vapauteensa". Muistan siis sen, miltä tuntui olla huoleton. Miltä tuntui, kun tarvitsi huolehtia vain ja ainoastaan itsestään.

Toki olen tyytyväinen nykyiseen enkä sinällään sure, että en saa/pysty viettämään rentoa perjantai/lauantai-iltaa samalla tavalla mutta tätä erilaisuutta kuitenkin miettii. Tulin myös pohtineeksi sitä, että en varmaan ole oikein missään vaiheessa tätä vauvavuotta "nollannut" ja saattaakin olla, että en vaan pysty tekemään niin. Iso tekijä tässä on varmasti ollut imetyksessä. Emme ole antaneet Antonille yhtään korviketta enkä oikein ole voinut valita alkoholia sen kustannuksella, että Anton ei saisi tissiä. Tämä on ollut minun valintani, en moiti heitä jotka toisin valikoivat. Olen sen muutaman erikoispäivinä ottanut ja imettänyt, mutta muutamaksi se onkin sitten jäänyt juurikin sen takia, että imettäminen tuntuu velvollisuudelta, mitä en viitsi passata.

Voisiko olla, että osaan olla ns. huoleton ja vapaa sitten, kun Antonia ei enää imetetä? En tiedä. Osittainhan kyse on myös siitä, miten on vieroittunut tietynlaisista tilanteista ja ympäristöistä. En varmasti osaisi kulkea enää yökerhoissa vaivaantumatta tai olematta itsetietoinen. Tuollaiset isommat sosiaaliset tapahtumatkin ovat osaltani hiukan kankeita. Ehkä siksi, että olen useimmiten se selväpäisin tai ehkä siksi, että en kauheasti harrasta small talkia.

Kieltämättä muodonmuutokseni äidiksi ei ole vielä kokonainen. Sen huomaa siinä, miten toisaalta odotan itseltäni, että näyttäisin samalta kuin ennen raskautta tai osaisin olla se minä, joka rakasti tanssia nopeimpaan tempoon. Oman tekijänsä luo myös se, että muilla ei ole lapsia. Muut menevät sen, minkä haluavat ja elävät niin sanotusti itselleen.

Niin, ehkä minä etsin paikkaani tässä maailmassa. En koe kuuluvani enää noihin "huolettomiin juhlijoihin", mutta en toisaalta osaa sulautua "hiekkalaatikkojengiin". Minun paikkani ei tunnu olevan baareissa mutta ei myöskään hiekkalaatikolla, so to speak. Tietenkään mitään tällaista selvää jaottelua ei voi ihmisiin tehdä, mutta se kuvastanee kuitenkin tilannettani.

Jahas, Anton lähettelee kutsuhuutoja. 

Kävin hakemassa Antonin syliin ja touhuilin hänen kanssaan hetken, kunnes havahduin ajatukseen: tiedänhän minä sittenkin paikkani ja se on selvää. Paikkani on Antonin kanssa. Mutta tuon paikan sovittaminen muuhun ympäristöön onkin sitten se haasteellisempi homma.

You Might Also Like

0 kommenttia