Yli laidan

8.3.14

Niin monesti olen sitä pelännyt, että vauva tippuu. Silmän ei tarvitse kuin hetken olla poissa vauvasta niin se ehtii tapahtumaan. Ja niin sitten tänään kävi: Anton tipahti meidän sängyltä.

Mies tuli makuuhuoneeseen Antonin kanssa. Laittoi Antun keskelle sänkyä, meni itse makoilemaan minun sängylle ja pyysi minua viereensä. Mies oli siis selkä Antoniin päin ja välillä kuikuilin ja leikin Antonin kanssa miehen ylitse. Sitten mies alkoi kutittamaan minua ja hetkeksi huomio kiinnittyi meidän vanhempien välille. Sitten: *kups*. Molemmat noustiin ylös salaman nopeasti ja se näky oli samassa todella outo ja kamala: tyhjyys. Antonia ei näkynyt missään.

Mies hyppäsi heti sängystä ja meni nostamaan Antonin toiselta laidalta lattialta. Tämä kaikki kävi hyvin äkkiä ja siinä vaiheessa, kun Anton oli miehen käsissä, alkoi Antonkin itkemään. Minä painoin käteni kasvoihini: apua, tämä ei voi olla todellista. Vaikka kyllähän olin sen tapauksen moneen kertaan ajatellut. Ei tosiaan tarvitse kauaa mennä, kun tuo lapsi kierii jo yli metrin.

Meidän olisi pitänyt tajuta paremmin. Ei olisi saanut jättää Antonia selän taakse. Mutta samassa ymmärrän, että näitä sattuu. Niin ikävää kuin se onkin, niin en voi vauvaani suojella kaikilta kolhuilta.

Anton itki aikansa, mutta rauhottui minun sylissäni. Tämä osui siinä mielessä hankalaan aikaan, koska Antonilla alkoi juurikin olemaan päiväuniaika ja siksi en ole osannut sanoa, onko poika väsynyt ja uupunut tuon kolahduksen takia vai yksinkertaisesti siksi, että hän on aina nukkunut päiväunensa niihin aikoihin. Antonilla lupsi silmät ja huomasin selvästi, että uni on tulossa hetkessä. Hän nukahtikin sitten minun syliin.

Mies soitti tällä välin päivystykseen ohjeiden vuoksi. Saatiin neuvoina, että vuorokauden ajan täytyy Antonia seurailla. Jos ilmenee kipuitkua, oksentelua, uupumusta, poissaolevuutta niin sitten päivystykseen. Seuraavana yönäkin häntä pitää herätellä ja katsoa, että hän ottaa kontaktia.

Nyt Anton on edelleen päiväunillaan. Hän nukkuu tuossa vierelläni pinnasängyssään ja minusta tuntuu, että en uskalla poistua hänen luotaan. Haluan varmistaa, että hän hengittää ja tuhisee tuttuun tapaansa.

Olen myös ihmetellyt, kun en ole itkenyt. Toki minusta tuntuu kamalalta, mutta ehkä sitten ymmärrän, että ei tässä tilanteessa itkut auta. Minun pitää enemmänkin olla tarkkana ja valppaana.


Juuri äsken Anton aukaili silmiään, kuiskasin hänelle "moi" ja hän hymyili. Ja minun päähäni nousee runo:

Ihana pieni, älä kieri
yli laidan, ali aidan
pois suojasta, pois turvasta

Ihana pieni, älä kieri.

Nyt seuraamaan pikku-muksua.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Näitä sattuu, mutta sen huomaa miten itse oppii siitä yhdestä kerrasta. :) Niilo tipahti joskus 5 kuisena muistaakseni aamuyöstä kun en herännytkään (nukkui vieressä) itse siihen mögertämiseen. Se oli kauheeta, itkua kesti KAUAN ja koin niin pahaa ja paskaa oloa ettei ole tosikaan :( Se oli ensimmäinen ja viimenen kerta, sen jälkeen ei poika päässyt sänkyyn (ennen kuin osasi itse tulla pois nätisti ja tippumatta).. Kauhistelen sitä miten jotkun kerta toisensa jälkeen ottavat aina uudelleen ja uudelleen vaikka joka kerta käy samalla tavalla.. valitettavasti näitäkin on, musta ei olisi siihen. En tahallani halua yhden kerran jälkeen aiheuttaa samaa, vaikka lapsi aika paljon kestää, ei sitä ole tehty ''tiputeltavaksi'', suututtaa sellanen ajattelutapa :( !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan annettu Antonin nukkua meidän vieressä vielä, aikaisemmin nukuin siis yksin hänen kanssaan mutta nyt ollaan nukuttu niin, että vanhemmat on molemmilla laidoilla. Mutta tämä vahinko sattuikin ihan päiväsaikaan, kun molemmat oltiin hereillä ja hetkeksi irrotettiin katse. Mut totta kyllä, että näistä oppii. Sitä kuitenkin toivoisi, että ei tarvita näitä tapauksia oppiakseen. Tämän tapauksen jälkeen Anton kylläkin saa olla pinnasängyssään vielä entistä enemmän.

      Poista
  2. Meillä tiputtiin sohvalta eilen.. Muistona musta sarvi otsassa ja äitillä pahempaakin pahempi huono omatunto :( otin Aksun yöks viereeni niin se yö meni sit siinä..

    Ihan kauheita tämmöset, mut näitä sattuu monelle. Kohta nää jäpät on jo niin täynnä ties mitä mustelmia ja naarmuja ettei tällasta enää ees muista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllähän tuo muksahtelu varmasti lisääntyy vielä, en tosin tiedä tottuukohan siihen itse koskaan vai kauhisteleeko enimmäkseen. Ei onneksi käynyt nyt pahemmin kummallekaan ukolle tippumisten jälkeen.

      Poista