Yö- ja aamupulinat

19.2.14

Mukelo eli Anton taistelee tuolla mun tyynyn kanssa sängyllä. Ipana ei meinaa taas millään rauhottua yöunille. Kaksi tuntia sen kanssa jo makoilin ja kolmeen kertaan imetin, niin hetkeksi ajattelin tulla tänne tietokoneen puolelle. 

Eikä ole muuten tänään ollut imettäminen millään tavalla mukavaa, tai siis imettäminen oikean puoleisella tissillä. Siihen hiukan koski viime aamuyöstä ja aamulla sitten huomasin nännissä kuivunutta verta. Ei tuolla lapsukaisella pitäisi olla vielä hampaita ja se verikin oli siinä keskellä nänniä eikä sivuissa, että mistä lie tullut tuollainen verenpurkauma. Päivän mittaan verta oli minimaalisesti rintaliiveissäkin. Voitte ehkä kuvitella, että tuolla tissillä imettäminen on sitten ollut lähestulkoon sitä, että irvistelen samassa.

Päivisinhän Antonin saa vaan sillä nukkumaan, että hänet laittaa sänkyyn ja rauhallista pianomusiikkia soimaan. Iltaisin ei olekaan ihan niin helppoa. 

-----

Tuon verran sain eilen kirjoitettua, kunnes pitikin mennä jatkamaan Antonin nukuttamista enkä enää jaksanut koneelle nousta. Mutta siis, välillä on hyviä ja välillä huonoja öitä. Tässä viikon sisällä Anton nukkui 23-05, söi ja jatkoi siitä vielä kymppiin. Tuo taisi itseasiassa olla juurikin se yö, kun kerroin täällä jättäneeni iltapuuron välistä ja pähkäilin, miten se yö menee. Ei tuolla puurolla kai ole ollut merkittävää eroa, koska on se sitten muina öinä heräillyt tiuhemminkin, oli saanut puuron tai ei.

Kovasti se neuvolatäti sanoi sitä, että ei unikoulua ennen kuin lapsi syö viisi ateriaa päivässä. Tuntuu, että ei me kyllä oikein siihen viiteen ateriaan vielä päästä. Tai siis, Anton ei niin tiheään ole valmis syömään. Vaikka ruokaa on tarjottu, niin lounas ei ikinä Antulle maistu. Eilen ei maistunut päivällinenkään. Se vaikuttaa siis ihan vaan siltä, että pojalla ei ole nälkä. Ja kai nyt tissi on ensisijaisempaa vielä tässä vaiheessa, että siitä ei lähdetä karsimaan.

Tissistä puheenollen. Viime yönä kun imetin taas sillä kipeällä nännillä, niin se sattuikin niin että alkoi itkettämään. Antonkin sitten ihan ihmeissään katsoi keskellä yötä, että mitä se äiti oikein tekee. Onneksi on hyllyssä vielä tallella se nännivoide, mitä tuli lähinnä varotoimenpiteenä käytettyä imetyksen alussa. Mutta tuleepahan uusia ulottuvuuksia koko imetystouhuun; kun kauhunsekaisin tuntein odottaa, että pitää sillä toisellakin tissillä imettää. En siis yhtään ihmettele niitä äitejä, joille imettäminen on ollut fyysisesti tuskaista hommaa ja sen takia sen lopettaneet. Itse ajattelin taistella, kun kerta täällä asti olen ja kyse on varmasti jostain haavaumasta -eli siis toivottavasti ohimenevästä haitasta.

Täällä blogissa saattaa olla hiukan hiljaisempaa nyt jonkin aikaa. Pitäisi nimittäin keskittyä opintoihin parin viikon ajan niin, että saan tehtyä yhden kymmensivuisen esseen. Lupailin itselleni, että tekisin ainakin yhden kurssin ennen kuin alkaa muuttorumba. Mietityttää jo valmiiksi, mitenkähän voimakkaasti tulee Antonista erillinen olo. Siis, kun tässä yksi päivä siivoilin ja järjestelin tavaroita, niin ehdin olemaan Antonin kanssa hyvin vähän ja se tuntui oudolta ja illalla siltä, että nyt seuraavan päivän omistan vaan Antulle. Ja nyt sitten minun on pakko kirjoittaessani vetäytyä omaan rauhaan. Tänään on vielä kuitenkin sen verran paljon asioita hoidettavana, että tuskin ehdin opiskelua aloittaa. Pitää varoa ettei tässä käy niin, että huomaa parin viikon päästä sanonneensa koko ajan: "No, huomenna sitten..."

Loppuun vielä kaksi eilistä kuvaa Antonista:

Nukkumaan menossa... Joo, väsynyt poika on...
Anton katsoo Netflixistä piirrettyä, jotain sellaista torakkapiirrettyä... yöks! Mutta Anttu tykkää.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Mullakin oli joskus kun imetin niin nänni hemmetin kipee niin siinä tais olla finni xD toivottavasti sullakin menis nopeesti ohi :) ja anttonkin nukahtas nopeemmin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai :D Mun tississä ei kyllä mitään finniä näy, eikä muutenkaan mitään silmin erottavaa. On se kyllä jo helpottamaan päin :) Viime yönä sain nukkua jopa päälle seitsemän tuntia, ihanaa. Mutta se itse nukahtaminen vei kyllä taas Antonilla aikaa.

      Poista
  2. Kuulostaa samalta kuin ystävälläni. Hänellä tuli itsepintainen haava nänniin ilmeisesti siitä, kun poika imi niin tehokkaasti tai imuote oli huono. Imetys sattui ja loppujen lopulta koko rinta kipeytyi, nousi kuume ja hänen piti hakea antibiootit rintatulehdukseen. En halua pelotella, mutta jos kipu jatkuu ja nousee kuumetta, niin käy lääkärin puheilla, ettei imetys vaan lopu. Paranemisia sinulle! -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk! Kyllä tuo toistaiseksi on vaikuttanut olevan paranemaan päin, mutta pitää edelleen seurailla tilannetta. Kiitos!

      Poista