Sataa sataa ropisee ja mamma blogiin turisee

4.11.13

Täällä on rytmi tosiaan sellainen, että Anton nukahtaa kahden maissa yöllä ja vanhemmat siitä tuntia myöhemmin. Sitten nukutaankin 12-12.30 ja hyvin pian onkin jo pimeää. Itse haluaisin kyllä muuttaa rytmiä, mutta kuinka muutan, kun kuitenkin pitää olla nukuttamassa se vauva keskellä yötä? Välillä olen ajatellut, että voisi tosiaan nousta aikasemmin sängystä, mutta sitten käy mielessä, miten siinä ei ole mitään järkeä, jos täällä kerta eletään Antonin rytmissä.

Laitoin eilen osittain huvikseen hakemuksia kolmiosta erinäisiin paikkoihin. Ei meillä tästä kaksiosta kiire ole pois, mutta kieltämättä tämä on jo nyt vähän ahtaan oloinen ja jos rauhassa asuntoja katselee, niin toivottavasti löytyisi joku todella mieluinen. Alkuun ajattelimme, josko olisimme hakeneet yhteen rakennukseen, mikä valmistuu ensi kesällä mutta tuumailin, että ne kolmiot ovat hiukan liian pieniä ja vuokra sitten kuitenkin neliöihin nähden liian suuri. Hiukan tässä jännittää, eihän sitä tiedä, jos muutaman kuukauden sisällä asummekin jossain muualla.

Tänään on ollut todella kurja sää ja aamulla (siis meidän aamulla eli keskipäivällä) mietinkin, että ahdistunkohan, jos pitää viettää taas päivä pitkälti vaan kotona. Ihmeen tuottoisa olen kuitenkin ollut ja on tullut kotia siivottua. Tosin tuntuu, että aina saa olla tiskiä ja pyykkiä koneissa pyörittämässä. Välillä mietinkin, että alan kuulostaa yhä enemmän äidiltäni, kun ihmettelen, miten saa koko ajan olla siivoamassa tai jos pitää yhden välipäivän niin asunto on kuin hurrikaanin jäljiltä. Tässäkin osasyy siihen, miksi haluaisin isomman asunnon: kun tavaroille on selkeä paikka, niin sotkua ei tule niin helposti. Täällä pitää siirrellä tavaraa paikasta paikkaan sitä mukaa, kun jotain tilaa tarvitsee. En olisi muuttaessa uskonut, miten pieneksi tämäkin käy, kun vauva tulee tavaroineen asuntoon.

Opinnot painaa vähän väliä mielessä. Tuntuu, että olen täysin saamaton niiden suhteen. Hiukan myös pelottaa aloittaa sitä gradua, kun se tuntuu niin hirveän työläältä. Helpompi olisikin, jos osaisin suhtautua sillä tavalla, että nyt luen vain tämän jutun enkä ajattele sitä, kuinka pitäisi lukea miljoona kirjaa ja kirjoittaa vajaa sata sivua tekstiä. Huh.

Anton on todella ihana. Aina päivittäin tulee sellaisia mietteitä, miten joku voikin olla niin rakas. Ja miten voi olla, että miehemme kanssa pystymme luomaan tuollaisen olennon.

Nyt se väsymys sitten alkaa iskeä. Johan tuota jaksoikin porheltaa. Hiukan mietin, pitäisikö vihdoin käydä niihin graduartikkeleihin käsiksi, kun Anttukin kerta nukkuu. Jaksaisikohan tuota.


You Might Also Like

0 kommenttia