Näihin satunnaisiin kirjoituksiin on vaikea keksiä osuvaa otsikkoa

12.9.13

Ei oikein onnistu blogin päivittäminen niin usein kuin haluaisin. Tai no, itsehän päätän kuitenkin priorisoida eikä blogi taida tosiaan siellä ihan korkeimmilla asemilla olla. Tänne on toki ihana kirjoitella ja purkaa ajatuksia, mutta aika monesti se kotisohva tai jokin muu rentoutuskeino voittaa silloin, kun olisi niin sanotusti tyhjää aikaa. Mutta nyt ajattelin tulla kirjoittelemaan vaan sitä, mitä päästä tulee ulos.


Nykyään vauva-arki ei ole edes mitenkään hirmu rankkaa. Tai en ainakaan voisi kuvailla sitä "rankkaa"-sanalla. Sitä se saattoi olla silloin, kun oli univelkaa ja vauva heräili öisin 2-3 tunnin välein mutta nyt sitä välillä jo miettii, että kyllähän tässä hyvinkin voisi aikoinaan toisen lapsen hankkia kun ei tämä nyt niin kamalan voimia vievää ole. Mainittakoon tässä yhteydessä, että toista lasta ei täällä kuitenkaan olla suunnittelemassa lähivuosille.

Meillä nukutaan oikeastaan ihanan hyvin. Toki heräillään, mutta noiden vauvan ensiviikkojen jälkeen nämä päivät ovat alkaneet tuntumaan luksukselta. Yleisesti poika nukahtaa klo 24 aikaan. Tuo toki kauhistuttaa ehkä joitain, jotka elää erilaisessa rytmissä, mutta meille tuo pojan nukkumaanmenoaika on ihan hyvä. Yleensä illasta hiukan itketään, mutta tuotakin on onneksi ruvennut sietämään. Pahaltahan se kuulostaa ja tuntuu, mutta olen yrittänyt takoa päähäni, että mitään kuolemanhätää pojalla ei ole vaan todennäköisesti kiukuttelee väsymystään tai mahavaivoja. Maratoonitisseilyä en hänen kanssaan enää iltaisin harrasta, koska nälkäänsä hän ei selkeästi itke ja jos on tietty raja ohitettu syömisessä niin sitten hän lähinnä puklaa vaan tavaran ulos. Pyritään sitten pitämään poikaa sylissä jonkin aikaa ja tietyssä vaiheessa mies rupeaa laittamaan pojan sänkyyn, odottaa vierellä ja jos poika alkaa vielä nostamaan ääntään niin sitten takaisin syliin ja taas heti hänen hiljennettyä takaisin sänkyyn jne. Yleensä riittää se pari rumppauskertaa sylin ja sängyn välillä ja lopulta poika jääkin hiljaa sänkyyn ja nukahtaa. Tässä sänkyvaiheessa meillä on makuuhuoneessa valot kiinni ja äänet poissa, jotka edesauttaa pojan nukahtamista.

Sitten, kun poika on saanut unen päästä kiinni, niin hän nukkuukin pisimmän uniputkensa. Viime yönä hän nukkui jopa 24-6.30 välin. Muutamat kerrat hän on tuon kuutisen tuntia nukkunut kerralla, mutta yleisesti hän nukkuu neljä tuntia. Sitten tisseillään aamusta tiuhempaan, tosin tänä aamuna tuon 6.30 syötön jälkeen itse heräsin uudelleen 9.30 ja poika nukkui edelleen. Otin hänet sitten itse suosiolla syömään, jotta saisin tehdä aamuhommat keskeytyksettä. No, poika söi ja nukkui taas. Alkoi heräilemään siitä taas tunnin päästä, jolloin vaihdoin vaipan ja syötin ja poika jatkaa edelleen unia. Hän tosin näyttää olevan tuossa sellaisessa puoliunitilassa; välillä ähertää silmät auki ja sitten taas tuntuu nukkuvan. 

Välillä on ollut sellaisia päiviä, että onkin tuntunut, että poika ei oikein muuta teekään kuin nukkuu ja käy välillä syömässä. Ja tietty vanhemmat vaihtaa sitä vaippaa siinä välissä. Kysyinkin eilen neuvolassa, antaako lapsen nukkua ihan vapaasti sen, minkä haluaa niin kuulema voi antaa nukkua kerta poika kasvaa kuitenkin niin hyvin. Mutta vastapainoksi on kyllä ollut niitäkin päiviä, kun poika vuorostaan on hereillä ihmeellisen paljon. 

Maailman suloisinta on kyllä pojan jokeltelu. Muutamat kerrat olen ruvennut itkemään, kun poika kertoo juttujaan. Hyvin yksinkertaista ääntelyähän se vielä on, mutta selvästi tarkoituksellista kommunikointia kuitenkin. Yksikin ilta, kun poika oli sylissäni ja taisin puhua miehelleni jotain niin poika katsoi minua ja höpötti. Vastasin hänelle ääntelemällä samaan tapaan ja kun hiljenin, niin poika vastasi takaisin. Sitten minä taas jokeltelin ja sitten taas vuorostaan poika. Meillä oli siis selkeä dialogi menossa ja vaikka kumpikaan ei siitä ehkä mitään ymmärtänytkään niin oli tuo ehkä elämäni parhaita dialogeja. Olen kyllä yllättynyt, että poika alkoi "puhumaan" jo viiden viikon iässä. En tiedä, mikä on yleinen/keskimääräinen ikä tuolle mutta itsestäni tuo tuntuu melko aikaiselta. 

Pitäisi varmaankin mennä tekemään jotain niistä tuhannesta hommasta, mitä olisi tänään tehtävä... Vanhempani ja pikkuveljeni tulevat huomenna meille yöpymään, kun lauantaina on ne nimiäiset. Nyt odotan kaikkea tuota innolla, mutta samassa tiedän, että se väsymys saattaakin sitten iskeä taas yllättäen ja huomaa, miten rankkaa se sosialisointi onkin. Niin ja nyt tällä kertaa voisi kyllä nimiäisissä ottaa niitä valokuviakin, niin ei harmita jälkikäteen.

You Might Also Like

0 kommenttia