Räps, räps, räps.

21.1.14

Sanoisin, että melkein joka kolmas ihminen nykyään sanoo harrastavansa valokuvaamista. Erityisesti naisissa on niitä, jotka tykkäävät tuota lajia harjoittaa. Itsekin kuulun näihin, tosin en osaa sanoa harrastavani valokuvaamista. En minä opettele niitä seikkoja, mitä siihen oikeasti kuuluu: valotusaikoja, erilaisia välineitä, jne. Minä kuvaan hyvin pitkälti automaattiasetuksilla tai hyvin vähäisillä omilla asennusmuutoksilla. Toki mielessä on käynyt asioiden opetteleminen, mutta sille ajatuksen tasolle se on jäänytkin.

Automaattiasetuksilla on helppo kuvata, mutta mielestäni myös kuvaajalta vaaditaan silmää. Ja lopputulos, eli kuva, on kuitenkin melkein aina se mitä katsotaan. Jos se on hieno, niin se on hieno ja that's it. Valokuvaamiseen perehtyneet toki osaavat varmasti haluamattaankin erottaa valokuvasta erilaisia keinoja, millä kuva on saatu otettua.

Minä sain ensimmäisen kamerani joskus 2003-2004 muistaakseni, eli noin kymmenisen vuotta sitten. Tässä kymmenen vuoden aikana minulla on ollut kolme eri digitaalista pokkarikameraa ja järjestelmäkameran ostin 2010 vuoden lopussa. Uusimpana kamerana on tuo Lumia 1020 kännykän kamera.

Näiden vuosien aikana on tullut paljon valokuvailtua, mutta siis lähinnä juurikin sillä mentaliteetilla, että napsin erinäisiä otoksia. Ihmiset on aina kiinnostaneet minua eniten ja useimmiten se oma pärstä onkin toiminut mallina, koska muita ei ole niin helppo saada malliksi. Ja vaikka olisi, niin kuvien käyttäminen ja julkaiseminen on taas toinen asia. Siksi en tänne julkaisekaan erityisemmin noita otoksia muista tutuistani. Nyt kun on tuo oma poika niin on sanomattakin selvää, että hänestä tulee otettua eniten kuvia. Omaa pärstäkuvaa kun taas ottaa ehkä kerran kolmessa kuukaudessa nykyään.

Tässä pieni kurkistus niihin valokuviin mitä olen vuosien mittaan napsinut. Osa ei ole kovin hyvälaatuisia, koska sen ajan kamera ei ole ollut niin huippulaadukas kuin mitä nykyiset ovat.














Siinäpä oli pieni katsaus niistä tuhansista kuvista, mitä kiintolevyltäni löytyy. Osa valokuvista on myös cd-levyillä ja sen takia niitä ei varmaan ikinä tule oikein katsottuakaan. Kuvasin alkuvuosina todella paljon erilaisia makrokuvia. Ikuistin äidin kaikki kukkaset. Ja niin, osa omakuvista on nykyään vähän noloja mutta se kuulunee asiaan.

Pitäisi kyllä varmaan jälleen herätellä tuota valokuvaamisintoa enemmän. Siis tuleehan sitä päivittäin napsittua noita, mutta voisi yrittää kuvata enemmän asiakseen. Valokuviin on kuitenkin aina niin mukava palata ja tykkään aivan hirveästi katsoa erilaisia kuvia.

Ja sainpa tässä samalla aikaiseksi laitettua turvakopiot uusista valokuvista ulkoiselle kiintolevylle. Kieltämättä nimittäin jonkin verran kauhistuttaa, että digitaaliset kuvat ei tule säilymään vuosikymmeniä vaikka olenhan minä paperisia valokuvia Antonista teettänytkin.

EDIT: 
Näköjään blogi hiukan haalentaa näitä kuvia enkä tiedä, miten sen saa pois. Mutta toisaalta kuvat näkyy jokaiselle myös sen mukaan, millainen näyttö sattuu olemaan joten enpä minä kuitenkaan niitä voi saada näkymään "alkuperäisinä", mitä tuo nyt tässä yhteydessä tarkoittaisikaan.

You Might Also Like

0 kommenttia