Kuvajoulukalenteri: 16. luukku

16.12.13


On väsyttänyt koko päivän kauheasti, joten nopeat sepostukset. Kuva on vuodelta 2006. Tuolloin isosiskoni asui vielä kotona ja hankki koiran, tuon mustan palleroisen. Nella on hänen nimensä ja hän on edelleen siskollani. Nellan takana on meidän varsinainen koko perheen perhoskoira Ninni. Valitettavasti Ninni täytyi lopettaa vuonna 2007 suuren kasvaimen vuoksi, mutta oli hän ehtinyt elämään kanssamme jo 12 vuotta.

Valikoin tämän kuvan siksi, koska koirat ovat kyllä olleet lapsuudessani vahvasti mukana. Vanhetessa olen kylläkin tullut koirille allergiseksi ja näillä näkymin minun perheeseeni ei koiraa tule, mikä on toisaalla surullinen asia, koska uskoisin, että lapsiperheessä lemmikki on hyvä juttu -kunhan se päävastuu ei tosiaan ole sillä lapsella. Ikään kuin leluksi sitä koiraa ei lapselle voi hankkia.

Tämä kuva muistuttaa myös niistä ajoista, miten Ninni hiljalleen hyväksyi Nellan ystäväkseen. Nellalla oli kyllä oma koirapetinsä myös, mutta tällä tavalla hän aina pyrki pääsemään Ninnin viereen.

Paljon on lämpimiä muistoja näistä karvakuonoista ja välillä mietinkin, jääkö Anton/muut mahdolliset lapseni jostain paitsi, jos heidän kotonaan ei ole karvaturria...

Oletteko te miettineet, haluatteko lemmikkiä lapsellenne toveriksi tai onko teillä jo sellainen?

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Edit: Kuva on minusta vuodelta 2005 ja Ninni eli vuoteen 2006 maaliskuuhun.

    VastaaPoista
  2. Mut onneksi voi aina tulla tädin luoma käymään kylässä :) Täältä aina se koira löytyypi.

    VastaaPoista
  3. Kommentoin nyt oikein olan takaa. Joo, muistit ihan oikein noi vuodet :D Sekoitti Nellukan syntyminen loppu vuodesta. Ja ehkä mä halusin tehdä siitä nuoremman :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep jep. Muistan kyllä tarkasti, että Ninni kuoli samana vuonna kuin minä sain lakin. Minäs päivänä Nella on syntynyt?

      Poista
  4. Nelluski on syntynyt 20.11.2005 <3

    VastaaPoista