Blogi 1vee!

13.1.14

Paljon onnea vaan,
 paljon onnea vaan,
 paljon onnea Vauvasekoitin,
 paljon onnea vaan!

Jännä ajatella, että blogi on elänyt nyt vuoden verran. Vielä jännempää on ajatella, että puolet siitä ajasta olin raskaana ja puolet ajasta Anton on ollut ulkomaailmassa. Tämä viimeinen puolen vuoden puolisko on mennyt niiiiin paljon nopeampaa verrattuna raskausaikaan.

Blogi on kokenut melko paljon ulkoisia muutoksia, mutta tekstini ja blogin sävy on ainakin toivottavasti pysynyt samantyylisenä. Olen ehkä saattanut tulla rohkeammaksi kirjoittamisessani ja ajan myötä liittänyt tänne enemmän arkeani. Raskausaikana tämä toimi enemmän selvemmin yhden teeman eli raskauden ympärillä, kun nyt tästä on kehkeytynyt minun blogi. Tosin toki Anton on hyvin vahvasti esillä, koska hän täyttää niin paljon minun päivätuntejani ja ajattelukapasiteettiani.

Mitä tästä vuoden matkasta on siis jäänyt tähän mennessä käteen? Blogistani on tullut jonkinlainen ajatuskumppanini, tänne on mukava kirjoittaa ajatuksiaan selviksi ja sillä tavalla saada myös käsiteltyä asioita. Tänne on helppo heittää kysymyksiä, jotka vaivaavat päässä mutta kertoa myös niistä oivalluksista, mitä olen itse saanut. 

Kaikkien aikojen luetuimmissa teksteissä on lähinnä niitä postauksia, missä otsikko sisältää jonkin raskausviikon. Tämä on ymmärrettävää, koska useat päätyvät tänne varmasti googlettamalla esimerkiksi "blogi raskausviikko 22.". Paljon on löytänyt lukijat tiensä tänne myös hakusanoilla "Klexane" ja "Brio Smile". On ollut myös hauskoja hakusanoja, jotka ovat laittaneet miettimään, kuinka ihmeessä blogini noihin liittyy. Näistä esimerkeistä tulee ensimmäisenä mieleen hakusanat: "osaako intiaanit ennustaa". Toivottavasti blogista on kuitenkin löytynyt etsimänne ja jos ei ole, niin minulta voi aina kysyä. Tosin aika moni kysymys on vain minun näkemykseni/kokemukseni/uskomukseni. Esim. uskoisin, että intiaanit eivät osaa ennustaa.

Ajan myötä blogi on toki saanut enemmän lukijoita ja sivukatseluja. Muistan, että aikoinaan päivän katseluluvut pyörivät jossain 30-70, kun nykyään ne on jotain 300-400. En edelleenkään ajattele, että blogini olisi mitenkään suuri tai ns. kartalla, mutta en ole noihin pyrkinytkään. Huomaan nimittäin, että mitä näkyvämpi blogi, niin sen enemmän sen pitäminen alkaa ahdistaa. Ja haluan kuitenkin, että voin kirjoittaa vapaasti -vaikka sitten vain sille pienelle lukijamäärälle.

Mitä sitten teistä lukijoista osaisin sanoa... Teitä ei ole hirmuisesti, mutta olen iloinen, että teitä on. En ehkä osaa ajatella edes, minkä verran tätä blogiani tosissaan seurataan. Jotkut kommentoijat ovat jääneet mieleeni ja jokainen kommentti on aina ilahduttanut. Mutta kieltämättä se jotenkin myös herättelee ajattelemaan, että jotkut tosiaan lukevat näitä minun höpötyksiäni. Pidän tätä blogiani ensijaisesti minun bloginani, kuten sanoinkin, mutta olen aina avoin parannusehdotuksille tai toiveille. Jos niitä siis on, niin kertokaa.

Tahdon vielä nostaa esiin joitain kirjoituksia, jotka ovat jääneet minun mieleeni tältä vuoden matkalta. 

Muistan, että tämän kirjoitin hyvin nopeasti ja ajatuksenvirralla. Tässä nousee myös esiin se, miten paljon oman lapsen myötä on ryhtynyt miettimään omia vanhempia ja heidän vanhemmuuttaan. Vanhemmuus on tosiaan sellainen seikka, että sitä voi kuvitella, mutta jotenkin vasta oikeasti sen kokeminen laittaa ymmärtämään sen kokonaisvaltaisuuden. 

Tämä teksti on henkilökohtaisesti vaatinut eniten rohkeutta. Raha-asiammehan ei kenellekään lukijalleni sinänsä kuulu, mutta halusin nostaa tämän kuitenkin esiin, koska mielestäni aihe on tärkeä. Jännä juttu, että vain muutamaa päivää myöhemmin nousi tapetille toimeentulotuki ja sen saajat sen jonkun miehen myötä, Ilkaksikohan he häntä kutsuivat? Mutta niin tämä oli niitä tekstejä, joista ajattelin, että voisin saada helposti kiviä päälleni.

Ilmoitus Antonin syntymästä ja ensimmäinen kuva hänestä tänne blogiin <3

Poikkeava teksti muista, koska äänessä on mieheni. On ollut tarkoituksena tehdä päivitetty haastattelu nyt kun Antonkin on elänyt kanssamme jo jonkin aikaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. 

Pyrkimys vastata kysymykseen, joka herättelee niin erilaisia ajatuksia.

Tuolloin tuo "pum pum pum" oli maailman kauneimmat ja tärkeimmät äänet.

Kaikista ensimmäinen blogin teksti. Muistan aika elävästi sen illan, kun tuon kirjoitin. Niin ja tässä myös selitetään blogini nimen alkuperä.

Kuvia blogissani nähdään myös jonkin verran, tässä joitain vuoden varrelta:














Mietin, millä tavalla haluaisin blogini syntymäpäiviä juhlistaa. Arvonnat eivät ole minun juttuni ja toisaalta siinäkin onni suosii vain yhtä. Siksipä päädyin tällä tavalla vain kirjoittamaan ja kiittämään. Kiitos kaikille lukijoille. Kiitos kaikista kommenteista ja kiitos siitä, että kaikki kommentit ovat olleet asiallisia.

Toivon todella, että en ole sanoillani tai mielipiteilläni pahoittanut kenenkään mieltä. Aika usein mietin sitä, että on hankala tietää, kuinka erilaiset lukijat tulkitsevat kirjoittamaani ja kuinka joku ehkä tykkääkin siitä, mistä minä en. Pahantahtoinen en kuitenkaan koskaan ole, joten jos en jaa mielipiteitäni tai mieltymyksiäni juuri sinun kanssa niin en sano kuitenkaan, että minun mielipiteeni on välttämättä se paras mielipide. 

Tällainen on ollut blogini ensimmäisen vuoden taival, nähtäväksi jää millaisena se jatkaa.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Voi että mitä masukuvia, aivan ihania! Tahtoo oman masun takaisin <3 1v onnea blogille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oli vain ripaus mahakuvistani, onneksi on ikuistanut tuota palloa useampaan kertaan niin voi paremmin haikaillakin sen perään. Tosin tällä hetkellä mulla on menossa enemmän kausi, että haluaisi sellaisen pienen vauvanyytin -kaikesta sen rankkuudesta huolimatta. Kiitos!

      Poista
  2. Kiitos hienosta blogistasi. Tykkään tyylistäsi kirjoittaa! :)

    VastaaPoista