Laittakaa mut lukkojen taa: mä lapsibloggaan!

9.1.14

Luin eräästä toisesta blogista yhdestä toisesta blogista, jossa käsiteltiin lapsiblogeja. Monimutkaista, mutta kuitenkin. En linkkaa tänne kyseisiä blogeja, koska en tiedä, miten yksityisiä nuo blogit haluavat olla. Jokatapauksessa tämä toi taas mieleeni niitä ajatuksia ja kysymyksiä, mitä olen itsekin monesti miettinyt.

Teenkö väärin, kun julkaisen vauvastani kuvia ja kerron hänestä asioita? Rikonko hänen yksityisyyttään? Altistanko häntä vaaroille tai yleensä negatiivisille asioille? Tarkastellaanpas asiaa hiukan.

Lapsen yksityisyys: Jostain syystä en osaa nähdä, että minun viisikuukautisella vauvallani olisi käsitettä "yksityisyys". Tai jos sellainen löytyy, niin hän kuuluu minun yksityisyyteni piiriin. En katso lastani suoranaisesti omaisuudekseni, mutta kun ajattelen vuosien päähän niin en usko, että Anton kovin hyvin edes mieltää omaa vauva-aikaansa omaan persoonallisuuteensa. Ihmiset on kuitenkin aika pitkälti muistojensa kokonaisuus ja muistot muokkaavat osakseen persoonallisuutta. Kun minä ajattelen itseäni ja elämääni, niin osaan ajatella sitä viisiVUOTIASTA minää ehkä juuri ja juuri. Mutta ei minulla ole mielipidettä tai minuuden käsitettä niistä ajoista, kun olin hyvin pieni. Jos äitini olisi blogannut minusta ja minun vauvavuosistani, niin en osaisi myöskään ajatella, että hän rikkoi toiminnallaan minun yksityisyyttäni. Lisäksi näkisin tässä yhteydessä, että vauvat ja taaperot ovat niin kiinni äidissä/isässä/vanhemmissa, että vauvoista ja taaperoista bloggaaminen käsittelee samassa määrin myös bloggaajaa kuin blogattavaa. Kun se lapsi sitten tosiaan kasvaa ja alkaa itsenäistyä niin silloin kokisin, että yksityisyydensuoja-kysymykset nousevat enemmissä määrin pintaan.

Valokuvista: Mitä sitten tulee valokuviin, niin tätä linjausta olen miettinyt pitkään. Aluksihan ajattelin, että en julkaise täällä erityisemmin kuvia Antonista mutta loppujen lopuksi valokuvat ovat tuntuneet hyvin olennaisiltakin. Olen kylläkin pyrkinyt rajaamaan valokuviani niin, että kovinkaan vähäpukeisena Antonia ei näkisi. Mitään pyllyjä/sukupuolielimiä en ainakaan tule koskaan täällä tai missään sosiaalisessa mediassa julkaisemaan.

Jotkut voisivat myös pitää hiukan outona sitä, että en julkaise itsestäni kovinkaan kuvia mutta lapsestani kyllä. Tämä johtuu osakseen siitä, että minuthan on paljon helpompi ulkonäöllisesti jäljittää kuin lapseni. Jos liikun siis kaupungilla niin harva tuskin näkee vaunuissa olevaa Antonia "hei, tuo on se Vauvasekoittimen vauva!" kun taas minun pärstäni ehkä huomattaisiinkin. Enkä nyt sano, että se olisi edes kovin huono asia, että kirjoittaa blogiaan täysin julkisesti. Varmaan aika harvassa on kuitenkaan mitään sellaisia, että joku alkaisi stalkkaamaan tai muuta vastaavaa. Kyllä ne kiusaajat useimmiten kiusaa netin kautta -itse kasvottomina turvassa.

Niin ja useimmissa blogeissahan on tosiaan näitä ns. vesileimoja kuvissa, jotta kuvat voidaan jäljittää sinne blogiin, missä ne on julkaistu. Totta puhuen, itse en halua tehdä edes tällaista jäljitystä. Koska jos on niin, että joku oikeasti kopioi valokuviani ja käyttää niitä jossain, niin en välttämättä edes tahdo, että tie johtaisi blogiini -sinne missä on kaikkea tietoa meistä. En näe syytä tähän. Jos joku nyt kopioi näitä valokuvia ja käyttää niitä siinä tarkoituksessa, että väittää Antonin olevan hänen oma lapsensa (näitä tapauksia kun on ollut) niin typeräähän se on mutta en minä siitä käsittääkseni suoranaisesti kärsi. (Jos jollain on esittää argumentteja vesileimojen puolesta, niin esittäkää toki. Voi olla, että asia ei ole tullut mieleeni.)

Ja heiltä, jotka tarttuivat noihin sanoihini "sinne missä on kaikkea tietoa meistä" ja aikovat minulle niistä huomauttaa, kysyn seuraavaa: Millaisia tilastoja löytyy siitä, että lapselle olisi tapahtunut jotain pahaa lapsibloggauksen seurauksena? Jos näkisin selviä vaaroja tässä hommassa, niin tietysti lopettaisin blogini kirjoittamisen. Tiedän, että lapseni voitaisiin mahdollisesti kidnapata tulevaisuudessa matkalla kouluun, mutta en minä silti tule häntä sinne taluttamaan joka päivä. Aina voi jossitella, mutta on täysin mahdotonta ja tuskaista elää sen mukaan "mitä jos...". Suoritan äitinä kyllä jatkuvasti riskilaskentaa ja tässä bloggaamisessa näen riskit hyvin alhaisina.

Blogin seurauksista ja vaikutuksesta lapseen: Anton kasvaa koko ajan ja todennäköisesti minun blogini elinkaari lyhenee samassa. Tämä lapsiblogien arvostelija käyttää argumenttinaan sitä, että vaikka blogattava vauva on nyt vauva niin muutaman vuoden kuluttua hän on ekaluokkalainen, joka selailee nettiä. No ensinnäkin uskon, että laitan oman blogini kiinni ja pois netistä sen jälkeen, kun lopetan tämän kirjoittamisen ja Antonista tuskin kirjoitan minnekään viiteen ikävuoteen saakka. On totta, että keskustelupalstoille ja muille vastaaville voi jäädä jälkiä blogini olemassaolosta. (Jota tosin pidän melko epätodennäköisenä, koska blogini on pieni näillä "blogimarkkinoilla".)

Toiseksi, aion kyllä kertoa Antonille että olen pitänyt hänestä blogia ja varmasti kerron, millaisena sen koin ja jos tuli jotain ihmeellisiä kommentteja vastaan.

Ja jos nyt joku tulee sanomaan, että lastani tullaan kiusaamaan blogini takia ja se olisi syy olla kirjoittamatta tätä, niin hoh hoijaa. Eikös se ole kiusaajien pahe kiusata? Eikös siinä kiusaajat nimenomaan tee väärin vai pitäisikö meidän elää sillä tavalla, että kaikki vähänkään kiusaamiselle altistavat tekijät poistettaisiin? Toisekseen minun on hiukan hankala uskoa, että jotkut ekaluokkalaiset lukisivat netin maailmasta jostain 7-5 vuotta vanhasta blogista. On tämä mahdollista, mutta edelleen: kiusaajissa se vika on eikä bloggaajassa.


Bloggaus harrastuksena: Bloggaaminenhan on jonkintapainen harrastus, nimenomaan se kirjoittaminen -ei se lapsi. Tai jos lapsi nähdään harrastuksena, niin on kyllä todella kokonaisvaltainen harrastus!

Nyt lainaan suoraa tekstiä tältä lapsibloggaajien arvostelijalta: "Ihminen - edes oma lapsi - ei saisi olla blogin objekti, jota voi esitellä, tarkastella ja analysoida julkisesti. - - Opeta lastasi olemaan subjekti, siis ajatteleva ja tiedostava olento. Älä kasvata häntä passiiviseksi puheenaiheeksi, joka antaa muiden määritellä itsensä." Pitääkin muistaa säilyttää tämä blogikirjoitus Antonille, jotta hän voi lukea, kuinka äiti ei antanut toisen bloggaajan määritellä häntä vaan äiti ajatteli itse ja tiedosti, että lapsibloggaaminen voi olla muuta kuin mistä niiden kriitikko kirjoitti.

Edelleen painotan sitä seikkaa, että vaikka kirjoitan hyvin paljon Antonista niin en usko, että hän kokee sen sellaisena. Uskoisin Antonin ajattelevan, että kirjoitin omista kokemuksistani Antonista. Onhan myös ilmiselvää, että nämä tällaiset blogit toimivat vertaistukina; kokemuksien jakopaikkoina. Kuinka ihmeessä voisin kirjoittaa omasta elämästäni niin, että se ei käsittelisi Antonia? Kuinka ihmeessä voisin kirjoittaa niistä ihmetyksen aiheista, murheista, iloista ja vastaavista, mitä koen eläessäni Antonin kanssa?

Lapsibloggaamista arvosteleva heittää kehään myös kehotukset, että lapselle pitäisi suoraan kohdistaa ne rakkauden tunnustukset eikä kirjoittaa aiheesta blogiin. Kirjoittaja myös sanoo, että lapsesta tulee aivan normaali, vaikka hänestä ei bloggaisikaan. Nämä on varmasti tietoisesti provosoivia heittoja ja siksi en alakaan sen suuremmin kertomaan siitä, miten meillä pusutellaan ja hellitään.

Lopuksi tuossa arvostelevassa blogitekstissä kirjoittaja esittää vaihtoehtoina lapsibloggaajille joko kirjoittaa blogiaan salaisena, jota vain tutut ja läheiset voivat lukea tai sitten antaa lapsen itse kirjoittaa omasta elämästään, kun siihen kykenee. Ensimmäistä vaihtoehtoa harkitsin, mutta sitten jäisi vertaistuki saamatta. Enkä myöskään ilmeisesti koe kyseisen arvostelijan argumentteja riittävän vahvoiksi, että kirjoittaisin salassa. Jälkimmäistä neuvoa voin kyllä noudattaa siinä määrin, että Anton saa kirjoittaa omasta elämästään mikäli haluaa. Kirjoitanhan minäkin omastani elämästäni - nimenomaan täällä blogissa.

Mutta muuten kyllä kiitän tätä alkuperäistä lapsibloggaajien arvostelijaa. Keskustelua on aina hyvä herättää, vaikka ja varsinkin, jos ei jaa samoja mielipiteitä. En kokenut tätä "vastustajan" tekstiä minkäänlaisena henkilökohtaisena hyökkäyksenä, mutta kuitenkin näin lapsibloggaajiin kuuluvana koin tarvetta puolustautua.

Nyt muuten lähden suorittamaan Antonin ilmahommia, johon kuuluu mm. imetystä, vaipanvaihtoa ja yleistä rauhoittumista. Ups, kerroinkohan jo liikaa...

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Paljon hyviä pointteja. Itsestämmehän ja omista kokemuksistahan me enemmän kirjoitamme kuin varsinaisesti siitä lapsesta, näin minä sen näkisin. Ehkä lapsi voi tosiaan jonakin päivänä olla kiinnostunut, että "miten sinä äiti koit minun vauva-aikani/lapsuuteni, kun minä en siitä muista". Ja kun kirjoittaa, niin asiat jäävät muistiin itsellekin, eikä kaikki unohdu siinä vauvavuoden tapahtumarikkaudessa. Monesti olen kuullut vastauksen "en muista sitä(kään)", kun olen tutuilta kysellyt heidän lastensa kehitysvaiheista. Vertaistukea ja kokemuksia on sitten paremmin löytynyt blogeista. Miksi sitten julkinen blogi? Koska jos minä kirjoittaisin vain yksityistä päiväkirjaa, se olisi hyvin hyvin erilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, näissä yksityisyydensuoja-teemoissa voidaan hyvin äkkiä päästä melkoisiin mittoihin. Kyllä sitä kieltämättä miettii, mitenkä Anton tulee suhtautumaan, että olen kirjoittanut hänestä täällä blogissa mutta pähkäilyissäni olen tullut siihen tulokseen, että ei häntä varmaan erikoisemmin hetkauta/kiinnosta. Ja jos kiinnostaa niin uskoisin hänen lukevan näitä tekstejä juurikin sellaisena, että minä olen kertojana pääosassa -ei niinkään Anton.

      Poista
  2. Hyviä pointteja niinku edellinenkin sanoi! Oon samaa mieltä useammassa asiassa kanssa esim tossa etten julkasis Aksusta mitään Alaston/puol naku kuvia. Ja tosiaan sä kirjotat sun elämästä mihin suurimmaksi osaksi Anton kuuluu joten miksei se voisi täällä esiintyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En toki pidä asiaa täysin ongelmattomana, ymmärrän siis mistä tämä lapsibloggaajien arvostelija kirjoittaa. Mutta todennäköisesti jaan hänen kanssaan sitten joiltain osin erilaisen arvomaailman. Yksityisyydensuoja ei ole minulla kovin korkealla, ehkä siksi koska meillä on miehen kanssa aina ollut sellainen asenne, että kaikesta siitä mikä vaan liittyy omaan elämään niin siitä saa puhua. Tämän takia mies on myös sanonut, että saan kirjoittaa miehestäni sen mitä haluan, koska elän mieheni kanssa kuten elän myös Antoninkin.

      Poista