Olisi minustakin kiva

26.1.14

Välillä olen tosi kateellinen miehelleni... ja ehkä myös vähän vihainen. Olisi minustakin kiva nukkua edes välillä kokonainen yö pitkästä aikaa putkeen. Olisi minustakin kiva lähteä jonnekin kotoa useammaksi tunniksi. Olisi minustakin kiva, jos osaisin olla jossain poissa kauan ilman, että ajattelisin poikaani niin paljon. Olisi minustakin kiva, jos osaisin olla hermostumatta pojan itkusta. Olisi minustakin kiva, jos osaisin keskittyä katsomaan elokuvaa poika sylissä. Olisi minustakin kiva, jos minun ei tarvitsisi parin tunnin välein keskeyttää tekemäni asia ja mennä imettämään. Olisi minustakin kiva viettää omaa aikaa loppuillasta sen sijaan, että makailen Antonin kanssa sängyssä odottaen, että hän nukahtaisi.

Niin, monta kivaa asiaa olisi mitkä on miehelle mahdollisia mutta minulle ei niinkään. Osassa on kyse valinnoista, esimerkiksi itsehän päätän imettää. Ei se herkkua ole, mutta lapsen parasta kuitenkin. Voisin pumpata, että mies voisi välillä syöttää, mutta pumppaaminen on usein työläämpää kuin itse imettäminen. Osalle en taas mahda itse mitään. En osaa olla rento, jos Anton kitisee. En osaa olla huomioimatta häntä, jos hän vonkuu ja itkee. En osaa keskittyä elokuvaan, jos Anton on samalla sylissäni. Sitten on myös niitä asioita, joille ehkä voisi tehdäkin jotain mutta se olisi melkoisen työn takana. Esimerkiksi Anton ei suostu nukahtamaan yksin, hän on rauhallisena sängyssä jos minä olen vieressä. Mies ei kelpaa. Sama juttu on öisin, mies ei saa Antonia rauhoittumaan ja takaisin unille. Pariin kertaan hän on yrittänyt, mutta kesken unien en kestä sitä huutoa ja sitten lykkään Antonille tissin suuhun ja hän taas nukahtaa. Ilmeisesti miestäkään ei enää niin kovasti kiinnosta se politiikka, että Antonin pitäisi hyväksyä myös hänet nukuttajaksi. Onhan se miehelle tietenkin kätevää, että saa tehdä omia juttuja ja minä hoidan kaikki loppuilta ja yöhommat. (Hän on kyllä sanonut, että voi tehdä hommat, mutta se menee sitten siihen, että kaikki joudutaan kuuntelemaan Antonin huutoa.)

Nytkin mies on taas illanvietoissaan. Toki haluan, että hän saa nähdä myös ystäviään. Varsinkin, kun se ei hänellä yleensä tarkoita sitä, että ryypätään kavereiden kanssa. Siinä se olisikin, kun saisin sitten hoitaa seuraavan krapulapäivänkin yksin. Ja aina mies kysyy minulta, voiko hän mennä. Useimmiten ilmaisen, että ei minua varsinaisesti kiinnostaisi viettää useampaa tuntia täysin sidottuna Antoniin mutta en minä myöskään halua miestäni kieltää. Sitten mies alkaa hieromaan kauppoja, että jos hän menee ja siivoo sitten koko asunnon tai antaa minulle hierontaa. Tyhmä olen enkä tartu noihin. Sanon vaan, että minä olen sanonut, että miehen vapaa-ilta tarkoittaa minulle vähemmän vapaata iltaa ja en pidä siitä, mutta mies päättäköön itse. Ja yleensä mies sitten lähtee. Tässä minä sitten olen viimeiset neljä tuntia yrittänyt viihdyttää yliväsynyttä lasta, jolta on jäänyt päikkärit liian lyhyeksi ja kun vihdoin sain hänet nukahtamaan niin itsekin olen sen verran väsynyt, että en jaksa tehdä edes ruokaa. Söin muutaman karkin, se auttoi ensihätään. Ja juuri kun ehdin kirjoittamaan tuon virkkeen niin mitä tapahtuikaan... poika herää huutamaan. Rauhoittui hetkeksi, kun kävin sängyllä mutta nyt kun yritin tulla tämän kirjoittamaan loppuun, niin eikös meinaa taas voluumit nousta.

Koska mies ei käy töissä vaan opiskelee yhtä lailla kuin minä, niin koen, että Antonin hoitohommat tulisi hoitaa fifty-fifty. Ei mieskään ole tuosta kieltäytynyt. Mutta eihän tämä kuitenkaan ihan puoleksi mene. Taitaa mennä enemmänkin seventy-thirty. Välillä on tilanteita, kun mies on hoitanut Antonia jonkin aikaa ja laittanut Antonin sitten yksikseen leikkimään, missä hän ei viihdy. Kun olen huomauttanut, että ottaa Antonin niin mies saattaa sanoa, että oli hänen kanssaan jo pitkän aikaa. Niin, ymmärränhän minä sen että ei vauvan kanssa koko aikaa jaksaisi olla ja haluaisi tehdä välillä niitä omiakin juttuja, mutta näinä aikoina käy mielessä, että eipä ole mies ollut pojan kanssa kaksin kolmea tuntia pidempään. Kerran ajattelin vetäytyä makuuhuoneen puolelle katsomaan rauhassa elokuvaa ja miehellä oli ruokailu kesken. Hän huomautti minulle asiasta ja hiukan tiuskaisin takaisin, että täytyyhän minunkin syödä usein niin, että hoidan Antonin samalla. Ja huomautettakoon tässä välissä, että aina sanon kyllä miehelleni kaikista näistä asioista mutta kirjoitan niistä tänne myös ylös, koska nämä kuuluu oleellisena asiana vauva-arkeemme. Voin aina puhua miehelleni näistä, mutta sitä kuitenkin miettii, ymmärtääköhän hän todella, miten paljon vapaampaa hänen elämänsä kuitenkin on.

Onhan tässä kyllä kääntöpuolensakin. Minä olen se henkilö, joka on Antonille maailman tärkein. Minä olen se henkilö, joka tuo hänelle turvaa. Minä olen henkilö, kenen perään hän saattaa heti itkeä, kun poistun huoneesta. Nytkin päädyin sitten lopulta ottamaan miehen miniläppärin tähän sängylle, jotta voisin kirjoittaa tämän loppuun ja Antonkin olisi tyytyväinen. Onhan se kieltämättä hellyyttävää, miten hän hymyilee minulle onnellisen näköisenä aivan kuin sanoakseen "on kiva äiti, että olet vierelläni". Onhan sekin omalla tavallaan mukavaa, että minussa on jotain sellaista, että lapsi rauhoittuu miltei heti sylissäni tai vierelläni. On ihana tuntea, että lapseni rakastaa minua vaikka hän ei "rakkaus"-käsitettä vielä tunnekaan. Mutta silti aina välillä olen kateellinen miehelleni.

You Might Also Like

11 kommenttia

  1. Tosi hankalia nuo työnjaot perheissä. Itse oon kuitenkin sun kanssa samaa mieltä siinä, että vastuu yhteisestä lapsesta on molemmilla.

    Meillä oli pitkään todella rikkonaisia öitä, minkä vuoksi alettiin jakamaan yöt. Mies hoitaa pojan heräilyt illasta / alkuyöstä ja minä loppuyön (noin yhdestä eteenpäin) miehen töistä huolimatta. Tällaisellä ratkaisulla molemmat saavat katkeamatonta unta edes vähän aikaa joka yö. :)

    Meillä poika ei myöskään meinannut rauhoittua alussa miehen nukuttamiseen ja se oli melkoista huutoa. Huudosta huolimatta mies pitkäjänteisesti kuitenkin nukutti pojan, enkä minä sekaantunut siihen. Työ kannatti; nyt poika rauhoittuu myös isän kanssa. :) suosittelen siis kokeilemaan.

    Voimia vauva-arkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä alkuun kyllä hoidettiin yöt yhdessä sillä tavalla, että mies nosti pojan sängystä ja kävi vaihtamassa tälle vaipan. Nyt sitten vaipanvaihtoa ei ole oikein enää tarvinnut öisin suorittaa. Miehen atooppinen iho myös kärsii aika paljon, jos hän ei saa nukuttua niin siksi olen ottanut vastuun öistä itselleni. Mutta tosiaan voisi sitä kai välillä pyytää, että saisin nukkua ilman heräämistä. Tosin se vaatisi sen, että nukun eri huoneessa kuin poika ja pojan olisi pitänyt tottua iskään nukuttajana.

      Mietityttää tosiaan tuon miehen iho, miten se reagoi jos hän joutuu pitkään yöllä valvomaan rauhoitellessa poikaa. Mutta pitää tosiaan miettiä keinoja, miten mieskin voisi ottaa osan näistä minun tehtävistä.

      Kiitos!

      Poista
  2. Älä ole kateellinen, tulee vielä aika kun pojalle isä on kaikki kaikessa ja huomaat, ettei äiti olekaan enää se ykkönen, äiti ei saa auttaa, vain isä :) Nauti siitä tärkeimmän ihmisen roolista nyt, vaikka ihan samalla tavalla varmaan itse tuntisin nyt, jos Niilon isä olisi kuvioissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin. Varmasti olisin vähän surullinen jos iskä olisi lemppari, mutta toki myös iloinen heidän suhteestaan. Aion kuitenkin pyytää mieheltä, että hän välillä pitää jonkun illan Antun suurimmaksi osaksi itsellään, vaikka minä olisinkin asunnossa. Ei minua niin kiinnosta lähteä iltaa viettämään minnekään, mutta oma aika ihan vaan omassa kodissa olisi kiva juttu :)

      Poista
  3. osa noista on niin tuttuja! meilläkin kun mä oon ollu koko päivän aksun kanssa kotona ja mies pääsee töistä ni sillonhan mä heti haluisin hetken omaa aikaa mutta onhan mieskin ollut koko päivän töissä ja haluaisi huilahtaa.. Ja sitten jos kirjotan postausta, mihin välillä vierähtää helpostikkin tunti, niin mies kyselee koko ajan vieressä "joko kirjotit, kauan vielä menee, joko on valmista". Välillä tosi ärsyttävää, mutta kun pidemmälle mietin taidan ite tehdä ihan samaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin miettinyt tuota, mites sitten jos ja toivottavasti seuraavan lapsen aikaan mies onkin töissä. Kun onhan se toisaalla ymmärrettävää, että ei se mieskään halua kokonaista iltaa sitten hoitaa yksinään mutta itsekin varmasti kaipaa taukoa päivän hoitamiselta. Kai se menee sitten puoliksi.

      Meillä on välillä niin, että jos kirjoitan blogia ja kestää kauan niin mies saattaa tulla tuonne selän taakse sängylle Antonin kanssa odottelemaan. Ja sitten mun on kauheen vaikea keskittyä, kun takaa kuuluu niin paljon ääniä. Mies taas kykenee paljon helpommin tekemään jotain omaa asiaa ja hoitamaan Antonin samalla. Mulla jotkut äidilliset vaistot kiinnittyy aina Antoniin, jos se on jossain metrin lähistöllä ja sitten ei pysty tekemään mitään muuta keskittymistä vaativaa.

      Poista
    2. joo meilläkin tullaan oikein härnäämään ja huudetaan koko ajan "kato , kato". Nytkin ne lentelee tossa mun päällä ja tahalleen oikeen valuttaa kuolaa mun päälle jne :D tai sit huudellaan "eiks äiti huomaa sua ollenkaan"

      Poista
  4. Ei tainnut olla kuin päivä pari taaksepäin niin pohdiskelin aivan samoja asioita! On se jotenkin niin eriä olla äiti kuin isä (luulisin ;) ), vaikka asian ei niin tarvitsisi tai pitäisi olla.
    Itse taistelin tästä asiasta kynsin ja hampain, ja nyt tilanne on kyllä ihan hyvä. Aikamoisen radikaaleja ratkaisuja se kuitenkin vaati, mies lopetti vakituisessa työssään ja ainoastaan pelaa salibandya nyt "työkseen", ennen hän teki kumpaakin, jolloin aikaa Väinön hoitamiseen jäi päivittäin puolesta tunnista pariin tuntiin. Onneksi hän itsekin ymmärsi, ettei arki voinut jatkua samanlaisena. Se mitä olen kyllästymiseena asti jankuttanut, on juurikin tuon kotona vietetyn oman ajan tärkeys! Että silloin hän ottaisi Väinön, ja antaisi minun olla rauhassa. Mutta voi kuinka se on vaikeaa, minua ärsyttää kun he sitten vain istuvat tietokoneella yhdessä, eivätkä varsinaisesti leiki tai höpöttele. Yleensä siinä käy sitten niin, että en jaksa sellaista katsella ja otan Väinön, jolloin mies jatkaa tietokoneella istumista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että isäkin voi olla vauvalle se "tärkein", mikäli vauva on pulloruokinnalla ja isä hoitaa suuressa määrin syöttämisiä. Mutta usein se taitaa kuitenkin olla helpoin/luonnollisin tapa, että äiti imettää tai äiti ylipäänsä huolehtii pääsääntöisesti ruokinnoista. Noina hetkinä vauva rauhoittuu ja oppii sitten varmaan yhdistämään sen henkilön tärkeimmäksi.

      On meillä tilanne suht hyvä kuitenkin. Todella harvoin mies valittaa tai sanoo vastaan, jos pyydän häntä olemaan Antonin kanssa. Mutta sitten niinä hetkinä, kun hän on poissa useita tunteja niin jään miettimään, miten minulla ei ikinä ole omaa aikaa niin paljon. Ehkä sitä ei itsekään osaa ihan samalla tavalla vaatia aikaa itselleen, jos on kotona vaikka nimenomaan haluaisin sitä omaa rauhallista aikaa omassa kodin ympäristössä.

      Ja joo, meillä esiintyy kanssa tuota, että mies välillä nököttää tietokoneella Anton sylissä ja minä saatan ohikulkiessani miettiä, onkohan Antulla hirmuisen tylsää. Mutta onneksi vastapainoksi mies myös aina iltaisin pelleilee ja päivän mittaan soittaa pianoa/kitaraa Antonin kanssa.

      Poista
    2. Oho, katkesi ajatus kun poistuin koneelta hetkeksi, ei pitänyt vielä lähettää. Tuosta urheilusta siis vielä, että se mahdollistaa sen, että mies on päivät kotona meidän kanssa, mutta kaikki arki-illat ja viikonloput meneekin sitten muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pelitouhuissa.

      Poista
    3. Aivan. Minusta nuo illat on jotenkin hankalampia kylläkin olla itsekseen vauvan kanssa, kun päivisin on itselläänkin energiaa touhuta jne. Mutta hyvä, että olette löytäneet helpottavia ratkaisuja perheellenne :)

      Poista