Parempi elämä, NOT.

2.12.13

Olin aikeissa, että tällä viikolla muutan elämäni parempaan. Olen ahkerampi ja pyrin terveellisempiin elämäntapoihin. Tarkoitus oli herätä kympiltä, käydä lenkillä, opiskella, tehdä jotain terveellistä ruokaa. Voisin lainata tässä välissä oman äitini sanoja: ja paskanmarjat.

Heräsin vaille 11, mutta sängystä pääsin 12 jälkeen. Viime yönä oli hermo kireällä, kun väsytti mutta Anton ei jostain syystä nukkunutkaan niin kiltisti kuin yleensä vaan levottomasti heräili 24-03 välillä muutamaan otteeseen. Hänellä oli myös myöhään illasta ihme puklausfestivaalit, kun antoi tulla moneen otteeseen ja ihan kunnolla. Tein ehkä sen virheen, että annoin hänen imeä tissiä liiaksi yötä kohti. Tai sitten hänessä jyllää jokin bakteeri, joka aiheutti poikkeuksellisen runsasta puklailua. Mutta muuten hän oli hymyilevä ja innokas itsensä, että en siinä mielessä huolestunut, vaivaako häntä joku isompikin juttu.

No, mutta kun en saanut nukuttua kovin hyvin niin siinähän ne "parempi elämä, jee!"-suunnitelmat kuoli heti alkuunsa. Tai no, kävin kylläkin lenkillä Antonin kanssa mutta pari tuntia aiottua myöhemmin. Ja ostin kaupasta terveellisemmän aterian, mutta lounaaksi söin kuitenkin tuttua ja paheellista mozzarella-pizzaa. Ehkä jonkinlainen komprossi on tarpeen: en pysty aikatauluttamaan päiviäni oman halujeni mukaan, vaan tilanteen mukaan on mentävä. Kunhan edes yhden tavoitteen saisin suoritettua päivässä.

Välillä mietin, millaistakohan niillä äitiyslomalaisilla on, jotka saa oikeasti "lomailla". Siis niin, että heillä ei ole mitään tiettyä projektia, mikä pitäisi suorittaa sinä aikana. Itselläni nimittäin painaa se gradu koko ajan harteilla ja en tiedä, miten saisin itseni sitä tekemään. Tuntuu hirmu hankalalta tehdä mitään sellaista, mikä vaatii hirmuista ajattelua ja keskittymistä. Yritä siinä nyt sitten aukaista kirja ja ruveta lukemaan englanniksi Noel Carrollin kohtuullinen moralismi -teoriasta ja heti kun pääsisit vähänkin vauhtiin, niin Anton tarvitsee tissiä tai muuten ääntelehtii jossain niin, että oma keskittyminen on miltei mahdotonta. Että joo. Ja koska tämä aiheuttaa stressiä, niin koko höskän aloittaminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.

Välillä kyllä sanon itselleni, että ei mun olisi mikään pakko tehdä tai yrittää tehdä gradua nyt. Mulla olisi oikeus olla ihan vaan äitiyslomalla, mutta nääh. Sen verran tosin armahdan itseäni, että en odota gradun olevan valmiina ensi kevään loppuun mennessä mutta ensi vuoden aikana kylläkin. Aika ja päivät vaan juoksee niin hirmuista vauhtia. Niin nopeaa, että välillä havahtuu siihen, että taas on kuukausi kulunut ja mitään en ole saanut aikaseksi. Paitsi huolehtinut omasta lapsestani ja pitänyt hänet tyytyväisenä ja kylläisenä. Heh, eli tärkein on kuitenkin tehty ja suoritettu!

You Might Also Like

0 kommenttia