Kasvatusperiaatteista

3.2.14

Tämä kirjoituksen aihe on aina välillä käynyt mielessäni ja palasikin jälleen mielen sopukoihin, kun miehen kanssa väiteltiin Antonin ulkoiluttamisesta.

Anton kasvaa koko ajan ja sitä myötä ilmenee uusia juttuja, joihin joutuu äitinä ottamaan kantaa: kuinka haluan lapseni kasvattaa. Onko jotain, mitä haluan lapseltani kieltää? Millaista elämää hänelle toivoisin? Mikä on minun käsitykseni hyvästä lapsen elämästä?

Esittelen nyt joitain satunnaisia teemoja, mitkä ovat käyneet mielessäni ja olen saattanut pohdiskella, mitenkä tällä hetkellä toivoisin toimivani vanhempani. Mikäänhän näistä ei ole kiveen kirjoitettu, koska tulee ottaa huomioon lapsen persoona, perheen elämäntilanne ja muita vastaavia asioita.

Makeiset

Olen ajatellut, että pidän Antonin erossa karkeista ja vastaavista mielellään ainakin sinne 2-3 vuoden ikään saakka. Koska jos lapsi ei ole tutustunut johonkin karkin tapaiseen, niin ei hän silloin osaa sitä vaatiakaan. Sama pätee limppareihin ja muihin sokerilitkujuomiin. Herkkuina voisi toimia jotkut viilit tai ehkä maitopohjainen jäätelö -jokin sellainen, mikä ei ole kuitenkaan täyttä sokeria.

Ollaan miehen kanssa keskusteltu myös karkkipäivä-politiikasta. Minullahan ei pienenä ollut karkkipäivää eikä ilmeisesti miehelläkään. Karkkia sai lähinnä satunnaisesti mutta ei kuitenkaan hirmu usein. En osaa sanoa, kuinka toimisin oman lapseni kohdalla. Kun toisaalla en tiedä, onko lasta hyvä ns. ehdollistaa siihen, että karkkia saa juuri tiettynä päivänä. Mutta sitten taas karkkipäivä voi mahdollisesti auttaa siinä, että lapsi ei vaadi sitä muulloin, koska ymmärtää saavansa sitä tiettynä ajankohtana.

Ja kieltämättä sitä miettii, onko tekopyhää itse aikuisena ihmisenä mutustella sokeria harva se päivä. Toki itselleenkin toivoo parempia elämäntapoja, mutta koska usein lapsena omaksutaan ne tulevat tavat niin pyrin tekemään Antonille mahdollisimman hyvän pohjan. Siitäkin huolimatta, että itse saatan ehkä suklaapatukan salassa syödä.

Televisio
En kuulu niihin ihmisiin, jotka näkevät television pahana demonina. Myönnän kylläkin, että televisio passivoi aika paljon ja siksi toivoisin, että Anton ei vietä aikaa television ääressä tuntikausia. Nykyiselläänhän Anton on todella kiinnostunut kaikista näytöistä ja saattaa aika usein televisiota katsella, tosin lähinnä mainoskatkojen ajan. Toistaiseksi näen Antonin kiinnostuksen yleisenä mielenkiintona maailmaa kohtaan, häntä varmasti ihmetyttää ne kaikki värit ja äänet. Ei niinkään jokin aivoton tosi-tv tai joka kanavalta tulevat remontti- ja kokkausohjelmat.

Kaiken kaikkiaan televisiota saa mielestäni katsoa, mutta sen olisi ehkä syytä ajoittua niihin kellonaikoihin kun on nimenomaan hyvä rauhoittua paikoilleen. Esimerkiksi alkuillasta tai aamulla ennen päivän alkamista. Muistan, että itselleni lauantaiaamun piirretyt oli aina se must juttu ja siitä tavasta jäi mukavia muistoja.

Tietokone ja muut pelikonsolit
Nyt eletään sellaista aikaa, että Anton tulee kasvamaan tietokoneiden keskellä. Minun lapsuudessa ensimmäinen tietokone tuli kotiin, kun minä olin 14-vuotias. Kieltämättä kun nykyajan lapsia seuraa, niin minua hiukan huolestuttaa, kuinka paljon Anton tulee viettämään aikaansa koneiden äärellä. Minä juoksin lapsena metsissä, rakensin hiekka- ja nurmikkorakennelmia, olin hippaa pihamailla, vietin fyysisesti aikaa ystäväni kesken enkä missään chätissä. Toivoisin Antonille samantapaista lapsuutta kuin itselleni, mutta ymmärrän, että se ei mene ihan niin.

Tässä asiassa pyrkisinkin ehkä tekemään tietynlaista aikarajoitusta. Esimerkiksi, että hän saa olla tietokoneella pari tuntia päivässä, mutta se aika pitää jakautua ainakin kahteen kertaan. Toki ikäseikat vaikuttaa ja mitä hän tietokoneella tekisi. Pelaaminen saattaa kuitenkin hyvinkin olla rakentavampaa tekemistä kuin pelkkä television katselu. Pelatessa kehittyy refleksit, päättelykyky, juonitajunta jne.

Ikärajat
Tämä tuli televisiosta ja peleistä mieleen. Itse uskon, että ikärajat ovat nimenomaan suosituksia ja vanhempien vastuulla on tunnistaa, minkälaiset ohjelmat ja pelit sopivat omalle lapselleen. Voin hyvin kuvitella, että annan lapseni pelata tai katsoa jotain vanhemmalle suositeltua, mutta pitäisin optimaalisena sitä, että joko katsoisin itse ohjelmaa lapsen kanssa tai ainakin lapsen katsottua kyselisin, mitä mieltä hän oli siitä tai mitä siitä jäi mieleen.

Törmäsin muutamia kuukausia sitten kirjastossa lapseen, joka toi aina äidilleen elokuvan, minkä hän haluaisi katsoa. Melkein kaikissa näissä kävi niin, että äiti sanoi elokuvan olevan pojan ikäisiltä kielletty ja siksi hän ei saa sitä katsoa. Ymmärrän, että äiti tuntee oman poikansa mutta silti jäin miettimään, mitenkä lannistunut tuo lapsi oli kun hän ei saanut katsoa mitään sellaista, mikä häntä oikeasti kiinnosti.

Omassa lapsuuden perheessäni ei koskaan rajoitettu katsomista ikärajojen mukaan, mutta sitten taas uskoisin tämän olevan pitkälti nimenomaan sellainen persoonaseikka. Kaikilla lapsilla tällainen vapaus ei ehkä toimisi.

Harrastukset
Mielestäni nykyään aika monilla lapsilla on jopa liikaakin aikataulutettuja harrastuksia ja olenkin miehelleni ilmaissut, että Antonille en toivo sellaista. Lapselle koulunkäynti on jo melko rankkaa, siellä kuitenkin ollaan useita tunteja viisi kertaa viikossa. Jos tähän lisätään se, että lapsi käy iltaisin harrastuksissa, niin milloin lapsi saa omaa puuhailuaikaa tai aikaa levätä? Tuskin kovin moni aikuinenkaan haluaa lähteä salille tai jumppaan työpäivän päätteeksi?

Mies taas on esittänyt toiveen, että hän ei haluaisi, että Anton harrastaa jotain sellaista lajia, missä tulee kovia fyysisiä iskuja. Esimerkiksi jääkiekossa hän näkee pahaksi taklaukset, jotka voivat vahingoittaa päätä. Toivoisimme Antonille kuitenkin jotain harrastuksia, ehkä yhden joukkuelajin missä nimenomaan harjoitellaan joukkuetoimintaa ja liikutaan. Tällainen yksi aikataulutettu harrastus menisi. Sitten voisi olla muita sellaisia harrastuksia, joita voi harrastaa kotosalla ja sen mukaan, miten jaksaa. Esimerkiksi miehen kanssa musisointi pianolla/kitaralla, piirtäminen jne.

Mutta tietenkin tässä teemassa mennään aika pitkälti sen mukaan, mitkä on Antonin mieltymykset ja toivomukset. Mutta sen olen myös omakohtaisesti oppinut, että harrastustoiminta täytyy aloittaa suht nuorena tai muuten sitä alkaa vierastamaan.

Kotityöt
Niihin tulee osallistua kykyjensä mukaan. Simppeliä.

Kiroilu
Tämä on vähän niin ja näin. Olen miettinyt, että jos Anton oppii pienenä muksuna jonkin ruman sanan, niin kiellänkö häntä ja opetan ikään kuin siihen, että se sana on paha ja sitä ei tule käyttää. Tällöin hän samassa myös oppii sen, että jos haluaa kapinoida tai tuoda jonkinlaisia tunteenpurkauksia esiin niin ne sanat on ikään kuin tarkoitettu sitä asiaa varten.

Mieshän ei pidä kiroilusta yhtään. Hänellä tulee jopa paha maku suuhun, jos joku kiroilee hänen kuullen. Tämä on varmasti vaikuttanut siihen, miksi itsekään en kiroile kuin todella harvakseltaan ja melkein aina jos kiroilen, niin  huomioni kiinnittyy siihen sanan käyttöön. Tulen siis itsetietoiseksi kiroilemisestani ja sillä tavalla kiroilu ei kuulukaan mitenkään "luonnolliseen" puhetapaani. Muutenkin kiroilu on mielestäni usein typerää, vaikkakin ymmärrän, että se on eräänlainen tapa purkaa tunteita. Vaikkakin siihenkin hommaan löytyy varmasti rakentavampiakin tapoja.

Mutta siitä olen kyllä varma, että lapseni suuta ei pestä millään saippualla, jos hän kiroilee. Olisikohan pienellä lapsella paras tapa vaan olla huomioimatta kiroilemista? Hiukan isompaa voisi yrittää kieltää tai vaikka selittää, että kiroilu on typerä ja huono tapa.

Alkoholi ja tupakka
Nämä (toivottavasti) koskee paljon isompaa lasta. Tässäkin olen kahden vaiheilla. Koen asian niin, että jos lapsella on mielenkiintoa kokeilla näitä asioita niin silloin hän myös kokeilee. Kyllä hän siihen keinot keksii. Sen takia haluaisin ehkä omaksua isäni tavan, että jos näitä juttuja haluaa kokeilla niin sitten tulee omalle vanhemmalle sanomaan asiasta ja siitä neuvotellaan. Näin toimin aikoinaan oman isäni kanssa, hän osti minulle muutaman siiderin ja no, alkoholi ei minua sittemmin enää hirmuisesti kiinnostanutkaan ennen parinkympin ikää. Mutta lapseni ei ole välttämättä samanlainen kuin minä. On myös tutkimuksia siitä, mitä nuorempana lapsi altistuu alkoholille niin sitä todennäköisemmin hän alkaa sitä käyttämään vanhemmassakin iässä. Mutta sitten taas tunnen niitä tapauksia, missä lapsen/teinin vanhemmat ovat olleet äärimmäisen tiukkoja ja ehkä jopa tukahduttavia, että teini päätyy kapinoimaan juomalla hirveät perskännit joka viikonloppu. En sano, että tuollainen teinin käytös olisi varsinaisesti vanhempien syytä mutta usein ihmisillä on luontaisesti uteliaisuutta erilaisia asioita kohtaan ja kieltämisen sijaan ehkä olisikin hyvä luoda sellainen ympäristö, missä uteliaisuuden kohteeseen saa jossain määrin tutustua.

Siitä olen myös sanonut miehelleni, että en halua meidän lapsen/lapsien näkevän meitä koskaan kovassa humalassa. Joku pieni hiprakka voi mennä, mutta muuten missään perhetapahtumissa ei alkoholia kitata.
----------

Siinä oli nyt joitain päähän nousseita teemoja. Tiedostan, että läheskään aina asiat ei mene niinkuin on kuvitellut tai toivonut, mutta onhan näitä hyvä kuitenkin miettiä. Olemme mieheni kanssa myös puhuneet, että lapsen ei tarvitse tietenkään täysin sulattaa meidän neuvoja/ohjeita, mutta sitten hänen tulisi pyrkiä esittämään, miksi asioiden pitäisi olla toisin. Tietenkään emme voi odottaa pieneltä lapselta kyvykkyyttä argumentoida kovin vahvasti, mutta aina hänen kanssaan voi pyrkiä keskustelemaan. Haluaisin kuitenkin olla sellainen äiti, joka kuuntelee lasta ja antaa lapselle mahdollisuuden olla äänessä. Mutta toki haluan myös olla se, joka hyväksyy/kieltää jonkin ja lapsi kunnioittaa minun auktoriteettiani.

Ps. Mitä sitten tuli siihen miehen ja minun erimielisyyteen Antonin ulkoilusta, niin mikään terveydellinen/kehityksellinen argumenttini ei mennyt ainakaan toistaiseksi läpi. Mutta kun esitin, että minusta olisi joskus kiva olla täysin yksin kotona (koska en ole toistaiseksi vielä ollut) niin siihen mies myöntyi, että voi välillä ottaa Antonin ja lähteä hänen kanssaa ulos/jonnekin. Olen edelleen kyllä sitä mieltä, että vauvalle on hyvä päästä välillä ulos, vaikka siitä ei nyt mitään tutkimuksellista näyttöä varsinaisesti löytynytkään. Ja jos mies käyttää Antonia ulkona sitten muista syistä johtuen, niin se riittäköön.

You Might Also Like

0 kommenttia