Inspiraation puutetta

22.1.14

Tänään ja eilen on ollut hiukan sellainen möksis-päivä. Jotenkin on vähän vihainen ja surullinen olo. En kuitenkaan osaa nimetä syitä sille, joten oletan, että kyseessä on mahdollisesti jonkinlainen hormonaalinen olotila. Tai sitten mua kyllästyttää.

Tykkään olla kyllä kotona, mutta en tiedä olisiko minusta ihan kokoaikaiseksi kotiäidiksi. Vauvan hoitaminen ei ole rankkaa, ainakaan tuon meidän muksun kanssa, siinä mielessä että se veisi voimia jne. Mutta aivot ei ehkä saa minulla riittävästi virikkeitä kuitenkaan. Ja joo, itsehän niitä voisi viritellä mutta tällaisissa alakuloisissa fiiliksissä se tuntuu hankalalta.

Kaipaisin jotain inspiraatiota. Jotain, mistä innostua. Sain mieheltäni mitä parhaimman synttärilahjan jo etukäteen ja normaalisti iloitsen sellaisista, mutta viime päivinä olen ollut jokseenkin "näh". Gradun artikkelit odottaa lukemistaan, mutta gradustakin on hirvittävän vaikea innostua. Välillä saan sen aiheen käyntiin, mutta sitten pari päivää taukoa ja jumitan taas.

Yleensä olen virkistäytynyt sillä, että olen lähtenyt vaikka muutamaksi tunniksi keskustaan pyörimään yksinäni ja mies on ollut Antonin kanssa kotona. Nyt sekään ei huvita. Tuntuu, että ei huvita mikään ja se ärsyttää.

Tulispa jo kesä. Silloin ei paljon ikinä ahdista tällä tavalla, koska ulkona viihtyy niin hyvin ja saa paljon valoa. Antonkaan ei ole saanut kunnolla ulkoilmaa useampaan päivään, kun on noin kovat pakkaset koko ajan.

Löydän myös huonoja stressaamisen aiheita tulevaisuudesta. Ne on huonoja siksi, koska nyt ei ole tulevaisuus. Ei ole mitään järkeä stressata sellaisia juttuja, joiden vastaukset selviävät vasta paljon myöhemmin.

Ehkä on myös niin, tuli nyt mieleen, että jos ihmisellä ei ole nykyisessään elämässään mitään kummempia huolen aiheita niin sitten ne huolen aiheet ja stressattavat teemat tulee jostain mahdollisuuksista? Pitäisiköhän siis kääntää tämä nykyinen olotila positiiviseksi: hei, meillä menee nyt hyvin! (mutta meneeköhän jatkossakin, tästä huoli).

Tällaisia mietteitä tänään.

You Might Also Like

0 kommenttia