Pikaiset

22.2.14

Kyllä jännittää tuon tissin osalta. Siihen on ruvennut tekemään jo hiukan kipeää ilman imettämistäkin. Olen kovasti yrittänyt sitä voidella ja antaa ilmakylpyä, mutta haava tuntuu aina aukeavan imetyksen aikana. Turha tässä varmaan on minnekään lääkärille vielä mennä, kun kehottaisivat todennäköisesti hoitamaan sitä niillä keinoin, millä jo hoidan. Mutta tiedä sitten, miten kauan odottelen näillä konstein tämän paranemista...

Esseen teko ei ole edistynyt yhtään. Tosin miehellä on maanantaina tentti, niin minun on pitänyt huolehtia Antusta entistä enemmän. Ehkä teen sen esseen sitten ryminävauhdilla ensi viikon aikana. Muutenkin olen aika huono tekemään jotain kursseja niin, että tekisin vähän kerrallaan vaan ennemmin teen sen aina hetkeä ennen deadlinea kerralla. Vähän sama kuin kokeeseen tuli aina luettua edellisenä iltana.

Kodin raivaaminen jatkuu, koska sitä hommaa olen pystynyt tekemään Antun hoidon ohella. Purin yläkaapista kaikki mapit pois ja selasin, mitä olen oikein säilönyt... No sieltä löytyi ala-asteen todistuksista lähtien papereita ja ties montako opintotukipäätöstä. Oli myös lukion ja yliopisto aikojen muistiinpanot. Kaikkea mahdollista turhaa, millä ei loppupeleissä tee yhtään mitään. Ihan kuin muka lähtisin tutkimaan niistä, mitä se Kant oikein sanoikaan... GOOGLE -that's all you need. Säilytin oikeastaan vain tärkeimmät paperit eli ylioppilastutkintopaperin, ensimmäisiä piirrustuksiani neuvoloista ja sen sellaista. Kuusi mappia tiivistyi yhteen mappiin.

Vanhaa tavaraa olen myös saanut aika hyvin myytyä pois. Madonna-oheistavaralle on löytynyt ostajia. Haikein fiiliksin niistä sinänsä luopuu, koska ne oli nuorena niin iso juttu mutta ei se tavara kuitenkaan ole tärkeintä. Enhän minä kuuntele enää edes mitään CD-levyjä. Muutenkin ihan mielelläni myyn ne sopuisaan hintaan muille Madonna faneille, jotka vielä haluavat kerätä niitä.

Vanhaa tavaraa myymällä ollaankin saatu jo aikalailla Ikea-budjetti kokoon.

Nyt syömään tortilloja ja kohta Suomen pronssiottelu. Tykkään katsoa Suomijäkispelejä, mutta en suhtaudu niihin mitenkään intohimolla. Jos Suomi voittaa, niin kiva. Jos ei voita, niin harmi.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Voih ja auts tuota haavaa. Mulla oli laitoksella kans, mutta muutaman päivän imetin rintakumilla, rasvailin ja ilmakylvetin niin parani! Kannattaa testata rintakumia, ei maksa paljoa. Niitä on sitten eri kokoisia, aluksi en itse sitä tajunnut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitää harkita tuota kumin hankkimista, jos ei nyt näytä rasvailulla helpottavan. Mietin tosin, auttaakohan se kumikaan kun se haava on suht syvällä keskellä nänniä ja se tuntuu avautuvan siitä imun voimasta. Niin aukeiskohan se silti, vaikka se kumi on... No mut joo, jatkan tilanteen seurailua ja pitää leikkiä ns. merirosvoa ja pitää toista rintaa liivien ulkopuolella ilmakylvyssä :D

      Poista