Kuvajoulukalenteri: 18. luukku

18.12.13

Omasta varhaislapsuudesta ei ole varsinaisesti muistikuvia, mutta tämän päivän luukussa silti esittelyssä kuvia minusta pienenä. Here you go:










Olin pienenä hyvin "rakastava" lapsi. Halusin hoivata kaiken maailman eläimiä jopa siinä määrin, että välillä saatoin kantaa siilin pahvilaatikossa meidän varastoon (oli siinä äidillä ihmettelemistä kun varastossa oli siili...) tai pitää sammakkoa kirjoituspöydän laatikossa. Ei eläimille mikään hyvä juttu, mutta ei sitä sen ikäisenä ymmärtänyt -minä kun halusin vaan pitää huolta jostain. Tuo Baby Born nukkekin oli niin kovasti odotettu lahja, että tuosta joulusta muistankin, mitenkä toivoin vain ja ainoastaan tuota nukkea. Olin myös aika utelias lapsi, koska usein lähdin pois pihapiiristä seikkailemaan lähimetsiin tai kerran kuusivuotiaana jopa 10 kilometrin päähän pyörällä keskustaan... Vanhemmat ei kauheasti arvostaneet tätä piirettä minussa, huolestuneita kun olivat. Mutta mitään minulle ei onneksi sattunut.

Sisaruksien kanssa meillä on tosiaan aika isot ikäerot, isosiskoni on viisi vuotta vanhempi ja pikkuveljeni viisi ja kaksitoista vuotta minua nuorempia. Olen siis saanut elää aika erilaisissa rooleissa, pikkusiskona mutta myös leikkikaverina ja viimeiseksi äidillisenä hahmona, kun pidin paljon huolta tästä pienimmästä pikkuveljestä. 

Äitini on sanonut, että olen ollut kaikista helpoin lapsi. En ole paljoa itkeskellyt enkä teininäkään kapinoinut pahemmin. Toki minullakin oli "kokeiluikä", mutta se oli hyvin lyhyt vaihe ja ensimmäisen kerran astuin baariin 20-vuotiaana, kun olin lakin saanut. Yläasteiässä ja lukiossa olin lähinnä kiinnostunut näyttelemisestä ja teatterista. Kuopion kaupunginteatterin 1. rivi, paikka 12. oli minun vakipenkkini. Piirsin myös paljon ja muutenkin väkertelin itsekseni kaikenlaista. 

Minulla on kyllä ollut todella kiva ja onnellinen lapsuus. Olen saanut olla vapaa sillä tavalla, että en ole kokenut oikein tarvetta kokeilla rajojani. Minulla on aina ollut paljon seuraa jo ihan pelkän perheeni sisällä, kun sisaruksia on kolme. Iskän kanssa usein tehdään kaikenlaisia juttuja, pelataan tms. kun taas äidin kanssa läpistään asioista. 

Aika usein harmittaa, että veljet ja vanhemmat asuu toisessa kaupungissa. Mutta toisaalta välimatkan takia heitä ehkä ajatteleekin enemmän ja heidän luonaan käynti on erityisempää. Jos nyt haluaa kääntää asian positiiviseen valoon.

Niin ja kun näitä minun lapsuuskuviani katsoo, niin en kylläkään näe Antonissa oikein minua. Mutta ei se mitään, minä olin tuollainen ja Anton on Anton. Nähtäväksi jää, millaiseksi lapseksi hän kasvaa. 

You Might Also Like

0 kommenttia