Tänään

12.3.14

Tein tänään loppuun yhden opintoesseen, se piti kirjoittaa gradun tutkimuskirjallisuudesta. Sitä luulisi, että olo olisi jotenkin huojentunut, tapaan jes sain jotain aikaiseksi. Mutta olen lähinnä loppupäivän potenut huonoa omatuntoa, kun palautin mielestäni todella huonon esseen. Miksi sitten palautin sen? Koska tuntui, että se täytyy vaan saada pois käsistä, koska se aiheuttaa stressiä ja on niin paljon muuta hommaa jo muutenkin. Niin ja kai tavallaan rasittaa kirjoittaa jotain esseetä, kun voisi sen sijaan kirjoittaa itse gradua. Mutta kuitenkaan ei voi, koska täytyy suorittaa ne muutamat kurssit, mitkä puuttuu pakollisista.

Sitä luulisi, että kymmenen sivun esseessä riittää tilaa mutta pah. Aloitin esseen purkamalla kaksi filosofian teoriaa läpi ja nekin tiivistetyssä muodossaan veivät seitsemän sivun verran tilaa. En siis itse oikein päässyt ääneen ollenkaan. Sitä jälkikäteen sitten ajattelee, että olisin kyllä voinut kirjoittaa esseen ihan toisin mutta ei oikeastaan jaksa aloittaa alusta.

Muutenkin on tuo opintomotivaatio välillä todella kateissa. Ehkä se on sitten sitä, että kun on viisi vuotta jo opiskellut ja hyvin usein se on vain itsekseen ajattelua, niin se ei oikein jaksa inspiroida. Kaipaan muutenkin jotain luovempaa tekemistä, vaikka toki ajattelukin itsessään on jo luovuutta. Mutta en minä tässä vaiheessa kuitenkaan enää opintojani jätä, kerta valmistuminen on gradua vaille valmis. Enkä varmaan muutenkaan osaisi kesken jättää.

Palautui tässä mieleen ne löytämäni koulutodistukset vuosien takaa. Niistä aika selvästi kyllä huomasi, kuinka minun mielenkiinnot jakautuivat. Jos joku oppiaine on minua kiinnostanut, kuten filosofia, äidinkieli, kuvaamataito niin ne on ollut 9-10 ja jos ei kiinnostanut joku matikka tai fysiikka niin ne olikin sitten 6-7. On minulla yliopistossa mennyt opinnot hyvin, vaikkakin minusta kyllä tuntuu että en olisi kovin paljon oppinut. Saatan toki olla väärässä. Yliopistossahan kuitenkin käsitellään hirmu laajoja alueita ja oma oppiminen ei välttämättä välity niin selkeästi itselleen. Kokisinko olevani nyt pätevämpi työntekijä kuin ennen yliopistoa? Jaa-a, ehkä mutta en ole aivan varma onko se yliopiston ansiota vai ylipäänsä iän tuomaa kypsyyttä.

Pikkuveljeni kun oli käymässä täällä muutama viikko sitten, niin hän tuskaili miten ärsyttää, kun ei pääse töihin. Hän on siis 13-vuotias. Kuulema hän kävisi mieluummin töissä kuin opiskelisi. Tulimme sitten miehen kanssa ajatelleeksi, että aika usein nuorempana ajatellaan, että haluaa töihin eikä kiinnosta opiskelu. Mutta sitten taas 20 ikävuoden lähestyessä opiskelu kiinnostaakin eikä kiinnosta niinkään työteko. En tiedä, miten paljon tätä voi yleistää mutta tällaisia havaintoja me olemme tehneet. Voisiko siinä sitten olla jokin vaikutus, kun nuorempana opiskelu on pakollista ja vanhetessa saa jo tehdä valintoja sen suhteen, mitä opiskelee ja miksi opiskelee. 

Ihme horinoita minulla taas. Aivot lähtee taas seikkailemaan ja sormet seuraa perässä ja naputtaa. Sitten kun siitä tulee tietoiseksi, niin päähän saapuu hiljaisuus.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kyllä minä näitä kuvattomiakin luen, varsinkin jos on kyseessä asiaa ihan oikeasta elämästä :)
    Tsemppiä opiskeluihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) En ajatellutkaan, että et lukisi mutta ymmärrän kyllä, että välillä voi olla vaikea saada blogista kiinni, jos sen sivut on täynnä lähinnä pelkkää tekstiä. Silmät kun usein ekana kohdistuu kuviin :)
      Kiitos!

      Poista